Miehen sukulaiset piilovittuilevat minulle, miksi?
En ymmärrä. Sekä anoppi, että miehen veli muun muassa. Ovat näennäisen ystävällisiä , mutta välillä saattaa jotain lipsahtaa. Esim kerroin anopille, että olen käyttänyt vauvalla kestovaippoja, niin kommentoi siihen hieman vinoillen ”oletpas sitten hyvä äiti”.
Mielestäni oli aika tökerö ja tyhmä kommentti. Tai en voisi itse kommentoida noin ikinä vastaavassa tilanteessa. Veli kans viestittää jutuillaan että ei ehkä pidä minusta(?), vaikea edes selittää, outo olo tulee vaan välillä ko. henkilöiden seurassa.
Kommentit (59)
Miksi tämä kuivunut sonta piti kaivaa ylös.
He eivät pidä sinusta. Ja se on ihan okei.
Ilkeilyä ei tarvitse sietää, eikä sun tarvitse olla heidän kanssaan missään tekemisissä.
Minun anoppini on ollut minulle niin hirveä, että emme yksinkertaisesti tapaa. Mies käy lasten kanssa siellä ja minä jään kotiin ja saan pari päivää ihan omaa aikaa. Ihan pelkkää voittoa siis.
Anoppi toki päivittelee miten herkkähipiäinen olen, kun en suostu tapaamaan enää, mut siinähän päivittelee. Koirat haukkuu ja karavaani kulkee.
Herkkähipiäinen = ilmoitin neutraaliin sävyyn, etten kuuntele itsestäni tuollaista puhetta, en jatkuvaa veetuilua minulle ja että minun kotiini ei ole asiaa enää ja en aio enää tavata lainkaan.
Aamulla bussikuski sanoi kaks kahdenkyt. Ei vaivautunut sanomaan edes kiitos, kuten pitää. Kaikki v.ttu.lee nykyään. No, en sano enää kiitos itsekään asiakkaille töissä
Ite oon saanu mielenrauhan,kun pysyn kaukana ihmisistä. Joskus voi viestillä vaihtaa kuulumista. Mutta muuten olkoot keskenään.
Miehen sisko huomasi, että imetin vielä 1-vuotiasta ja tuiskahti: "voihan sitä noinkin itseään nostattaa!" Oli vain yksi esimerkki tuo. Ei olla enää tekemisissä.
Luin "sukuelimet". Menen takaisin nukkumaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ovat kateellisia? Joillain perheillä/sivuilla tuntuu olevan jokin sisäänrakennettu alemmuudentunto. Kun sukuun tulee sitten miniää ja vävyä, niin voidaan olla kateellisia tämän kuvitelluille tai todellisille perhetaustoille.
Toinen vaihtoehto voisi olla se, että perheen dynamiikka ei ole vielä siirtynyt "aikuiset lapset" -vaiheeseen. Eli vanhemmat eivät vielä osaa kunnioittaa aikuisia lapsiaan tasavertaisina ihmisinä, jotka elävät ensisijaisesti sitä omaa elämää. Samaa voi olla sisarusten kesken, ei vielä osata päästää lapsuuden ja nuoruuden rooleista irti. Te olette miehen kanssa perustanut oman perheen, joka menee tärkeysjärjestyksessä lapsuudenperheen edelle, joten sinä edustat tavallaan sitä lapsuudenperheen romuttumista heille. Tällainen tilanne voi johtua monista seikoista, esimerkiksi vanhemman mielenterveysongelmista mutta myös siitäkin jos olette kaikki kovin nuoria vielä, esim. 20v, jolloin on luonnollistakin olla kiinni vanhemmissaan.
Minä kyllä tarttuisin sinuna noihin kommentteihin, ja kysyisin esim. mitä tarkoitit tuolla? Anteeksi, mutta kuulosti siltä että ivasit minua?
Ei auta tarttua asiaan, anoppi ei ikinä myöntäisi vittuilleensa, ja tilanne menee vaan entistä vaikeammaksi. Saattaa jopa loukkaantua ja aloittaa pahimmassa tapauksessa mykkäkoulun. Kuinka kehtaan väittää sellaista! T. Ap
Minä ymmärrän tuon, että asiaan ei voi tarttua. Olin suhteemme alussa se nuori, kiltti ja joustava miniä. Siinä minulle annetussa roolissa minua suitsutettiin. Anoppini ja miniäni kuitenkin osoittautuivat vuosien varrella dominoiviksi asioiden vääristelijöiksi, ja hienotunteisinkin itsenäisyyspyrkimykseksi tulkittu ele (esim. en jaksanut taas kerran tulla käskystä kylään esittelemään heidän lapsenlapsiaan muille) tulkittiin niskotteluksi, ja sain kokea vittuilua. Jossain vaiheessa en enää jaksanut, vaan aloin sanoa suoraan vastaan, kun aihetta oli. Kohtelu muuttui jäätäväksi ja minua haukuttiin kaikille, jotka jaksoivat kuunnella. Mieheni osoittautui täydeksi vässykäksi tässä asetelmassa. Onneksi lapset jo aikuisia. Pidän nykyään kaikkien kanssa rajoistani tarkemmin kiinni. Tällaisia hirviöitä on todella olemassa, ja he jatkavat niin pitkälle, kuin ilman vastustusta pääsevät.
Oletko ap sellainen suorittajaäiti, joka tekee asioita ainoalla oikealla tavalla? Luennoit näistä oikeista tavoista?
Aloitukseen. Kestovaippojen käyttäjät ovat omastakin mielestään parempia ihmisiä kuin kertakäyttövaippoja käyttävät.
Anoppihan ei mitään pahaa sanonut, säästätte kaatopaikkoja.
Miten pienestä ihmiset ottavat nokkiinsa.
(Oma kokemus kestovaipoista: vettä ja sähköä meni pesemiseen ja kuivausrumpu eli lisää sähkönkulutusta oli välttämätön.)
Kyllähän miniät on herkkähipiäisiä, osin siksi että "anoppia kuuluu vihata."
Anoppeja saa mollia, käsittää väärin, loukata mielinmäärin ja anoppi on paha jos edes mytistää suunsa ja on hiljaa.
Ja mikä on yleistä vielä nykyaikana, nuoret ovat koulutettuja, perheen maisteripoika tai inssi tuo samantasoisen miniän joka järkyttyykin miehensä vanhemmista jotka ovat typeryksiä, ei taivu englanti, koulutus on peruskoulu. Eihän semmoseen anoppilaan voi mennä.
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän miniät on herkkähipiäisiä, osin siksi että "anoppia kuuluu vihata."
Anoppeja saa mollia, käsittää väärin, loukata mielinmäärin ja anoppi on paha jos edes mytistää suunsa ja on hiljaa.Ja mikä on yleistä vielä nykyaikana, nuoret ovat koulutettuja, perheen maisteripoika tai inssi tuo samantasoisen miniän joka järkyttyykin miehensä vanhemmista jotka ovat typeryksiä, ei taivu englanti, koulutus on peruskoulu. Eihän semmoseen anoppilaan voi mennä.
Huono itsetunto on aina ongelma.
Vierailija kirjoitti:
Aloitukseen. Kestovaippojen käyttäjät ovat omastakin mielestään parempia ihmisiä kuin kertakäyttövaippoja käyttävät.
Anoppihan ei mitään pahaa sanonut, säästätte kaatopaikkoja.
Miten pienestä ihmiset ottavat nokkiinsa.(Oma kokemus kestovaipoista: vettä ja sähköä meni pesemiseen ja kuivausrumpu eli lisää sähkönkulutusta oli välttämätön.)
Kestovaipoista tuli yksi koneellinen viikossa 60 asteen pyykkiä. Ei näkynyt sähkö- eikä vesilaskussa ollenkaan. Kuivuria en käyttänyt, mutta ei silläkään ole pakko kuivata korpuksi asti.

Hihhih. Mutta miniääkö ei kuulu vihata? ;) kyllä se ennemmin menee niin päin, että sen kultamussukkapojan tärkein nainen on äidin vihollinen...
Parisuhteessa astuu puolison sukuun kuin vieraaseen maahan ja tapakulttuuriin. Pitkällä kokemuksella voin vakuuttaa, että kaikki hyvä ja rehellinen mitä teet heitä kohtaan ei välttämättä koskaan auta tai käytös sinua kohtaan muuttuisi. Voit analysoida ja pohtia ongelmia loputtomiin, mutta jos he eivät koe siihen tarvetta et saa keskustelulla, suorilla sanoilla saati suuttumisellakaan muuta kuin lisää ongelmia väleihinnne.
Miehesi velvollisuus on huolehtia sinusta ja vauvasta hänen suvussaan. ÄLytöntä mieheltäsi hyssytellä, miten hänen sukunsa nyt vaan on sellaista. Jos hän aikoo raahata sinua mukanaan sukunsa tapaamisiin hän ei voi seurata sivusta sinun ja vauvasi kohtelua. Sinun on saatava parempia perusteluja ja selvityksiä mieheltäsi, että miksi ei voi puhua edes kestovaipoista ilman että joku vääntää siitäkin hankaluuksia.
Pidä myös oma pääsi ja jos et viihdy miehen sukulaisten kanssa mimimoit tapaamiset, jolloin miehesi homma on sitten tarpeen vaatiessa antaa selitys hänen sukulaisilleen. Sinä et ole vastuussa miehesi suvun tapaamisista yksin, vaan kyllä jokainen kantaa kortensa kekoon että pärjätään keskenään. Jos koet, ettei anoppi tai lanko osaa käyttäytyä älä kiusaa itseäsi vaan jää vauvan kanssa kotiin.
Meillä mies käski äitinsä painua ulos meidän kodista, kun alkoi minulle aukomaan päätään. Sen jälkeen ei ole enää härkkinyt minua ja arvostellut tapojamme kasvattaa lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloitukseen. Kestovaippojen käyttäjät ovat omastakin mielestään parempia ihmisiä kuin kertakäyttövaippoja käyttävät.
Anoppihan ei mitään pahaa sanonut, säästätte kaatopaikkoja.
Miten pienestä ihmiset ottavat nokkiinsa.(Oma kokemus kestovaipoista: vettä ja sähköä meni pesemiseen ja kuivausrumpu eli lisää sähkönkulutusta oli välttämätön.)
Kestovaipoista tuli yksi koneellinen viikossa 60 asteen pyykkiä. Ei näkynyt sähkö- eikä vesilaskussa ollenkaan. Kuivuria en käyttänyt, mutta ei silläkään ole pakko kuivata korpuksi asti.
5 vaippaa vuorokaudessa, viikossa 35 vaippaa.
En kyllä tiedä kestovaippojen käyttäjää jolla niitä olisi niin paljon. Mutta hyvä niin. Kyllä itse pesin joka toinen päivä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän miniät on herkkähipiäisiä, osin siksi että "anoppia kuuluu vihata."
Anoppeja saa mollia, käsittää väärin, loukata mielinmäärin ja anoppi on paha jos edes mytistää suunsa ja on hiljaa.Ja mikä on yleistä vielä nykyaikana, nuoret ovat koulutettuja, perheen maisteripoika tai inssi tuo samantasoisen miniän joka järkyttyykin miehensä vanhemmista jotka ovat typeryksiä, ei taivu englanti, koulutus on peruskoulu. Eihän semmoseen anoppilaan voi mennä.
Hihhih. Mutta miniääkö ei kuulu vihata? ;) kyllä se ennemmin menee niin päin, että sen kultamussukkapojan tärkein nainen on äidin vihollinen...
Niin voi olla jos mies ei ole itsenäistynyt. Itselleni ei miniät ole kilpailijoita koska pojat asuneet yli 10 vuotta toisilla paikkakunnilla ennen miniän esittelyä.
Kummast se on ihan luonnollista että nainen roikkuu äidissään, hänen äitinsä on avioliitossa kolmantena.
Näisdä keskusteluissa kuitenkin haukutaan aina anopit maan rakoon. Se on naisten tapa rakastaa miestä vihata hänen taustaansa.
Suora tai epäsuora vittuileminen on valitettavasti monien perheiden ja sukujen ainoa vuorovaikutusmuoto. Sen kohteeksi joutuvat kaikki, jotka ovat vähän erilaisia kuin itse sekä ne, joita ei pidetä tarpeellisena verkostoitumisporukkana. Sekä myös itseä köyhemmät sukulaiset tai joku joka on vammainen, sairas, työtön, ylivilkas lapsi perheessä tai sitten se, jota pelätään parempipalkkaisena, ammattitaitoisempana, sosiaalisempana tai sekin riittää, että on saanut aiemmin sotkuisen elämänsä kuntoon. Myös niille vittuillaan, kenen pelätään elävän tyylikkäämpää ja leveämpää elämää, ellei heitä nuoleskella. Nuoleskelu onkin sitten toinen lähestymistapa. Sen kohteeksi joutuvat ne, joita pidetään jostain syystä ns. parempina ihmisinä. Useimmiten syy on raha eli ovat itseä rikkaampia. Heistä uskotaan olevan hyötyä itselle. Nuoleskeltavaksi kelpaavat paremman puutteessa myös iloiset, kauniit ja lahjakkaat ihmiset ja nuoret sekä pikkulapset 1-2 vuoden ikään asti. Vittuilemisesta saattaa pidättäytyä hän, joka on tehnyt sitä todella paljon. Vihonviimeiseksi taloon tuleva miniä voi olla jo rakas anopille. Tien ovat raivanneet kaikki suvusta erotetut ja kadotetut.
Sinulla on vissiin vähän köyhempää sukutaustaa? Mahdatko olla edes akateeminen.