"Oikeuttavatko" lapsuuden vakavat traumat k*sipäisen käytöksen aikuisiällä?
Mies, josta nyt kerron on exäni, eli ns. "ongelma" ei ole enää ajankohtainen, kunhan vain aloin pohtimaan asioita. Olin vasta 16-vuotias, kun aloimme seurustelemaan, joten kokemattomana teininä kestin tuota käytöstä niin pitkään.
Exäni ollessa 9-vuotias joukko hänelle vieraita aikuisia miehiä r*iskasi hänet. Hän kertoi asiasta minulle kerran, muttei suostunut enää kunnolla puhumaan siitä sen jälkeen. Vaikka hän oli ihmisenä muuten melko manipuloiva, hänestä näki selvästi tuolloin, kun hän kertoi asiasta minulle, että hän puhui totta.
Ex oli alusta lähtien todella kontrolloiva, ei esim. antanut minun edes katsoa muihin miehiin päin (ei vaikka tämä olisi ollut esim. kaupan kassa), saati sitten puhua heille mitään. Mielellään en saanut olla edes samassa tilassa muiden miesten kanssa, jos hän ei ollut siinä.
Hän suuttui ihan kauheasti siitä, kun kuuli, että olin harrastanut häntä ennen seksiä toisen pojan kanssa, vaikka tuo oli tapahtunut ennen kuin edes tunsimme toisiamme. En ollut koskaan edes väittänyt hänen olleen ensimmäiseni. Itse olin kuitenkin hänelle hänen ensimmäinen (vapaaehtoinen) seksikumppaninsa, vaikka mies oli päälle 20v.
Hän selitti joskus, että hänellä on pahoja luottamusongelmia ihmisiä kohtaan, ja että siitä tuo käytös johtui.
Tämän lisäksi mies oli todella ailahtelevainen, "jätti" minut monta kertaa kunnes sitten parin minuutin päästä soitti, pyysi anteeksi ja sanoi ettei ollut tosissaan. Mies saattoi mennä nollasta sataan ihan sekunneissa, välillä selitti miten paljon hän rakastaa minua ja seuraavassa lauseessa hän haukkui minua syyttä huoraksi. Tätä jatkui niin kauan, kunnes pistin itse suhteen poikki.
Kyseinen mies saattoi olla myös väkivaltainen, ja hänellä oli pahoja vihanhallintaongelmia. Välillä, ihan ilman että mitään tapahtui, hän yllättäen löi minua. Joskus hän otti minua yhtäkkiä ranteista kiinni, painoi maahan ja sanoi jotain tyyliin "voisin r*iskata sinut niin helposti". Ei ikinä r*iskannut, mutta kyllähän tuo sai minut pelästymään.
Olen todella pienikokoinen ja kyseinen mies oli lähes kaksimetrinen, joten hän olisi voinut halutessaan helposti tappaa minut.
Tiedän, että eivät ne lapsuudentraumat tietenkään kirjaimellisesti oikeuta tuollaista käytöstä. Lähinnä sitä mietin, että voivatko ne olla tuollaisen käytöksen taustalla, vai oliko mies vain luontaisesti k*sipää.
Kommentit (33)
Olen pahoillani kokemastasi.
Mikään ei oikeuta väkivaltaista käytöstä muita kohtaan.
C-PTSD, joka yleensä sekoitetaan epävakaaseen persoonallisuushäiriöön.
Eivöt oikeuta, mutta johtuvat siitä. Olen itsekin ollut lapsena raiskatun miehen kanssa ja nuo lievemmät jutut menevät yksiin. Olisin ollut valmis seisomaan rinnalla ja odottamaan, että saa itsensä kuntoon, mutta hän ei tunnistanut itse ongelmiaan.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole hyväksyttävä syy, vaan tuossa vaiheessa pitäisi hakea apua siihen omaan käytökseen, aikuinen on itse vastuussa itsestään, siitäkin huolimatta, että lspsuus ei ole ollut hyvä. Ja jos hän on ollut alaikäinen ku nää ongelmat ovat teillä alkaneet, niin kyllä viime kädessä lastensuojelun olisi pitänyt asiaa puuttua ja tarjota nuorelle apua, esim. nuorisokoti/laitosjakso +jälkihuosta.
Onneksi oot päässyt eroon tuosta tapauksesta.
Hän ei ollut alaikäinen, minä olin. Jälkeenpäin kyllä mietin, että olisiko tuosta silti pitänyt ilmoittaa jollekin.
Vierailija kirjoitti:
Ei lapsuudessa koettu ollut syynä hänen käytökseensä.
Lapsuudesta persoonallisuushäiriöt nimenomaan tulevat. Ainoa ei-lapsuudesta johtuva selitys olisi synnynnäinen psykopatia.
Käy sääliksi sekä sinua että miestä.
Hyi miks oot ollut tommosen miehen kanssa. Tossa kyllä täyttyy helposti jo persoonallisuushäiriön diagnoosi ja vihanhallintaongelma..
Mitä nyt kukin mieltää oikeuttamisella...
Mikään ei anna LUPAA käytäytyä kpäisesti, mutta kyllä osa tuosta on ymmärrettävissä johtuvaksi lapsuuden traumasta.
Kuten tuossa jo sanottiinkin, aikuisella on myös velvollisuus hakea apua traumoihinsa. Parikymppinen mies nyt tosin on aika nuori ja lapsellinen vielä, mutta silti. Ja väkivaltaisuuteen ei ole mitään oikeutusta/lupaa.
Vierailija kirjoitti:
Hyi miks oot ollut tommosen miehen kanssa. Tossa kyllä täyttyy helposti jo persoonallisuushäiriön diagnoosi ja vihanhallintaongelma..
Kuten sanoin, olin todella nuori ja kyseessä oli ensimmäinen vakava suhteeni. Taisin jopa ajatella silloin, että osa niistä asioista mitä hän teki oli normaalia.
Enää en kestäisi tuollaista.
Vierailija kirjoitti:
C-PTSD, joka yleensä sekoitetaan epävakaaseen persoonallisuushäiriöön.
Osaatko sanoa, mikä näiden kahden ero on ja mistä ne tunnistaa? Jospa ap:n eksällä on molemmat?
Eivät oikeuta, mutta minusta olisi hankala tuomita ihmistä, jolle on käynyt jotakin noin kamalaa noin nuorena.
Teot sinua kohtaan eivät olleet oikeutettuja eikä syy ollut sinun. Miehen menneisyys on varmasti vaikuttanut käytökseen, mutta se EI oikeuta huonoa käytöstä muita kohtaan. Se ei myöskään vähennä sitä, mitä sinä saisit tuntea. Ehkä ymmärrät paremmin, mutta sinun ei tarvitse antaa anteeksi sen takia. Mies kokee varmasti aivan selittämätöntä tuskaa päivittäin ja käsittelemättä jääneet traumat ovat varmasti aiheuttaneet paljon pahaa oloa näihin päiviin asti. Mutta niin se vain on, että pahoja asioita tapahtuu päivittäin. Ne eivät lopu jatkamalla kierrettä vaan katkaisemalla se noidankehä. Minä en kosta enkä vie tätä enää eteenpäin.
Toivottavasti mies saa ongelmiinsa apua ja ap pääsee yli väkivaltaisesta suhteesta.
Tuleeko sinulle hyvä olo siitä kun jaat eksäsi asioita kaikille?
Vierailija kirjoitti:
Tuleeko sinulle hyvä olo siitä kun jaat eksäsi asioita kaikille?
En usko, että tämä on kovinkaan tunnistettava teksti. Ainoat ihmiset, jotka voivat tämän perusteella tunnistaa kyseisen miehen ovat paras ystäväni (olimme jo silloin parhaita ystäviä, kun olin yhdessä tuon miehen kanssa) ja tämä mies itse.
Kumpikaan ei saa mitään uutta, shokeeraavaa tietoa tästä, vaikka he sattuisivatkin vauvapalstaa lukemaan.
Ainakin tuon rais_kauksella uhkailemisen voi laittaa lapsuuden kokemusten piikkiin. Mies kokee häpeää siitä, mitä hänelle on tehty, ja haluaa todistaa olevansa itse yhtä vahva ja valmis tekemään muille (=sinulle) samaa.
Ns. laitetaan paha kiertoon.
Tiedätkö, miten miehellä menee nykyään? Onko hankkinut apua ongelmiinsa?
Vierailija kirjoitti:
Tiedätkö, miten miehellä menee nykyään? Onko hankkinut apua ongelmiinsa?
En tiedä hänestä muuta, kuin että somen perusteella näyttää olevan elossa. En ole pitänyt häneen yhteyttä todella pitkään aikaan.
Oliko mies joku pervo jos päälle parikymppisenä seurusteli ja ilmeisesti harrasti seksiä 16v tytön kanssa?
Eivät oikeuta, mutta voivat kyllä selittää käytöstä.