Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mieheni trauma edellisestä ja pitkästä seksittömästä suhteesta tuhoaa oman seksuaalisuuteni

Loppuunpalanut
18.07.2019 |

Siinäpä otsikossa tiivistettynä tuntemukset täällä. 5 vuotta parisuhdetta takana nykyisen kumppanin kanssa ja olen aivan loppu. Mieheni kantaa syvää traumaa edellisestä avioliitosta jossa seksi sekä läheisyys loppui kokonaan lastensaantiin. Suhteemme alusta lähtien huomasin, että jouduin ikään kuin vakuuttelemaan kumppanille jatkuvasti hänen ihanuuttaan ja haluttavuuttaan. Kaikki toimikin loistavasti ensimmäiset pari vuotta kun elämä rullasi kivasti. Sitten alkoi tulla sarjana kaikkea kurjaa. Ensin menetin perheenjäseniäni syöpään, sitten sairastuin itsekin. En vakavasti, mutta niin että arkemme muuttui. Ilmeisesti se, etten pystynyt olemaan hänelle läsnä ja haluamaan enää 24/7 laukaisi hänen traumansa ja pelkonsa seksin sekä läheisyyden totaalisesta loppumisesta. Alkoi hirveä syyllistäminen. Ja marttyyrikohtaukset. Että nyt meillä ei ole ollut näin ja näin moneen hetkeen seksiä. Ja älkää ymmärtäkö väärin, arvostan kyllä miehen rehellisyyttä ja suoraan puhumista. Mutta ajoitus oli usein aika hämmentävä. Jopa samana päivänä kun olin saanut yhden sisarukseni saattohoidon päätökseen ja olin aivan surun murtama, mieheni päätti aloittaa keskustelun siitä että nyt ei kyllä ole seksiä enää ollenkaan riittävästi. Ja aina tämä on tälläistä teidän naisten kanssa. Siitä jäi itselle todella halju fiilis enkä osannut siinä tilanteessa oikein edes reagoida, muuta kuin tiuskaista että eikö sulla nyt ole todella muuta mielessä. (virhe! Tiedän!) Itselläni oli vaan tunne että olin ongelmieni ja raskaiden asioiden kanssa totaalisen yksin. Ja syytökset tuntuivat silloin kovin kohtuuttomilta. Koska seksiä todellakin oli vaikeina aikoina myös, ei toki niin paljon kuin ennen. Mutta koin kyllä ottaneeni puolisoani huomioon parhaani mukaan. Tämän tapauksen jälkeen mies on siirtänyt kaiken vastuun läheisyydestä ja seksistä minulle. Jos en tee aloitetta, seuraa päivien jäätävää mökötystä. Jos teen, niin jälkikäteen saan kuitenkin kuulla että eipä olisi tarvinnut kun en minä kuitenkaan oikeasti häntä halua. Olen aina ollut seksuaalinen ihminen. Mutta nyt tuntuu että toinen on puristanut minusta kaikki mehut. Huomaan jopa masentuneeni. Välillä mietityttää että voiko tuollaisesta traumasta tai käytösmallista päästä edes koskaan yli. Ollaan kuitenkin molemmat yli nelikymppisisiä, hän jo lähempänä viittäkymppiä. Itselläni takana pitkä avoliitto ilman lapsia. (Se suhde loppui kun puolisoni olisi halunnut perheen ja minä en, eli ei johtunut seksistä millään tavalla).

Onko kukaan ollut samassa tilanteessa? Haluan kyllä auttaa puolisoani. Koska meillä on pääsääntöisesti muuten hyvä suhde, yhteisiä harrastuksia ja ystäviä. Hänen lastensa kanssa tulen hyvin juttuun jne.

Kommentit (26)

Vierailija
1/26 |
18.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kahdessa seksittömässä suhteessa yhteinen tekijä?

Vierailija
2/26 |
18.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Menkää pariterapiaan. Kuulostaa kamalalta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/26 |
18.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi olet sellaisen miehen kanssa joka ei välitä sun tunteista?

Vierailija
4/26 |
18.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eihän sun kuulu olla puolisollesi terapeutti. Hän tarvitsee ulkopuolisen ammatti-ihmisen tuohon. Ihan hirveän raskasta sulle! Mieshän kiristää tuolla tavalla, heti jos ei ole tarpeeksi seksiä niin "joojoo, oot samanlainen" ?

Vierailija
5/26 |
18.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onko tullut mieleen, että miksi aiemmassa suhteessa ei ollut seksiä. Jos äijä on ollut samanlainen aiemmassa suhteessa, niin en yhtään ihmettele, jos exä pani jalat ristiin. Kuka jaksaa jatkuvaa vonkaamista ja kiristämistä.

Heitä mäkeen tuollainen äijä

Vierailija
6/26 |
18.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei tuossa ongelma ole seksittömyys, vaan miehen tunnekylmyys. Turha edellistä suhdetta on syyttää, kun vika on selvästi miehessä.

Ja Huom! Tämän sanoo nainen, joka on haluttomuudesta yleensä sitä mieltä, että haluttoman pitää ottaa vastuuta. Mutta noin ei ole nyt, kenenkään ei tarvitse haluta, kun sisarus on kuollut tai on itse akuutisti sairastunut.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/26 |
18.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Siitä jäi itselle todella halju fiilis enkä osannut siinä tilanteessa oikein edes reagoida, muuta kuin tiuskaista että eikö sulla nyt ole todella muuta mielessä. (virhe! Tiedän!)"

Millä lailla tämä oli virhe? Miehesi teki hirveän virheen kun tuli syyllistämään juuri sisaruksensa menettänyttä ihmistä (!!!) kun seksi ei maistu. Kuulostaa siltä että miehesi on aivopessyt sut luopumaan kokonaan itsemääräömisoikeudestasi ja manipuloi sinua edellisellä parisuhteellaan. Tekis mieli kehottaa eroamaan koska jos ihminen nauttii seksistä on väärin että se menee hukkaan tuollaisessa kamalassa painostuksessa.

Vierailija
8/26 |
18.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vika ei ole sinussa tai edellisessä parisuhteessa, vaan siinä mököttävässä ja syyllistä ässä miehessä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/26 |
18.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ikävää. Miehen pitäisi työstää itsetuntoaan (vaikka terapiassa). Hänellä on ilmeisesti aika erikoinen kuvitelma romanttisesta rakkaudesta. Kyllä kumppanilta voi haluta muunkinlaista läheisyyttä kuin seksiä päivänä, jona on menettänyt läheisensä. Ei se vielä tarkoita, että erotiikka on kuollut ja suhde kriisissä. Ei ihme, ettei ensimmäinen liitto kestänyt lasten saantia, mies on aika pöllö ja varmaan sitten eksäkin. Anteeksi, enpä osaa auttaa. Mies terapiaan tai jätä se sika.

Vierailija
10/26 |
18.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mies menee terapiaan.

Yhdessä menette pariterapiaan.

Sinä menet omaan terapiaan, koska miehen käytös ei ole rakastavaa, huomioivaa, välittävää, kunnioittavaa tai arvostavaa.

Sinulta on mielestäni liian pieni kommentti tuossa tilanteessa tuo tiuskaisu. Sinä olisit tarvinnut ja ansainnut tukea. Ei ihme, että masennut. Mieshän syyllistää sinua ihan turhaan.

Vaarana on todella se, että masennut kroonisesti. Nyt jo syyllistät itseäsi, vaikka mies on käyttäytynyt todella rakkaudettomasti. Hae siis apua, jos et lähde pois! Mutta älä hyväksy tuota käytöstä.

Voi olla, että suurin syy on miehessä, miksi hellyys ym. loppui myös aiemmassa suhteessa. Oikeastiko haluat antaa hellyyttä ja jakaa seksikokemukset sellaisen henkilön kanssa, joka ei tue sinua edes pahimmissa suruissasi? Ja vielä syyllistää sinua?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/26 |
18.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Harvon käytän sanaa narsisti, mutta miehesi on sellainen. Eihän se piittaa susta ja sun hyvinvoinnista pätkääkään. Seksirobotti olet sille, et mitään muuta. Surettaa, että edes jaksat miettiä omaa kyvyttömyyttäsi. JSSAP!!

Vierailija
12/26 |
18.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mies harjoittaa henkistä väkivaltaa. En ymmärrä, miten kukaan haluaisi intiimiä kanssakäymistä samankaltaisesti käyttäytyvän kanssa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/26 |
18.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei sillä mitään traumaa ole, se on vaan niitä miehiä joiden mielestä naisen kuuluu tyydyttää miehen tarpeet aina kun niitä ilmenee. Ei tosiaan ole ihme, jos edellinen liitto on ollut seksitön - onko asiasta muuten edes muuta kuin miehen kertomus? Oliko se edes niin, vai oliko nainen haluton yhtenä päivänä viikossa?

Vierailija
14/26 |
18.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ukko kiertoon. Jestas mikä pälli. Henkisestikin aivan ameeban tasolla.

Ei tuo ole mikään parisuhde. Lähde. Jätä se. Älä tuhlaa elämääsi tuollaiseen terapiatapaukseen. Henkistä väkivaltaa. Kyse ei ole traumasta ex-suhteessa vaan aivan muista (miehen) ongelmista.

Tee elämäsi paras päätös ja lopeta tuo suhde nyt heti. Pysy siinä päätöksessä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/26 |
18.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Villi arvaus, seksi loppui ekassa liitossa lasten saamiseen koska mies painosti brutaalisti tuoretta äitiä. Tilanteet voi vain kuvitella jos edes sisaruksen kuolema ei estä tunteetonta syyllistämistä.

Vierailija
16/26 |
18.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Enemmänhän tuo kuulostaa, että mies hermostuu, kun sinulla on muuta ajateltavaa. Hän haluaa kaiken keskittyvän itseensä. Tuskin seksi on tuossa pääosa, vaikka sitä tekosyynä käytetäänkin.

Kysyisin, että.alkaako seksivonkaaminen aina, kun sinulla on menossa jotain asioita joihin kenties haluaisit keskittyä ja jopa mieheltä tukea?

Vierailija
17/26 |
18.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihmetyttää nää pariterapia -kommentit. Oletteko oikeasti noin naiiveja ja kirkasotsaisia.

Sama, kuin menisi suu- ja sorkkatautiviruksen kanssa pariterapiaan paremman tulevaisuuden toivossa.

Vierailija
18/26 |
18.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Päivän oma aikani alkaa: Rillit huurussa. Silti tulin tietokoneelle, jotta saan kunnolla vastattua sinulle. Luin puhelimesta viestisi.

Ap, sinä et ole vastuussa miehesi traumasta. Meille jokaiselle tulee elämässä traumoja. Suomessa on mahdollisuus hakea niihin apua. On omaa tyhmyyttä, jos ei hae. Sitten on ihan eri asia se, että toista tuetaan tervehtymään ja ymmärretään.

Kun minun siskoni kuoli, niin sain tukea ex-mieheltä, ex-poikaystävältä, ystäviltä, naapureilta jopa lasten kavereiden vanhemmilta ( toivat ruokaa.) On hyvin järkyttävää, että siinä kaikkein kauheimmalla hetkellä, sinua ruvetaan syyllistämään. Kaikella rakkaudella ap, et varmaan enää ymmärrä, kuinka sairaita piirteitä suhteenne sisältää. Teillä toki voi olla hyviä hetkiä, kauniita hetkiä ja rakkaita hetkiä, mutta syyllistäminen tuossa tilanteessa seksittömyydestä on kuvottavaa ja ällöttävää. Jos tuollainen tilanne tulisi esim. elokuvissa vastaan, niin se koettaisiin täysin epäuskottavaksi.

Puhuit, että masennut pian. Masennus on terveen ihmisen terve reaktio epäterveeseen tilanteeseen ja epäterveeseen ympäristöön. Tilanteenne on hirveä. Ei ole ihme, että masennut. Olisi epätervettä, jos et masentuisi.

Miten pystyt ylipäätänsä ollenkaan harrastamaan seksiä miehen kanssa tuollaisen käytöksen jälkeen? Eikö sinua ällötä? 

Oletko puhunut tilanteesta jonkun ystävän tai ammattiauttajan kanssa? Mitä mieltä he ovat olleet?

Onko mies hakenut traumaansa koskaan apua? Kuvitteleeko hän, että pääsee traumastaan eroon, jos ei tee itse töitä sen eteen?

Voitko vastata myöntävästi seuraaviin: 

Kunnioitetaanko minua tässä suhteessa?

Välitetäänkö minusta tässä suhteessa?

Rakastetaanko minua tässä suhteessa?

Voimaannunko tässa suhteessa?

Haluanko tosissani olla tässä suhteessa?

Olenko tässä suhteessa onnellisempi kuin että olisin yksin?

Ja vielä, kuten joku sanoikin: yhdistävänä tekijänä näissä kahdessa suhteessa on mies. Jos mies on saanut traumoja seksittömyydestä, niin millaisia traumoja hän on aiheuttanut ex-vaimolleen ja sinulle käytöksellään?

Vierailija
19/26 |
18.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen törmännyt vastaaviin, usein jo tutustumisvaiheessa avautuvat traumastaan ja vaativat suorasti tai epäsuorasti lupausta siitä, että seksiä riittää vielä 10 vuoden päästäkin. Seksuaalisuudesta menee kaikki ilo, jos se pitää tuoda tutustumiseen liian nopeasti, korostuneissa mittasuhteissa ja väkisin. Haluan olla oma seksuaalinen itseni sitten, kun olen valmis näyttämään toiselle sen puolen, enkä todistella olevani pornokuningatar.

Vierailija
20/26 |
18.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Ihan sama vaikka sun paras ystävä murhattiin tänään, mä haluun seksiä, aina te naiset ootte tommosia katalia pihtareita jotka tuhoaa mun kaltasten hyvien miesten elämän ja sydämet. Ihme tekosyy toikin että ystävä kuoli, eihän se liity MUHUN mitenkään. MUN halut on nyt tässä se pääasia. Ketä v*ttu kiinnostaa mitä sulle kuuluu? Ei sulla oo oikeutta vaatia multa välittämistä, mut sulla on velvollisuus antaa mulle kaikki mitä mä haluan, heti ja aina. Ai mitenniin et halua? Kuka sulta muka kysyy? Mä omistan sut ja jos en saa mitä haluun, sussa on jotain vikaa. Sä traumatisoit mut. Edellinenkin nainen traumatisoi mut. Millään muulla ei oo mitään väliä kun mun haluilla."

/sarkasmi

Mä ymmärrän et joissain suhteissa ihan oikeesti intiimiys lopahtaa täysin, ja ne on tosi kurjia tilanteita. Mut on olemassa myös niitä, joissa toinen osapuoli manipuloi ja hyväksikäyttää toista. Näissä suhteissa usein käytetään aseena just tota "sä tuhoot tän suhteen jos et anna mulle aina kun mä haluun"-tyyliä, josta on tullut melkonen sosiaalinen stigma. Erotessa/petetyksi tullessa miehet kuulee usein "et ollu tarpeeks hyvä sängyssä" ja naiset "et antanu tarpeeks usein". Tää johtuu siitä et meillä on vääristynyt suhde seksiin ja seksuaalisuuteen. Kaikki mediassakin pohjautuu vaan siihen, tarjootko toiselle tarpeeks. Kukaan ei pysähdy kysymään, tarvitseeko sen "saajan" edes olla sen arvoinen tai tarvitseeko hänen antaa mitään takaisin. Käytöstavat ja vastavuoroisuus on monella täysin hukassa.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän viisi kolme