30v sinkuissa on yleensä ollut joku vika kun eivät ole pariutuneet tuohon ikään mennessä
Kommentit (21)
Vikaa vikaa vikaaaaa, kaikissa on jotain vikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vikaa vikaa vikaaaaa, kaikissa on jotain vikaa.
Joissain niitä vikoja vaan on enemmän kuin toisissa
Tapasin mieheni ja lastemme isän yli kolmekymppisenä. Kummallakaan ei lapsia sitä ennen, ei avioliittoja tms. Minulla pitkiä suhteita. Mieheni ei ollut halunnut tyytyä, vaan mieluummin olisi ollut yksin jos sellaista parisuhdetta ei olisi tullut vastaan missä on hyvä olla. Hänessä ei todellakaan ole mitään vikaa, empaattinen, hauska, älykäs, komea ja hyvin toimeentuleva + maailman paras isä.
On vikaa joo. Oon viinaanmenevä ja muutenkin luonteeltani vittumainen. En tosin etsikään ketään joten ongelmaa ei ole.
Kuulin mun bestikseltä Jaanalta että jos ottaa eron miehestään niin saa lakisääteisesti puolet sen palkasta, mut kuinka monta vuotta vai onko se sen eläkeikään asti, tietääkö joku?
Sellaista vikaa, etten halunnut jatkuvaa seksiä, lapsia, toisen ihmisen jatkuvaa läsnäoloa, enkä tehdä kotitöitä toisen aikuisen puolesta. Voi niitä kutsua vioiksi, jos haluaa, mutta minä en kertakaikkiaan halunnut parisuhteeseen. Mitä mahdollista hyötyä siitä olisi ollut noiden haittojen vastineeksi? Ei mitään iloa, kun olin vieläpä taloudellisestikin itsenäinen jo nuorena ja oli oma omistusasunto. En tarvinnut miestä mihinkään, enkä edelleenkään keski-ikäisenä tarvitse, enkä oikein käsitä, miksi sellainen olisi pitänyt olla.
Mieluummin yksin kun ihmisen kanssa josta ei välitä. Ihmiset yleensä eroileee tiuhaan tahtiin kun hyppivät suhteisiin ilman miettimistä.
totta, pitkän suhteen kariuduttua luottamus miehiin mennyt, toisaalta rimakin laitettu korkeaksi koska en ainakaan itse halua hukata seuraavaa vuosikymmentä väärän ihmisen kanssa, vika kai sekin.
Arvoihini ei kuulunut saada miestä, perhettä, lapsia ja pakottaa itseäni vaikealta tuntuvaan vain yhden tyyppiseen naisen muottiin. Koin, että elämässä on paljon muutakin tutustuttavaa ja sen tutustumisen myös tein. Lopulta seurustelin 31 vuoden iässä tulevan mieheni kanssa. Emme halunneet lapsia koskaan, vaan teimme paljon kaikenlaista vapaina ja suht vauraina mieheni kuolemaan asti. En kadu päivääkään.
Nyt olen iäkkäämpi sinkku ja aika onnekas leski, sillä en koe yksin jäämistä katastrofina. Tiedän, että pärjään yksin ja muistan miten tykkäsin olla yksin ennen mieheni tapaamista. Mikä hyöty siitä nuoruuden "sinkkuuden viasta" nyt onkaan.
Elämässä tärkeää on kuunnella omaa sydäntään ja rohkeasti tehdä niin kuin sydän sanoo. Voin luvata, varmasti, että jos sitä ei tee tuplaantuvat ongelmat ja katkeruudet iän myötä. Vikaa ei siis 30 vuoden ikäisessä sinkussa ole, vaan kyseessä on aika usein rohkea ja valtavirrasta poikkeava ihminen. SEllaisiin kannattaa aina tutustua; voi oppia uutta.
Höpö höpö.
Opiskellut, tehnyt töitä, katsellut maailmaa.
Yhtälailla on vikaa niissä, jotka aloittaa aikaisin.
Mikä vian määritysmenetelmä on se, että onko suhdetta vai ei? Plääh.
Jos eilen kolmekymppisenä uinut sataa metriä alle puoleentoista minuuttiin, niin kyllä tarvitsee olla jotakin vikaa.
Jos ei ole ottanut siihen mennessä kovia löylyjä, niin tarvitsee olla jotain vikaa.
Vika-asteikkoja voi kyllä luoda ihan vapaasti. Hyvyysateikoitakin voi luoda vapaasti.
.
Viaton heittäköön ensimmäisen kiven.
Vierailija kirjoitti:
Sellaista vikaa, etten halunnut jatkuvaa seksiä, lapsia, toisen ihmisen jatkuvaa läsnäoloa, enkä tehdä kotitöitä toisen aikuisen puolesta. Voi niitä kutsua vioiksi, jos haluaa, mutta minä en kertakaikkiaan halunnut parisuhteeseen. Mitä mahdollista hyötyä siitä olisi ollut noiden haittojen vastineeksi? Ei mitään iloa, kun olin vieläpä taloudellisestikin itsenäinen jo nuorena ja oli oma omistusasunto. En tarvinnut miestä mihinkään, enkä edelleenkään keski-ikäisenä tarvitse, enkä oikein käsitä, miksi sellainen olisi pitänyt olla.
Jep. Enkä minä tarvitse naista enkä ole tähän päivään saakka tarvinnut. Ihan oikeasti, selittäkää minulle parisuhteiden pointti. MIKSI ihmisen pitäisi olla suhteessa?
Vierailija kirjoitti:
Arvoihini ei kuulunut saada miestä, perhettä, lapsia ja pakottaa itseäni vaikealta tuntuvaan vain yhden tyyppiseen naisen muottiin. Koin, että elämässä on paljon muutakin tutustuttavaa ja sen tutustumisen myös tein. Lopulta seurustelin 31 vuoden iässä tulevan mieheni kanssa. Emme halunneet lapsia koskaan, vaan teimme paljon kaikenlaista vapaina ja suht vauraina mieheni kuolemaan asti. En kadu päivääkään.
Nyt olen iäkkäämpi sinkku ja aika onnekas leski, sillä en koe yksin jäämistä katastrofina. Tiedän, että pärjään yksin ja muistan miten tykkäsin olla yksin ennen mieheni tapaamista. Mikä hyöty siitä nuoruuden "sinkkuuden viasta" nyt onkaan.
Elämässä tärkeää on kuunnella omaa sydäntään ja rohkeasti tehdä niin kuin sydän sanoo. Voin luvata, varmasti, että jos sitä ei tee tuplaantuvat ongelmat ja katkeruudet iän myötä. Vikaa ei siis 30 vuoden ikäisessä sinkussa ole, vaan kyseessä on aika usein rohkea ja valtavirrasta poikkeava ihminen. SEllaisiin kannattaa aina tutustua; voi oppia uutta.
Tässäpä se olennainen.
Normeista poikkeava = Pakko olla jotakin vikaa
No toki tuo kertoo aloittajan maailmankuvasta, ilman parisuhdetta en olisi mitään, surullista.
Toiset taas ajattelevat että parisuhde voi tuoda lisää mutta se ei ole välttämätön ja ainoa oikea tapa elää.
Onnellinen kun voi olla ihan itsensä kanssa, ilman sosiaalisia normeja ja paineita pariutumisesta.
Kuka miettii tällaisia? Oletan, että kirjoittaja on itse parisuhteessa. Jos näin on, miten sinkkujen elämä häntä liikuttaa? Onko ap niitä ihmisiä, jotka saavat motivaatiota elämäänsä kuvitellusta ylemmyydentunnosta?
Aika harvalla on 30-vuotiaana täysin olematon parisuhdehistoria, ja se, kenen nuorena aloitettu suhde kestää ja kenen ei, on melko arpapeliä. Ihmiset myös odottavat parisuhteelta eri asioita. Toisille riittää, kunhan on joku, toiset toivovat tietynlaista kumppania. Minusta esimerkiksi suhteen saaminen ei itsessään ole ollenkaan vaikeaa, mutta sellaisen kumppanin, joka parantaisi elämänlaatua, löytäminen on.
Sanoisin että vikaa on silloin jos ei ole saanut pidettyä parisuhdetta vuotta pidempää.
Jos taas ei ole koskaan edes pariutunut, ei pakosti mitään vikaa. Ei vain ole löytänyt itselleen kiinnostavaa kumppani ehdokasta.
Vierailija kirjoitti:
Sanoisin että vikaa on silloin jos ei ole saanut pidettyä parisuhdetta vuotta pidempää.
Jos taas ei ole koskaan edes pariutunut, ei pakosti mitään vikaa. Ei vain ole löytänyt itselleen kiinnostavaa kumppani ehdokasta.
samaa mieltä mutta kummassakin tapauksessa, vapautetaan takaisin kiertoon.
Jaa huonossa parisuhteessa roikkuminen on sitten jotenkin hyvä ja normaali asia? Ikävä kuulla jos näin on.
Pariutuminen on niin eläimellistä toimintaa...
No yritä tässä löytää sitten löytää tapailusuhdetta kun asenne on jo valmiiksi tuo "sussa on pakko olla jotain vikaa". Vähän kuin koittaisi saada työpaikkaa jota varten vaaditaan työkokemusta.