Vanhempani pilasivat elämäni riitelyllä
Vanhempani ovat riidelleet siitä asti, kun olin kolme. Nyt olen kahdeksantoista. Vanhempieni riitelyn takia en ole saanut luotua heidän kanssaan vankkaa perhesuhdetta, en pysty puhumaan heille avoimesti asioista tai huolista. Joinain päivinä emme edes vaihda sanaakaan keskenämme. He aina ovat luvanneet lopettaa riitelyn, mutta eivät ole lopettaneet viiteentoista vuoteen. Pääsen pian muuttamaan pois kotoa, mikä on suuri helpotus. Aina olen kuitenkin miettinyt, mitä jos vanhempani olisivat eronneet tarpeeksi ajoissa, ja olisin ollut vuoroviikoin aina toisella vanhemmistani. Riitely olisi loppunut, ja olisin ehkä voinut luoda heidän kanssaan terveen suhteen. Nyt en siihen kykene, ja odotan vain, että pääsen pois. Onnekseni olen läheinen veljieni kanssa, sekä minulla on ystäviä, jotka ovat minulle tärkeämpiä ja joille voin puhua omana itsenäni. Harmi, että lapsuuteni meni näin. Olkaa kiitollisia, te, keillä on ollut hyvät vanhemmat.