Miehen sukulaiset piilovittuilevat minulle, miksi?

1. Älä ole heidän seurassaan enää. 2. Eroa jos mieskin on vähättelevä. Ei muutu paremmaksi. 3. Kaikki eivät suosi kestotuotteita.

Vierailija kirjoitti:

1. Älä ole heidän seurassaan enää. 2. Eroa jos mieskin on vähättelevä. Ei muutu paremmaksi. 3. Kaikki eivät suosi kestotuotteita.

Mies kyllä arvostaa minua ja ottaa tosissaan kun kerron jotain asiaan liittyen. Sanoo ettei kannata välittää. Mutta ihmettelen miksi käyttäytyvät näin? Ja ovat todella ”vihreitä” ihmisiä itse, tai ainakin haluavat antaa sellaisen kuvan itsestään, joten siinäkin mielessä ihmettelen.

Kyllä ajattelinkin ottaa vähän etäisyyttä.. T. Ap

Eivät pidä sinusta?

Ovat kateellisia jostain?

Ihmiset on sekopäisiä.

En tiedä miksi, mutta minä pyrkisin välttämään koko ihmisten seurassa oleilua.

Esimerkkisi ei ole piilovittuilua, vaan suoraa vittuilua.

Ovat kateellisia? Joillain perheillä/sivuilla tuntuu olevan jokin sisäänrakennettu alemmuudentunto. Kun sukuun tulee sitten miniää ja vävyä, niin voidaan olla kateellisia tämän kuvitelluille tai todellisille perhetaustoille.

Toinen vaihtoehto voisi olla se, että perheen dynamiikka ei ole vielä siirtynyt "aikuiset lapset" -vaiheeseen. Eli vanhemmat eivät vielä osaa kunnioittaa aikuisia lapsiaan tasavertaisina ihmisinä, jotka elävät ensisijaisesti sitä omaa elämää. Samaa voi olla sisarusten kesken, ei vielä osata päästää lapsuuden ja nuoruuden rooleista irti. Te olette miehen kanssa perustanut oman perheen, joka menee tärkeysjärjestyksessä lapsuudenperheen edelle, joten sinä edustat tavallaan sitä lapsuudenperheen romuttumista heille. Tällainen tilanne voi johtua monista seikoista, esimerkiksi vanhemman mielenterveysongelmista mutta myös siitäkin jos olette kaikki kovin nuoria vielä, esim. 20v, jolloin on luonnollistakin olla kiinni vanhemmissaan.

Minä kyllä tarttuisin sinuna noihin kommentteihin, ja kysyisin esim. mitä tarkoitit tuolla? Anteeksi, mutta kuulosti siltä että ivasit minua?

Suoraa ja piilovittuilua koin minäkin. Vertailua, vähättelyä. En ole enää tekemisissä.

Mä olen minimoinut yhteydenpidon appivanhempien suuntaan vittuilun vuoksi. Ollaan oltu miehen kanssa jo 20 vuotta yhdessä, mutta sama jatkuu vieläkin.

Muistan kun menin ensimmäistä kertaa parikymppisenä appivanhemmille tapaamaan heitä. Anoppi sanoi minulle "meidän suvussa on tyypillisesti ollut lääkäreitä (ja päälle merkitsevä katse)". No, mä olen vain diplomi-insinööri, mutta ei se musta sen huonompaa tee. Ja heidän sukunsa on  tosiaan täynnä eri alojen lääketieteen tohtoreita, jotka tykkäävät päteä. 

Muutama kuukausi sitten anoppi antoi lapsenhoito-ohjeita (lapseni ovat jo 15v ja 17v). Kuulemma he eivät osallistu tarpeeksi kotimme siivousaskareisiin ja se johtuu siitä, että _minä_ en vaadi heiltä riittävästi siivoamista. No ihan hänen poikansakin ja lasteni isä voi sitä siivoamista vaatia lapsilta. Ja ei meillä nyt mitään erityisen likaista ole :)

On vain kaksi keinoa : joko eroat miehestäsi tai jos pysytty yhdessä niin minimoit yhteydenpidon appivanhempiin. Et pyydä kylään, menet kylään jos aivan pakko. Voit myös keksiä syitä miksi et voi mennä kylään (olet kuumeessa tms). Tai sitten voitte sopia, että mies käy lasten kanssa anoppilassa ja sä et mene sinne enää koskaan.

Anoppini samanlainen, haukkuu lisäksi selän takana mutta ei uskalla sanoa minulle suoraan koska pelkää välien katkaisua ja ettei enää näkisi lapsenlapsia. Hymyillään ja jutellaan kun nähdään, mieheni suvun kanssa haluan pitää asialliset välit vaikken heidän mieleensä olisikaan

Eivät syystä tai toisesta pidä sinusta, sille et mahda mitään, eikä sun tarvitsekaan. Toisekseen saattavat pitää sua ns tyhmänä, ja ettet muka tajua vittuilua. No, siinähän ovat väärässä, kun kerran tajuat.

Eli minimoi yhteydenpito.

Meillä miehen sisko oli jopa anoppia pahempi. Haukuttiin kaikki miniät ja myös lapsenlapset. Piilovittuilua oli myös. Jos muuten ei haukuttavaa ollut, niin ei hätää, sillä kakenlaisia tarinoita voi kehitellä itse. Meistä keksittyjä juttuja en ole onneksi kuullut, mutta muista miniöistä kuulemani jutut ovat törkeitä. Ihan sairasta. Meillä pelastusena on ollut se, että asutaan kaukana. Siitä huolimatta tilanne meni niin pahaksi, että mies laittoi välit poikki.

Vierailija kirjoitti:

Suomalaisillaon tapana vittuilla ja kadehtia, kun se on oikeastaan ainoa asia mitä osataan tehdä. Meitä ollaan vähätelty Venäjän ja Ruotsin taholta 700 vuotta, niin pakostihan se purkautuu lähiympäristöön. Tämän takia halveksin ja vihaan kuolettavasti ryssiä ja ruotsalaisia persevittuja. Tappaisin kaikki vauvasta vaariin, jos pystyisin.

Annoin yläpeukun, koska kuvauksesi ruotsalaisista oli niin hauska. En tosin ymmärrä miksi pitää jokaista viatonta naapurimaan kansalaista vihata,  vaikka he eivät ole tehneet mitään.

Voisitko osoittaa vimmasi vaikka johonkin oikeasti pahaa (rikollisiin) tehneisiin ihmisiin, eikä sellaisiin, ketkä vain kuuluvat johonkin massaan.

Tuollaiselle ivaamiselle pitää tehdä loppu. On tärkeää joka kerta pystyä ilmaisemaan, että käytös oli loukkaavaa.

Sitä ei ole helppo tehdä, kun menee aina niin ymmälleen toisen typeryydestä.

Ei hätää, jos moukka henkilö nälvii ja et heti pysty puolustautumaan, voit ottaa asian esille vaikka puolen tunnin kuluttua: " Niin, sanoit tuossa taas minulle inhottavasti (ja sitten kertaat tapahtuman), sinulla on usein tapana toimia noin, saanko jonkun selityksen miksi kohtelet minua näin, kun en tiedä mitä pahaa sinulle olen tehnyt, tuntuu inhottavalta ja en ymmärrä tuollaista, lisäksi minua hävettää puolestanne, koska tuo on niin raukkamaista ja lapsenomaista. Jos haluaa painaa toista alaspäin, niin tekee sen edes rehellisesti ja suoraan, eikä alkeellisen sarkasmin kautta, muka "turvallisesti" ja "huomaamattomasti". En ole niin tyhmä kuin kuvittelet, ne roolit on ihan toisin päin nyt tässä!"

Jos et saa sanottua tuota, niin kirjoita lapulle ja tökkää se teennäisesti hymyillen hänen käteensä.

Tuolloin voit lisätä: "Kirjoitan tämän tähän paperille, koska minusta on kiusallista edes keskustella tällaisesta asiasta aikuisen ihmisen kanssa."

Katsele hitaasti päästä varpaisiin ja tuhahda hyi helvetti kun jotkut on sitten rumia.

Kannattaa kyllä myös muistaa, että me helposti kuulemme väärin. Eli otit tuon piilovittuiluna mutta anoppi saattoi mielestään todeta asian ihan neutraalina toteamuksena.

Varsinkin jos ette ole olleet kovinkaan paljon tekemisissä vielä keskenänne ettekö tunne toistenne ’keskustelukykyä’ niin minusta on parempi vain puhua lisää ja avoimesti, ja vaikkapa todeta tuohon suoraan että ”olipa ilkeästi sanottu” ja jättää asia siihen.

Aika rajuja on aina täällä nuo neuvot ”älä enää koskaan mene sinne”. Ihminen tarvitsee toisia ihmisiä ja teidän lapsi tarvitsee mallin siitä, miten erilaisten, tyhmienkin, ihmisten kanssa pärjää. Pakeneminen ei aina ole se paras ja järkevin malli.

Ja aikanaan olet itsekin anoppi ka ehkä haluaisit olla läheisissä väleissä koko lapsesi perheen kanssa, vaikka he pitävätkin sinua outona töksäyttelijänä.

Kiusaamista ei sukulaisiltakaan silti tarvitse sietää.

Meillä ei ole anopin kanssa kemiat koskaan kohdanneet. Niinpä olen oman hyvinvointini vuoksi minimoinut kanssakäymiseni hänen kanssaan. Lapset ovat suurimmaksi osaksi käyneet mummolassa isänsä kanssa (3 tunnin ajomatka suuntaansa joten vaatii käytännössä yöpymisen), ja minä olen saanut olla viikonloppuja kotona yksin. Win-win.

Mun anoppi kerkesi terrorisoida mun ja mieheni kotia 2 vuotta (tunkeutui siis kotiin, penkoi kaappeja, haukkui minut aina pystyyn, mustamaalasi, vittuili näkyvästi ja silti aina sai kaiken käännettyä minun syyksi), lopulta mies tuli järkiinsä ja pisti stopin omalle äidilleen.

Tämä veti marttyyri vaihteen silmään (olen nyt todennäköisesti narsisti manipuloija miniä joka on kääntänyt poikansa äitiään vastaan) ja usutti appiukon kimppuuni.

Appiukko väitti, että varmasti olen päihdeongelmainen ja sekaisin päästäni.

Mieheni katkaisi välit.

Meni 1,5 vuotta täydessä hiljaisuudessa kunnes anoppi sattui törmäämään poikaansa ja pyysi tätä kahville (niinkuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan).

Mies kieltäytyi ja kertoi äidilleen ettei aio olla tekemisissä kaiken sattuneen jälkeen varsinkaan kun anteeksi pyyntöä ei ole kuulunut.

Suosittelen vahvasti välimatkan ottamista, se antaa aikaa ajatella asioita.

Meillä taas alemmuudentuntoiset kouluakäymättömät siskoni, joista toisella on mielenterveysongelmia ovat sitä mieltä, että vaimoni ja minä olemme suorittaneet yliopistotutkinnon vain ja ainoastaan leuhkiaksemme muille.