Tämä elämä masentaa...

Minulla OLI ystäviä, samassa elämäntilanteessa olevia äitejä, joiden kanssa vietiin lapsia yhdessä puistoon, uimaan...ja lähdettiin aina välillä yhdessä johonkin ostariin shoppailemaan ja kahvittelemaan- lapset tietty mukana. Oli ihanaa saada vertaistukea, nuo keskustelut leikkipuistossa, äiti-lapsikerhoissa jne. olivat todellinen henkireikä. Niiden hetkien voimalla jaksoin vaikeimmatkin hetket. Mutta, miehen työ heitti minutkin näiden pienten lasten kanssa yhtäkkiä aivan toiselle puolelle Suomea. Pienelle paikkakunnalle, jossa on vähän lapsiperheitä ja kaikki tuntevat jo ennestään toisensa. Olen jo vuoden verran yrittänyt saada ystäväverkostoa ympärilleni, siinä epäonnistuen. Olen totaalisen yksin. Kaipaan niin Pääkaupunkiseutua, mammakerhoja, vauvauinteja, taaperojumppia jne...!! Täällä on vain yksi epäsäännöllisesti kokoontuva seurakunnan perhekerho, jonka osallistujina pieni hyvin uskonnollinen joukko. Olen niin yksin näiden lasten kanssa. Vailla kontaktia muihin " normaaleihin" pienten lasten äiteihin.