Uskotko olevasi puolisosi kanssa loppuelämänne yhdessä?

Riippuu, mitä puoliso tekee

Oltu jo yli 40 vuotta. Ei olla koskaan uskottu, että avioliitto perustuisi pääasiassa seksille.

Vierailija kirjoitti:

Riippuu, mitä puoliso tekee

Tai sinä.

Uskon. Kyllä tosissani olen miettinyt eroakin, mutta en usko että oikeasti erottaisiin koska kuitenkin rakastetaan toisiamme ja ongelmat johtuu sairauksista ja rahan vähyydestä, pääasiassaminun pitkäaikaistyöttömyydestä. Jos minä saisin suht hyväpalkkaisen työpaikan niin meidän elämä ja avioliitto olisi varmasti pelastettu. Sairauksien kanssakin on helpompi elää kun tietää että saa laskut maksettua ja lapsille ruokaa. 20 vuotta oltu yhdessä.

Tottakai. Nuorena menty naimisiin ja oltu jo yli 40v.  Meillä suhden perustuu tasa-arvoisuuteen, toisiemme täydelliseen kunnioituksen, rakkauteen ja hyvään seksiin.  Side on ollut alusta lähtien niin vahva, että syrjähyppy-yrityksen ovat aina kaatuneet yhteen ja samaan seikkaan. Vaikka toinen olisi miten viehättävä tahansa, en saa heihin mitään henkistä seksuaaalista virettä. Olen jopa pokannut naisia, mutta aina sama juttu, jäänyt tekemättä. Rakkaus ja henkinen side on vain niiiiiiin suuri omaan vaimoon, ettei siitä tule mitään, saati olisi niin tyhmä, että ottaisi menettämisen riskin.

Uskon. Ainoa mikä huolettaa tältä osin on, että mieheni on minua yli 10 vuotta vanhempi ja tämän vuoksi mietin, että voi olla että joudun elämään vanhuuteni ilman häntä. Toki voihan sitä itsekin sairastua vaikka on se nuorempi osapuoli.

Jomman kumman loppuelämä.

Ei olle ihan tuore pariskunta ja niin paljosta on jo selvitty, että en oikein jaksa uskoa tähän mitään sen ongelmallisempaa enää voivan ilmestyä. Mutta ei me yhdessä kuolla, vaan kumpikin omalla ajallaan. Ja molemmilla on suunnitelma sitä varten, ettei satu olemaan se ensimmäinen.

Vierailija kirjoitti:

Tottakai. Nuorena menty naimisiin ja oltu jo yli 40v.  Meillä suhden perustuu tasa-arvoisuuteen, toisiemme täydelliseen kunnioituksen, rakkauteen ja hyvään seksiin.  Side on ollut alusta lähtien niin vahva, että syrjähyppy-yrityksen ovat aina kaatuneet yhteen ja samaan seikkaan. Vaikka toinen olisi miten viehättävä tahansa, en saa heihin mitään henkistä seksuaaalista virettä. Olen jopa pokannut naisia, mutta aina sama juttu, jäänyt tekemättä. Rakkaus ja henkinen side on vain niiiiiiin suuri omaan vaimoon, ettei siitä tule mitään, saati olisi niin tyhmä, että ottaisi menettämisen riskin.

Toisen kunnioitus ja syrjähyppy-yritys kyllä melko hyvin kumoavat toisensa.

Uskon. Jos en uskoisi, olisi turha jatkaa.

Uskon, tosin siitä loppuelämästä tullee lyhyt, koska hänen elämäntavat on äärimmäisen kuluttavat. Eli pitkä elämä yksin tiedossa, niin kuin yleensä sitkeillä naisilla.

Tiedän että olemme, vaikka meillä on jo vuosikymmeniä sitten loppunut kaikki läheisyys. Kilttinä miehenä sinnittelen ja kannan ristini.

No en kyllä halua manata. Uskon ja toivon niin ja onhan tässä jo vaikeistakin asioista päästy yli. Ikuinen parisuhde ei sinällään ole mikään itseisarvo jos kasvamme täysin eri suuntiin. Jos ero tulisi niin toivoisin, että voisimme silti olla hyvissä väleissä. Tällä hetkellä se tuntuu epätodennäköiseltä enkä voisi kuvitella luopuvani miehestäni. Vaan en ala manaamaan, yhteistä taivalta kuitenkin vasta 8 v takana ja elämää arviolta 60-70 vuotta jäljellä...

En usko, en usko muihinkaan satuihin. Elämässä voi käydä kaikenlaista. Tällähetkellä kyllä näyttää sille että yhdessä pysytään, mutta aika näyttää. Tavattiin kolmikymppisinä 20 vuotta sitten.

Mitään isompaa kriisiä tai eromietteitä ei ole ollut, pinna oli tiukalla kummallakin kun muksu oli eskari-ikäinen.

Ei ole vielä tullut vastaan tilannetta jossa ero kävisi edes mielessä, mutta voihan se muuttua. Tällä hetkellä ei vaan tunnu todennäköiseltä, yhdessä oltu 20 v.

Kyllähän mun mielikuvitus riittää vaikka mihin, mutta uskon että olemme yhdessä siihen asti kunnes toisesta aika jättää.

Mä olen elänyt 20 vuotta ajatellen, että tämä on ikuista.

En etsinyt ketään ja elämä kulki tasaisesti eteenpäin.

Sitten ihastuin korvia myöten mieheen ja vaikka siitä ei syntynytkään

yhtään mitään millään tasolla, niin tietyllä tavalla on aika ennen

tätä ja aika tämän jälkeen. Enää en ole mistään varma. Tavallaan heräsin

täysin toisenlaiseen ajatteluun meidän suhteesta. Ja tämä on rankkaa.

Uskon. Kaikenlaisista vaikeistakin asioista ja ajoista on selvitty ja se on vain lisännyt yhteenkuuluvaisuuden tunnetta.

Uskon ja toivon niin. Mulla on hyvä ja helppo olla mieheni kanssa. Tietenkään en voi koskaan olla varma mistään, mutta kyllä silti toivon että olisimme loppuun asti yhdessä.

Olenko minä ainoa joka en usko? Lapset ovat vielä pieniä ja mies nurkuaa läheisyyttä ja huvitusta heti kun lapset saan helmoista nukkumaan. On ollut taloudellisia vaikeuksia, väsymystä tolkuttomuuteen asti, vihamielisyyttä ja vähän väkivaltaan taipuvaa tönimistä ja käsistä riuhtomista muutamaan kertaan. Ekoihin mustelmiin loppui minun rakkaus, siitä asti olen vain hionut suunnitelmaa siitä miten joskus vielä olen vapaa.

Lasten kanssa toimii hyvin huoltajuuden tasajako, joten tätä avioliittoa jatkaen pääsen menemään välillä omiin menoihin, harrastamaan urheilua mielin määrin ja jakamaan lastenhoitovastuuta tämän vaativan pikkulapsiajan läpi.

Uskon kuitenkin, että kun lapset ovat isompia palaa nuo muistot mieleeni vaikeista ajoista entistä voimakkaampana ja ravistelen itseni irti tästä avioliitosta elääkseni itsenäisen aikuisen naisen elämää 50+ vuotiaana.

Kyllä olemme kunnes kuolema erottaa. Paljon on yhdessä koettu hyvää ja pahaa. Rakkaus ja hullu huumori kannattelee kanoottia myrskyävälläkin merellä. T: 28v yhdessä