Häpeän valtaama persoona

En tiedä mistä häpeän ja alemmuuden tunteen kierre on saanut lähtönsä. Lapsuudesta kai. Niin kauan kuin muistan olen hävennyt itseäni, perhettäni, työtäni, koulutustani ja milloin mitäkin. Asioita joita teen mitä syön minne menen. Asiaan rupesin kiinnittämään huomiota vasta sen jälkeen kun opiskelin hyvän ammatin korkeakoulussa. Miksi edelleen häpeän? Olen tajunnut ettei asia liity mitenkään siihen mitä minulla on tai millainen perhe minulla on vaan taustalla on jotain syvempää.

Tunnen jatkuvasti itseni huonommaksi kuin muut. Alemmuudentunne on hyvin raskasta kantaa. En koe olevani masentunut ja voin myös väittää ettei tätä kirjoittamaani kukaan tunnustaisi minun kirjoittamaksi. Esitän elämääni myös lienee aika hyvin. Voin myös sanoa pärjääväni elämässäni pääpiirteittäin hyvin. Tunnen kuitenkin jatkuvasti itseni huonoksi, kelpaamattomaksi, ulkopuoliseksi. Häpeän itseäni.

Lapsuudesta sen verran että äiti joi. Tästä todennäköisesti johtuu osa häpeästä. Juomista piti piilotella muilta. Häpeä oli suuri.

Varmaan pitäis mennä terapiaan.