Lue keskustelun säännöt.
Hoitajan burnout
Loppu
09.07.2019 |
Mitä tehdä ja mihin olla yhteydessä? Tai siis tiedänhän minä, että lääkäriin tässä pitäisi mennä mutta kun ei halua saada leimaa töissä tämän takia.
Ja leimahan tästä tulee, jos joku kuulee edes vihiä asiasta.
Meillä on työyhteisö sen verran kaunaista, että muiden ongelmia on oikein ilo ruotia ja niillä mässäillä. Toisen epäonnella ja pahoinvoinnilla saa sen oman pienen hetken parrasvaloissa, kun muut lähes ihaillen kuuntelevat sitä möyhöämistä. Tämä on jo kerran omakohtaisesti koettu, kun menin eroamaan puolisostani ja tämä tieto kantautui töihin asti. Oli ahdistavaa kuulla omia asioita kerrottavan huimasti vääristeltyä kahvipöydässä ja kun sitten ärhdin ja oikaisin väitteitä, olin se hankala ja ilkeä ihminen. Osa kohtelee edelleen nuivasti tämän episodin jälkeen.
Nyt puolestaan on työkuorma kasvanut sietämättömäksi, palautuminen työvuorojen välillä ei onnistu ja ylempi taho suorastaan kyttää virheitä. Positiivista palautetta ei saa, ainoa positiivinen palaute on ei palautetta ollenkaan. Silloin tietää, ettei ole mitään ainakaan väärin tehnyt.
Kotona ollessa en jaksa mitään, en edes siivota kuin pahimmat. Keneenkään en jaksa yhteyttä pitää, en ystäviin tai sukulaisiin. Puoliso on, mutta tämä ei joko ymmärrä tai halua ymmärtää. Hokee vain, että anna olla ja tee vain työsi vaikka kohtalaisesti, kuten muutkin. ”Olet sen verran vahva, ettet sä mitään saikkua tarvii eikä sulla mitään burnoutia voi olla”. Ja sitten vaihdetaan aihetta eikä asiasta enää puhuta.
Haluaisin vain nukkua, mutta uni ei tule ja työasiat valtaavat taas mielen.
Kesälomaan on vielä kuukausi aikaa, en usko jaksavani sinne asti ilman sairauslomaa.
Yritän pitää fyysisesti itsestäni huolta (urheilen paljon ja olen urheilullisen laiha, joku tätä kuitenkin miettii ja ehdottaa laihduttamista, johon ei siis todellakaan ole tarvetta), mutta henkisesti olen aivan loppu.
Kommentit (15)
sitten ihmetellään miksi Suomi kohta lakkaa olemasta, pahuus tässä maassa on enemmä sääntö kuin poikkeus. Maailman empatiakyvyttömin ja epäinhimillisin maa ikinä. Täällä oikeasti pitää pelätä ja olla haastaiden kanssa yksin. Traumatisoivaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jos sinulla olisi burnout et olisi täällä kirjoittelemassa. Et jaksaisi.
Onko tuo jokin muotijuttu? Transihminen ja burnout? Ota vielä kilpirauhasvaivat mukaan ja matalat ferritiinit.
Olin muutama vuosi sitten vastaavassa tilanteessa. Töissä tapahtui muutoksia, meille lupailtiin lisää resursseja, mutta ne menivätkin toisaalle. Pomo vain kohautteli olkapäitään että ei voi mitään, yrittäkää pärjätä. Mulla meni unet, työssä ei jaksanut, verenpaine nousi pilviin. Vitutti ja itketti. Menin työterveyslääkärille ja paruin siellä. Sain kaksi viikkoa saikkua ja melatoniinireseptin. Melatoniini ja lepo auttoivat pahimman yli ja saatiin hieman lisäresursseja töihinkin. Burnoutiksihan sitä varmasti saattaa kutsua, mutta töissä sanoin, että olin saikulla kun en saanut nukuttua. Toisaalta työyhteisöstä sain enemmän tukea kuin arvostelua. Osa varmaan puhui takana päin, mutta entä sitten? Sille, mitä muut puhuu ja ajattelee ei oikeastaan itse voi mitään, senhän olet huomannut. Ainoa mitä voi tehdä on muuttaa omaa suhtautumista toisten puheisiin. Jos päättää olla välittämättä, pääsee helpommalla. Olen kyllä huomannut senkin, että ne jotka eniten puhuu ja vääristelee asioita on niitä, joilla itsellään menee jossain suhteessa kehnosti ja paikkaavat omaa itsetuntoa.
Voiko työsuojeluun/luottamusmieheen olla yhteydessä, jos pomot ei kuuntele ja työkuormaa on liikaa?
Miksi hoitajat ovat ainoita valittamassa työstään? Muillakin on kiireitä ja työssä kohtaa monenmoista, mutta eivät ole ensimmäisenä valittamassa. Hoitotyö on kutsumustyötä, jokainen valitsee ammatin itse.
Tässä sulle stepit missä järjestyksessä edetä
1. Menet työterveyshuoltoon ja otat saikun. Et välitä työkavereiden puheista, koska terveys on tärkeämpi.
2. Kerrot pomolle, että olet työn takia sairastunut uupumukseen ja työkuormitustasi pitää vähentää. Tarvittaessa työterveyshoitaja tai lääkäri voi olla apuna puhumassa pomolle, jos et millään itse uskalla.
3. Jos pomo ei tee muutoksia työhösi niin etsit saikun aikana uuden työpaikan ja vaihdat toiseen työhön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos vastauksista, niin kannustavista kuin noista ei niin kannustavistakin. Jälkimmäiset kuvaavat hyvin tuota negatiivista ilmapiiriä, joka meilläkin jäytää jo entuudestaan sairasta työyhteisöä.
”Hoitotyö on kutsumusammatti, jos ei jaksa niin olet väärässä työssä!”
”Ei sulla mitään oo, kun jaksat valittaa!”
”Ai sullakin on tommonen trendi-tauti? Onko sulla joku sähköallergiakin?”
Pahoin ei saa voida, pitää vaan jaksaa. Ja muillakin on vaikeeta, mitä me hoitajat vaan kitistään. Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä? Niinkö? Pitääkö muka oikeasti olla täysin lamaantunut, että voi olla uupunut työhönsä? Eikö vahingossakaan saa sanoa olevansa loppu, jos kuitenkin vielä jaksaa töihin mennä ja hymyillä potilaille?
Sairasta, sanon minä.
Ja ei, en koe olevani uniikki lumihiutale ja trendin harjalla tämän väsymykseni vuoksi vaan aidosti poikki. Pelkkä ajatus töihin menemistestä ahdistaa ja itkettää.
Työsuojelua ehdotettiin yhdeksi ratkaistuksi. No, onhan meillä sellainen olemassa mutta siellä on valloillaan hys-hys-mentaliteetti. Ongelmia ei kenelläkään ole ja kaikki voivat loistavasti, koska mistään ei ääneen saa sanoa ja mihinkään epäkohtaan ei puututa. Räikeintä oli ehkäpä kysely työhyvinvoinnista, jonka tulokset vaiettiin täysin.
Olen keskustellut muutaman kollegan kanssa ja heillä on samankaltaisia tuntemuksia. Voimat ovat loppu mutta tästä ei saa puhua. Yksin on pärjättävä ja jos eteenpäin ”valitat” saat muistutuksen, että muita on tulossa kyllä tilallesi jos ei työt kelpaa. Ovi on tuossa.
Alanvaihto ei ole kovin helppoa, sillä en enää ole mikään nuori tyttö vaan keski-ikäinen nainen. Lisäkoulutus omalla alalla ei poista työyhteisön ongelmia eikä se toisi omalla kohdalla muuta muutosta, kuin mahdollisuuden toimistotyöhön. Samassa organisaatiossa.
Yksikön vaihto ei myöskään poista ongelmaa, sillä ainoa keino päästä kokonaan eroon tästä olisi koko työpaikan vaihto, jolloin työmatka pitenisi yli 100km/suunta. En siis ole töissä sairaanhoitajana vaan hieman eri ”linjalla”. Työpaikat omalla alalla ovat kiven alla ja lähin tosiaan kohtalaisen matkan päässä.
Kait se vaan on pakko marssia työterveyteen ”itkemään turhaan”, kun ei näin väsyneenä enää näe muuta kuin ongelmia ja kaikki tuntuu mahdottomalta. Josko se pieni tauko kaikesta kirkastaisi ajatusta ja jostain löytyis taas se motivaatio omaan työhön.
Loppu kirjoitti:
Kiitos vastauksista, niin kannustavista kuin noista ei niin kannustavistakin. Jälkimmäiset kuvaavat hyvin tuota negatiivista ilmapiiriä, joka meilläkin jäytää jo entuudestaan sairasta työyhteisöä.
”Hoitotyö on kutsumusammatti, jos ei jaksa niin olet väärässä työssä!”
”Ei sulla mitään oo, kun jaksat valittaa!”
”Ai sullakin on tommonen trendi-tauti? Onko sulla joku sähköallergiakin?”Pahoin ei saa voida, pitää vaan jaksaa. Ja muillakin on vaikeeta, mitä me hoitajat vaan kitistään. Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä? Niinkö? Pitääkö muka oikeasti olla täysin lamaantunut, että voi olla uupunut työhönsä? Eikö vahingossakaan saa sanoa olevansa loppu, jos kuitenkin vielä jaksaa töihin mennä ja hymyillä potilaille?
Sairasta, sanon minä.
Ja ei, en koe olevani uniikki lumihiutale ja trendin harjalla tämän väsymykseni vuoksi vaan aidosti poikki. Pelkkä ajatus töihin menemistestä ahdistaa ja itkettää.Työsuojelua ehdotettiin yhdeksi ratkaistuksi. No, onhan meillä sellainen olemassa mutta siellä on valloillaan hys-hys-mentaliteetti. Ongelmia ei kenelläkään ole ja kaikki voivat loistavasti, koska mistään ei ääneen saa sanoa ja mihinkään epäkohtaan ei puututa. Räikeintä oli ehkäpä kysely työhyvinvoinnista, jonka tulokset vaiettiin täysin.
Olen keskustellut muutaman kollegan kanssa ja heillä on samankaltaisia tuntemuksia. Voimat ovat loppu mutta tästä ei saa puhua. Yksin on pärjättävä ja jos eteenpäin ”valitat” saat muistutuksen, että muita on tulossa kyllä tilallesi jos ei työt kelpaa. Ovi on tuossa.
Alanvaihto ei ole kovin helppoa, sillä en enää ole mikään nuori tyttö vaan keski-ikäinen nainen. Lisäkoulutus omalla alalla ei poista työyhteisön ongelmia eikä se toisi omalla kohdalla muuta muutosta, kuin mahdollisuuden toimistotyöhön. Samassa organisaatiossa.
Yksikön vaihto ei myöskään poista ongelmaa, sillä ainoa keino päästä kokonaan eroon tästä olisi koko työpaikan vaihto, jolloin työmatka pitenisi yli 100km/suunta. En siis ole töissä sairaanhoitajana vaan hieman eri ”linjalla”. Työpaikat omalla alalla ovat kiven alla ja lähin tosiaan kohtalaisen matkan päässä.
Kait se vaan on pakko marssia työterveyteen ”itkemään turhaan”, kun ei näin väsyneenä enää näe muuta kuin ongelmia ja kaikki tuntuu mahdottomalta. Josko se pieni tauko kaikesta kirkastaisi ajatusta ja jostain löytyis taas se motivaatio omaan työhön.
Työsuojelu ei käytännössä pysty auttamaan.
Työterveys pystyy esim. saikun muodossa tai voit mennä työterveyden psykologille keskustelemaan, ja hänen kanssa miettiä miten voisit voida paremmin tai vaikka keinoja etsiä uutta työpaikkaa.
Mutta miksi et kommentoi esimiestäsi ollenkaan? Esimies on se, jonka kanssa sinun pitää nyt puhua. Esimiehellä on työturvallisuuslain mukainen vastuu huolehtia, että työ ei sairastuta työntekijää. Pyydä esimieheltä muutoksia työnkuvaasi, työkuormituksesi pienentämistä tai esim. osa-aikaista työtä. Jos oma esimies ei tee mitään niin puhu ylemmälle esimiehelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Työsuojelu ei käytännössä pysty auttamaan.
Työterveys pystyy esim. saikun muodossa tai voit mennä työterveyden psykologille keskustelemaan, ja hänen kanssa miettiä miten voisit voida paremmin tai vaikka keinoja etsiä uutta työpaikkaa.
Mutta miksi et kommentoi esimiestäsi ollenkaan? Esimies on se, jonka kanssa sinun pitää nyt puhua. Esimiehellä on työturvallisuuslain mukainen vastuu huolehtia, että työ ei sairastuta työntekijää. Pyydä esimieheltä muutoksia työnkuvaasi, työkuormituksesi pienentämistä tai esim. osa-aikaista työtä. Jos oma esimies ei tee mitään niin puhu ylemmälle esimiehelle.[/quote]
Niin se esimies. Onhan meillä sellainenkin, mutta näin loma-aikaan tavoittaminen on haastavaa. On myös ollut poissa aika paljon viimeaikoina.
Ja se vanhempi tapaus, josta mainitsikin ensimmäisessä viestissäni, siinä tuo pahin juoruilija oli oma esimies.
Pakko tässä on nyt kuitenkin jotain tehdä, eikä vain rutista. Tulee kieltämättä itselle sellainen tunne että vänkään nyt vaan kaikessa vastaan enkä ota mitään vastaan. Näin ei kuitenkaan ole, päinvastoin! Tuo esimiehen esimieheen yhteydenottaminen on oikeasti hyvä ajatus nyt tässä tilanteessa. Taidanpa tehdä sen, eli audienssia vaan pyytämään. Kiitos tästä!
Jos en muuten pitäisi työstäni (ja olen siinä oikeasti todella hyvä) olisin jo lähtenyt ajat sitten. Itse potilastyö on sitä parasta ja useimmiten todella palkitsevaa.
Meni lainaukset päin honkia edellisessä viestissä, anteeksi siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet nyt tosi väsynyt, etkä tämän takia näe muita vaihtoehtoja. Tilanne ei ole niin toivoton kuin uskot. Hae nyt saikkua, koska tarvitset lepoa. Mitä kauemmin emmit, sitä hankalammaksi käy toipuminen takaisin entiselleen. Tuskin haluat olla sairaseläkkeellä tämän ikäisenä.
t. toinen uupumuksesta toipuva
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huvittavaa miten moni ruudinkeksijä tässä tarjoaa saikutusta ratkaisuksi. "Uupumuksesta" on jo moneen kertaan todettu, että se ei ole mikään sairaus, mutta osa lääkäreistä on valitettavasti lähtenyt täydelle puoskarilinjalle asiassa ja tuhertaa a-todistukseen mitä mielikuvituksellisempia syitä. Miettikää nyt hetki mitä tapahtuisi, jos kaikki toimisivat samalla tavalla kuin julkisella puolella toimivat hoitajat ym., jotka hakevat saikkua "uupumukseen" aina kun ei huvita tai on väsynyt olo. Miettikää oikeasti hetki.
Vierailija kirjoitti:
jos sinulla olisi burnout et olisi täällä kirjoittelemassa. Et jaksaisi.
Onko tuo jokin muotijuttu? Transihminen ja burnout? Ota vielä kilpirauhasvaivat mukaan ja matalat ferritiinit.
Et ilmeisesti ole itse koskaankokenut kun noin
.. tun ärsyttävästi suhtaudut?
Tuossa tilanteessa tarvitaan rohkaisua irtioton tekoon!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Huvittavaa miten moni ruudinkeksijä tässä tarjoaa saikutusta ratkaisuksi. "Uupumuksesta" on jo moneen kertaan todettu, että se ei ole mikään sairaus, mutta osa lääkäreistä on valitettavasti lähtenyt täydelle puoskarilinjalle asiassa ja tuhertaa a-todistukseen mitä mielikuvituksellisempia syitä. Miettikää nyt hetki mitä tapahtuisi, jos kaikki toimisivat samalla tavalla kuin julkisella puolella toimivat hoitajat ym., jotka hakevat saikkua "uupumukseen" aina kun ei huvita tai on väsynyt olo. Miettikää oikeasti hetki.
Mikä on? Kirjoittiko ap mielestäsi liian selkeästi ollakseen oikeasti uupunut? En puolusta väärinkäyttäjiä, mutta uupuneena on oikeasti vaaraksi potilaille ja itselleen, kun elimistö käy jatkuvasti ylikierroksilla. Ruotsissa työuupumus on sairaus ja toivottavasti Suomessakin ymmärretään sairauden vakavuutta, minkä perusteella voi hakea sairauspäivärahaa.
Pystyisitkö vaihtamaan yksikköä tai opiskelemaan samalle alalle muulle sektorille tai vaihtamaan alaa kokonaan? Kannattaa nyt kuitenkin hakea saikkua vaikka lepoa varten.