6v kysyi miksemme käy ikinä Mäkissä
Vastasin ettei Mäkin ruoka ole yhtä hyvää ruokaa kuin kotona tehty. Poika sanoi että kaveritkin käyvät ja että kotiruoka on pahaa. Noh hyvin se näyttää silti maistuvan mutta miten jatkossa kun koulut alkaa ja pitää perustella miksei mennä vaikka muut menisi? En ole ikinä käynyt hampparipaikoissa enkä ajatellut totuttaa häntäkään niihin.
Kommentit (7)
No eikö joskus voi käydä? Vaikka kerran vuodessa? Se ei pilaa terveyttä eikä makutottumuksia. Lapsi tietäisi, mistä muut puhuu ja voisi sanoa, että olen minäkin.
T. Noin kerran puolessa vuodessa hesessä tai mäkkärissä, koska elämä ei ole niin vakavaa.
Me syödään "superterveellisesti" nykymittarein, teen kotona ruoan itse alusta asti ja jotkut pienet herkut on ehkä kerran viikossa, jos sitäkään. Syynä oma ylipaino- ja ahmimistausta. Ei mitään laihisruokaa, mutta terveellistä kumminkin, runsaasti kasviksia ja vihanneksia.
Kyllä me silti käydään kerran-pari vuodessa jossain mäkissä, burger kingissä tms. jos ollaan vaikka reissussa tai käydään leffassa. Ei ne lapset siitä pilalle mene, kun arkiruoka eli 90% lapsen normaalista ruokavaliosta on ravitsevaa ja terveellistä. Ja usein noissa pikaruokapaikoissa onkin enemmän se kokemus mikä lapsia viehättää.
Vierailija kirjoitti:
No eikö joskus voi käydä? Vaikka kerran vuodessa? Se ei pilaa terveyttä eikä makutottumuksia. Lapsi tietäisi, mistä muut puhuu ja voisi sanoa, että olen minäkin.
T. Noin kerran puolessa vuodessa hesessä tai mäkkärissä, koska elämä ei ole niin vakavaa.
Voi mutten näe siinä mitään pointtia. Ei kuulu meidän tapoihin niin mielummin saan pojan itse tajuamaan miksei niihin kannata mennä. Käydään välillä ihan ravintolassa että ei me mitään tiukkiksia olla.
Ap

Miksi lapselle pitää syöttää jotain aivopesua? Viet kerran ja lapsi on tyytyväinen. Kokemus lapselle kuitenkin tärkeä.
On tosi ikävää, jos jossain harrastusjutussa joutuu mökkiin syömään, eikä ole koskaan aiemmin ollut. Kerran viet, niin lapsi saa yhden uuden kokemuksen.
6 vuotiaalle ei tarvitse perustella. Jos nyt kumminkin täytyisi niin sano vaikka että se on epäterveellistä, ja osoitat kaverin lihavaa isää.