Lue keskustelun säännöt.
Mies armeijassa
Äiti 18v
13.07.2019 |
Mies lähti armeijaan ja olen kotona parikuisen tytön kanssa. Menimme naimisiin viime kesänä ja se erotti kavereista kun koko elämä pyörii perheen ympärillä. Olen siis todella onnellinen ja halunnut tätä jo vuosia. Ja tietysti vauva ja kodin arki antaa tekemistä ja meidän pikkuinen on maailman parasta seuraa. Mutta kun kaverit elävät aivan erilaista elämää niin olo on joskus aika yksinäinen nyt kun mieskin on armeijassa. Löytyisikö täältä ketään joka on tai on ollut vastaavassa tilanteessa.
Kommentit (24)
Tykkäisitkö jostain äiti-lapsi harrastuksesta? Voisit tavata samassa elämäntilanteessa olevia ja saada uusia kavereita. Tulisi tulevaisuutta ajatellen leikkikavereita lapsellesikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun kaverisi alkavat saada lapsia meneekin tyttäresi armeijaan. Pääset näkemään armeijaelämää monessa sukupolvessa.
Eikö sieltä tulla aika usein lomille. Ennen vanhaan euroopassa mies saattoi olla vuosia kiinnitettynä armeijan mukana sotiin.
Kyllä teiniäidin elämä on sitten hohdokasta. Ehkäisy on kova sana, mutta nyt on toki liian myöhäistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Otsikosta syntyikin äkkiseltään kuva, että sen armeijassa olevan miehen äiti on 18-vuotias...
Vierailija kirjoitti:
Kyllä teiniäidin elämä on sitten hohdokasta. Ehkäisy on kova sana, mutta nyt on toki liian myöhäistä.
Itse olin 19 vuotta, kun menin naimisiin ja aloin odottaa esikoista. Oli ystäviä jotka oli juuri saanut lapsia ja osa ystävistä sai minun jälkeen muutamien vuosien sisällä ja osalla ei ole ollenkaan lapsia. Oli kavereita erilaisissa elämäntilanteissa ja seuraa kaikenlaiseen tekemiseen.
Pikkulapsiarki ja työt oli helppo jaksaa nuorena. Nyt lapset aika isoja kaikki ja reilu nelikymppinen olen kaikkien tullessa aikuisikään. Silloin minulla on aikaa vaan itselleni ja parisuhteelle. Aika hyvä tilanne eikä käy kateeksi, kun jotkut keski-ikäisenä synnyttelee lapsia. Kyllä lapset kannatti tehdä nuorena. Nyt en enää tekisi, 30 vuotta minulla yläraja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No kyllä joskus, mutta mun kaverit on täydellisiä kympin tyttöjä menossa lääkikseen ja töitä koulun ohessa niin aika on vähän kortilla
Anteeksi nyt vaan, mutta rakastan miestäni ja meillä menee hyvin ja lapsellamme on oikeus molempiin vanhempiin. Haluan olla hänen kanssaan aina
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äiti 18 kirjoitti:
No kyllä joskus, mutta mun kaverit on täydellisiä kympin tyttöjä menossa lääkikseen ja töitä koulun ohessa niin aika on vähän kortilla
lääkistypyt voi harjoitella vauvallasi kaikkia tutkimuksia :P
Lapsi oli toivottu ja todella haluttu ja olen onnellinen pienestä ihmestämme. En sanonut että olen väsynyt, vain vähän yksinäinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Antaisitko jotain esimerkkejä. Mun nuorin sisarus on vuoden ja mieheni sisaruksilla on lapsia, mutta he asuvat toisella paikkakunnalla jonne muutto on vasta armeijan jälkeen vuoden päästä. Mutta mun omat sisarukset on todella innokkaita hoitamaan meidän pikkuista kun käy kylässä, mutta en pysty hoitamaan yksin kovin kauaa kolmea alle kolme vuotiasta hyvän jaksamisen rajoissa.
Vauvamuskarissa voisi tutustua johonkin mukavaan äitiin josta saisi seuraa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äiti 18 kirjoitti:
Antaisitko jotain esimerkkejä. Mun nuorin sisarus on vuoden ja mieheni sisaruksilla on lapsia, mutta he asuvat toisella paikkakunnalla jonne muutto on vasta armeijan jälkeen vuoden päästä. Mutta mun omat sisarukset on todella innokkaita hoitamaan meidän pikkuista kun käy kylässä, mutta en pysty hoitamaan yksin kovin kauaa kolmea alle kolme vuotiasta hyvän jaksamisen rajoissa.
Sisaruksesi ovat siis tosi pieniä. Tapaatko äitiäsi usein? Olette tosi samanlaisessa elämäntilanteessa, niin varmasti pystytte olemaan tekemisissä jollain lailla kaverillisesti ettekä äiti-tytär -auktoriteettiväleissä. Sisaruksesi tulevat myös tulevaisuudessa olemaan lapsellesi tärkeitä kavereita ja sitä rikkautta kannattaa vaalia jo nyt. Enkä missään tapauksessa tarkoita, että sinun pitäisi hoitaa sisaruksia, vaan tapaisitte muuten.
Olen ollut sinua muutaman vuoden vanhempi, itse asiassa jo 23-vuotias, kun sain esikoiseni. Vauvan ollessa kuukauden ikäinen mies lähti reissutöihin, kävi kotona 1 - 2 viikon välein viikonloppuna. Reissutöitä jatkui 5 kk.
Kai mä sitten olin vähän yksinäinen, näin jälkeen päin ajatellen. Siihen asti olin touhunnut ja ollut menossa koko ajan: opiskeluja (juuri siellä lääkiksessä btw), töitä, kavereita. Minunkaan kavereilla ei vielä ollut lapsia. Autoakaan ei ollut käytössä, kun mies meni sillä sinne reissutöihinsä.
Toki kavereita kävi joskus kylässä. Luin tosi paljon. Minusta tuntui, että mulla oli hurjasti aikaa, kun vaikka vauva tietysti söi öisin ja noin, niin kuitenkin hän nukkui välillä pitkiä aikoja. Nukuin sitten itsekin.
Miestä oli toki ikävä, mutta en mä muuten tuntenut mitenkään kärsiväni. Tein vaunulenkkejä, siivosin, luin, otin vauvasta valokuvia, opettelin (oikeastaan ensimmäistä kertaa elämässäni) kunnolla laittamaan ruokaa. Pidin päiväkirjaa vauvan kehityksestä. Oli ihana kesä.
Mies ei käytännössä tämän ekan viikonlopun jälkeen ole viikonloppuja kiinni enää ollenkaan, eli pe-su saat jatkossa kullan kotiin :) Ja jos välimatkaa ei ole paljon, ehtii poiketa iltavapaillakin.
Miten olisi esim.avoin päiväkoti tai kerhotoiminta?
Lapsi olet vielä ja "miehesi" ihan poika vielä.
Oli ikää minkä verran tahansa niin eihän se termi avioMies mihinkään muutu.
Eikö eri elämäntilanteessa olevat kaverit voi poiketa teillä kotona vaikka kahvilla? Outoa jos eivät. Samassa elämäntilanteessa olevia uusia kavereita on kyllä mahdollista löytää. Jos perhekerhot tms. ei kiinnosta, niin yleensä facebookin kautta oman paikkakunnan puskaradiossa huhuilemalla löytää jonkun joka myös kaipaa seuraa. Tsemppiä.