Lapsuuden kokemuksia äidin/isän uusista kumppaneista?

Ok, Sänkyni oli olohuoneen vieressä käytännössä sohvan vieressä, vain seinä välissä. Isäni oli reissutyössä, olivat kai jo eron partaalla, mutta meillä lapsilla ei ollut siitä mitään tietoa. Äidillä kävi eräs mies yökylässä aina kun isä oli poissa. Kuulin seinän läpi heidän sekstailut täysin. Vieläkin puistattaa, vaikka aikaa on vierähtänyt liki 40 vuotta.

Up

Äidillä oli kolme kandidaattia. Ensimmäiseen kahteen suhtaudumme me nuorimmat lapset niin avoimen passiivisagressiivisesti, että en olisi yllättynyt vaikka tämä olisi vaikuttanut suhteiden loppumiseenkin. Kolmas sujui hieman paremmin ja asuikin meillä pari vuotta, matkailimme yhdessä jne. Emme kuitenkaan päässeet tasolle, jossa olisimme ajatelleet tätä todella läheisenä osana perhettä. Lapset olimme silloin iältämme esiteinistä myöhäisteiniin ja oli varmasti vaikea ikä tulla joukkoon mukaan niin, että olisi rakentanut tarpeeksi läheisyyttä ja luottamusta kyetäkseen myös kasvattamaan. Äidin uusista kumppaneista jäi yleisesti muistikuva, että tuntui vaivaannuttavalta ja kummalta.

Isällä sujui paremmin. Hänen uusi kumppaninsa oli syy vanhempieni eroon. He ovat yhä yhdessä yli 20 vuotta myöhemmin, eli avioliittonsa on nyt kestänyt paljon kauemmin kuin vanhempieni. Tämäkin suhde otti aikansa lämmetä, mutta isän uusi puoliso on ihmisenä kerta kaikkiaan ihana ja lämmin. Aika teki siis tehtävänsä. Meidät myös otettiin hyvin vastaan, isän uuden kumppanin vanhemmat muistivat meitä jouluna jne. Tuntui, että heillä oli vankka pyrkimys olla perhe, nyt uudella kokoonpanolla. Äitipuoleeni on aikuisenakin ihanat välit, vaikka emme mitenkään soittelekaan tms.

Äiti oli lähivanhempi, isää näimme vain viikonloppuisin ja lomilla. Varmasti vaikuttaa osin, äidin uudet kumppanit tulivat enemmän iholle arkeen. Puolisisaruksia oli molemmin puolin yksi, he eivät ole kovin läheisiä, ei edes isäni puolison tytär, vaikka on ollut nyt elämässä lapsuudesta lähtien. On kyllä erikoinen henkilökin, joku normaalimpi voisi ehkä olla.

Väkivaltaisen juopon otti. Helvetillinen lapsuus!

Että kiitosta vaan ja terveiset elämäni (alun) pilaamisesta!

Isän uusi nainen oli aluksi tosi lähestyvä jne mutta oikeasti välitti vain omasta lapsestaan ja muhun tutustuminen oli vähän sellasta teatteria. On myöhemmin paljastunut mt-ongelmia. En kuitenkaan mitenkään kärsinyt hänestä tai inhonnut kun olin lapsi.

Äidillä väkivaltainen ja uhkaava mies jota pelkäsin ja olin hyvin ahdistunut. Heidän suhde oli onneksi vain muutama vuosi ja se päättyi. Sen jälkeen äiti tapaili yhtä kaukana asuvaa miestä johon en oikein koskaan tutustunut ja nyt äiti on jo edesmennyt.

Itse olen nyt äitipuolena enkä pysty pitämään mieheni lapsesta. Harmi. Eli vähän sama kuin oli omalla kohdalla, mitään aitoa välittämistä ei synny mutta kohtelen toki häntä kuten kohdella täytyy.

Isän uusi nainen oli etäinen, eikä yrittänytkään ottaa mitään kontaktia. Välillä saattoi olla ihan normaali, mutta seuraavassa hetkessä aivan jäätävä. Olin 11-vuotias, ujo ja oikeastaan pelkäsin kaikkia aikuisia.

Tuo kokemus oli aika traumaattinen jälkeenpäin ajateltuna, sillä vanhempieni ero johtui äitini alkoholismista ja siitä, että hän vain lähti. Ja sitten seuraava kuvioihin astuva nainen näytti selvästi, ettei pidä minusta. Syytin pitkään itseäni, ja niin syytti isänikin jonka mielestä oli minun ongelmani että "äitipuoli" ei osaa olla kanssani. Hänellä oli itselläänkin kaksi tytärtä, mutta ei siitä paljoa minulle ollut hyötyä.

Vasta reilusti yli kolmekymppisenä olen tajunnut, että lasta ei kyllä pitäisi kohdella niin.

Vierailija kirjoitti:

Väkivaltaisen juopon otti. Helvetillinen lapsuus!

Että kiitosta vaan ja terveiset elämäni (alun) pilaamisesta!

Samoin, mutta asiaan puuttuneen sivullisen ansiosta pääsin sieltä pois ja vietin ihan hyvän lapsuuden mummolassa. Äitini oli pelännyt, että tappaa minut ja silloin asiasta tiennyt naapuri oli naapuri kirjoittanut mummolleni, että hae se lapsi pois.

Up

Äidillä oli vaihtuvia miesystäviä hyvin paljon, liikaa.

Up

Vierailija kirjoitti:

Väkivaltaisen juopon otti. Helvetillinen lapsuus!

Että kiitosta vaan ja terveiset elämäni (alun) pilaamisesta!

Sama...joka viikko saatiin pataan seka mutsi etta mina.

Aiti joi kanssa reippaasti noina aikoina, bonuksena sain sitten kuunnella niitten kannista nussimista. 

Kauheaa miten huonoja muistoja.

Vanhempani erosivat jo ennenkuin synnyin, ja bioisä halusi leikkimään isää vasta kun olin 6-7v. Äitipuoli on kunnon pahatar, niin jäinen ihminen kuin koskaan vain voi olla. Ne muutamat kerrat mitä heillä kävin, ne sieti silmissään ja ilmeisesti hänen aloitteestaan tapaamiset loppuivat parin vuoden jälkeen. Sen jälkeen olen isää satunnaisesti nähnyt, ehkä kerran vuodessa, soittelee silloin tällöin. Tämä on sinänsä minulle ihan ok, kun en oikein kaivatakaan osaa.

Äiti ja isäpuoli löivät hynttyyt yhteen minun ollessa vauva, yhdessä ovat edelleen. Ja tämä on minulle se oikea isä, isäksi häntä myös sanon. On kohdellut niinkuin omaansa, huolehtinut ja pitänyt kuria silloin kun äiti ei siihen ole pystynyt. Arvostan ihmisenä valtavan paljon.

Äiti oli suoraan sanottuna jakorasia. En edes muista, kuinka monta miestä meille virallisesti esiteltiin ja kuinka moni näkyi vain kerran aamiaispöydässä. Sisko otti äidistä hyvin mallia, paitsi että hän teki viisi lasta, jokaisen eri miehen kanssa.

Isä löysi aivan ihanan naisystävän, jonka kanssa meni naimisiin ja hankki vielä kaksi yhteistä lasta. Isän vaimo oli minulle ehkä enemmän sisko kuin äitipuoli, mutta joka tapauksessa viihdyin paremmin heidän luona ja muutin sinne heti kun se oli mahdollista. Molemmat vanhempani ovat jo kuolleet, mutta edelleen pidän isän vaimoa perheenjäsenenä siinä missä nuorempia sisaruksianikin.

Äidin uusi mies aivan huippu tyyppi. Enemmän isä kuin oma isäni. Aito ja ihana ihminen.

Hyviä muistoja. Kovin pienenä en edes varmaan tajunnut että ne on äidin seurustelukumppaneita. Ne oli vaan jotain ihan kivoja miehiä jotka pyöri välillä meillä nurkissa. Vähän isompana kun tajusin, minusta oli siistiä että äiti oli kaunis ja sillä oli poikakavereita, eikä se ollut sellainen rouva joka on vaan yhden kanssa aina. Monet äidin miehistä oli minusta teininäkin tosi cooleja tyyppejä. Mitenkään ei koskaan haitannut että ne vaihtui, eikä ikinä näitä miehiä meille lapsille minään isäpuolina esitelty, emmekä heitä niin ajatelleen. Äidin kavereina tai poikakavereina vaan.

Synnyin perheeseen, jossa oli äiti ja isäpuoli, eli omaa isääni en ole koskaan tuntenut. Eli isäpuoli oli kuin isä minulle ja hän kyllä aina kohteli minua hyvin, ei valittamista. Vaan hän sitten jossain kohtaa sortui alkoholiin, niin erohan siitä heille tuli, toisaalta surin sitä, toisaalta olin helpottunut. Olin teini, kun äitini tapasi nykyisen miehensä, olihan se alkuun todella outoa, mutta ihan asiallinen mies oli kaikinpuolin, jokseenkin mukavan omituinen :D. Yhteen muuttivat kyllä vasta, kun mä muutin omilleni, eli emme ole asuneet saman katon alla ikinä. Fiksu veto heiltä. 

Kun sitten oikeasti aikuistuin, meidän väleistämme tulivat todella hyvät ja läheiset. Omille lapsilleni tämä äitini mies on ihan Ukki.

Oman tarinani aiheeseen liittyen ymmärsin vasta kasvettuani.

Lapsena olin äidin tyttö. Katselin äitiä täysi kritiikittä. Jälkikäteen ajatellen olin varmasti myös hyvin myöhäiskehittynyt. Isä on kiltti ihminen, joka on liiankin hyväuskoinen joissain asioissa. Vanhempani erosivat, kun olin alakoulussa. Isä lähti, äiti jäi ns. lapsuudenkotiin minun ja sisareni kanssa. Äiti meni suht pian naimisiin miehen kanssa, joka oli aiemmin ollut hänen kaverinsa. Olimme aika paljon isälläkin.

Isä löysi uuden äitiä myöhemmin. Isän uutta puolisoa pidin sisareni kanssa hyvin kylmänä ja etäisenä, emmekä juuri heidän luokse edes halunneet mennä. Ns. paha äitipuoli.

No, kasvoin ja moni asia avautui minulle uudessa valossa. Äitini oli pettänyt isää pitkään 'kaverin' kanssa. Sama mies, jonka kanssa meni naimisiin. Olin tuntenut miehen jo vanhempieni liiton aikana äidin kaverina. Oli häntä nähtykin, erityisesti, kun isäni oli työmatkoilla. No, kaikki tiedätte mistä oli kyse. Isä oli halunnut pelastaa liiton lasten takia, kun tämä asia hänelle valkeni. Ero kuitenkin tuli ja äiti kiristi asunnon itselleen (uhkaamalla viedä lapset muutoin toiselle paikkakunnalle). Isä ei näistä mistään meille kertonut, kuulin ne vanhempana kyliltä. Kukaan vieras ei ollut raasinut minulle ihan lapsena toki vielä kertoa.

Ja se äitipuoli. No, isä oli eron jälkeen pari vuotta ilman uutta kumppania ja näin jälkikäteen ajatellen hyppi minun ja sisareni ympärillä liikaakin. Jotenkin ehkä mielisteli ja mukaili, koska muuten oltiin niin vahvasti 'äidin lapsia'. Isän luona ollessa kaikki pyöri meidän ympärillä, eikä meitä juuri kasvatettu tai pettymyksiä tuotettu. Isä löysi uuden puolisonsa ja näin jälkikäteen ajatellen tietenkin tilanteeseen tuli muutos. Kun oli kuvioissa 'äitipuoli' ja hänen lapsensa niin ei me tietenkään voitu enää olla tarpeiltamme 50x enemmän kuin muut. Tätä vastaan protestoimme. Lisäksi sisareni on ns erityislapsi, joka pisti tosi kovasti hanttiin. Jälkikäteen häpeän temppuja, joita teimme tuhotaksemme isämme suhteen, enkä yhtään ihmettele, että äitipuoli vetäytyi meistä täysin. Nykyisin näen, että juuri hän teki isästäni onnellisen. Meihin isän lapsiin hän tuskin koskaan enää luottaa.

Aikuisena jotkut asiat hahmottaa hieman toiisn.

Lapsena olin täysin pro äitini ja pidin isäni uutta aivan hirveänä ihmisenä. Aikuisena tiedän, että äitini se käärme oli ja turhaan hyökkäilin äitipuolta vastaan. Isäni ja hänen uusi olivat asian yläpuolella, eivätkä koskaan kertomeet, mikä äitini oli oikeasti naisiaan.

Vierailija kirjoitti:

Lapsena olin täysin pro äitini ja pidin isäni uutta aivan hirveänä ihmisenä. Aikuisena tiedän, että äitini se käärme oli ja turhaan hyökkäilin äitipuolta vastaan. Isäni ja hänen uusi olivat asian yläpuolella, eivätkä koskaan kertomeet, mikä äitini oli oikeasti naisiaan.

Nythän siis kysyttiin sun kokemusta isäsi uudesta kumppanista, silloin lapsena, ei aikuisena...