Pärjäisikö 6-vuotias tässä tilanteessa yksin?
Eli, jos 6-vuotias olisi kuumessa ja pitäisi viedä pienemmät sisarukset päiväkotiin, niin pärjäisikö sen hetken (noin 15-30min) yksin kotona telkkaria katsoen?
Kommentit (22)
Pärjää. Tuon ikäinen jaksaa keskittyä tuon hetken piirrettyihin. Itse jättäisin. Katsoisin vaan että on käynyt vessassa ja vieressä juotavaa ettei sitten kuumeessa lähde harvailemaan, ihan varmuuden varalta.
No olettaisin, että pärjää, jollei lapsella sitten ole jotain diagnoosia tai ylipäätään tapana häslätä päättömästi koko ajan.
Pitää pärjätä. Tai siis pääsääntöisesti kaikki pärjäävät. Eri asia on se miten lapsi sen kokee ja missä kehitysvaiheessa on, esimerkiksi omalla pojallani oli juuri 6-vuotiaana aikamoinen yksinjäämisen ja pimeän pelko, mutta 5- ja 7- vuotiaana selvisi varsin hyvin ko tilanteista. Ja toki olisi selviytynyt myös 6-vuotiaana pakon edessä, mutta tietysti sai lähteä myös mukaan aina kun heitin isoveljen treeneihin (noin 20 min poissaolo, ainoa hetki jolloin oli mahdollisuus jäädä yksin kotiin).
On se helppoa nykypäivänä, kun pienemmät sisarukset viedään päiväkotiin vanhimman ollessa sairas. Miksei kaikki lapset voi olla kotona???
Kyllä pärjää! Meillä ainakin toimitaan noin, kun esikoinen kipeänä, ettei tarvitse lähteä mukaan viemään pienempiä sisaruksia, jos ei jaksa.
Vierailija kirjoitti:
On se helppoa nykypäivänä, kun pienemmät sisarukset viedään päiväkotiin vanhimman ollessa sairas. Miksei kaikki lapset voi olla kotona???
Vähentää muiden sisarusten tartunta riskiä edes vähän, kun ei koko päivää nyhjää sairastavassa sisaruksessa kiinni. Terveet pääsevät myös päiväkodissa ulos ja saavat virikettä, toisin kuin kotona sairastavan kanssa. Sairastava saa vanhemman täyden huomion kerrankin kun vanhempi kotona hoitamassa ja sisarukset päiväkodissa.
Meillä ei pärjäisi koska ei uskalla jäädä yksin.
Vierailija kirjoitti:
On se helppoa nykypäivänä, kun pienemmät sisarukset viedään päiväkotiin vanhimman ollessa sairas. Miksei kaikki lapset voi olla kotona???
Etätyö. Onnistuu puolikuntoisen telkkaria töllöttävän 6-vuotiaan kanssa, mutta ei kahden virkeän pienemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se helppoa nykypäivänä, kun pienemmät sisarukset viedään päiväkotiin vanhimman ollessa sairas. Miksei kaikki lapset voi olla kotona???
Vähentää muiden sisarusten tartunta riskiä edes vähän, kun ei koko päivää nyhjää sairastavassa sisaruksessa kiinni. Terveet pääsevät myös päiväkodissa ulos ja saavat virikettä, toisin kuin kotona sairastavan kanssa. Sairastava saa vanhemman täyden huomion kerrankin kun vanhempi kotona hoitamassa ja sisarukset päiväkodissa.
Vietkö mieluummin pelkän sairastavan lapsen lääkäriin jonottamaan, että saat töihin sairaslomatodistuksen vai otatko sairastavan lapsen ja hänen kolme tervettä ja virkeää sisarustaan mukaan sinne lääkäriin kiukuttelemaan ja riehumaan?
Kai sillä sairaalla lapsellakin on joku oikeus hoivaan?
Mitä hoivaa se vanhempi silloin antaa kun täytyy olla kahden pienemmän erotuomarina?
Joskus asiat muuttuvat ajan myötä paremmiksi, kuten esimerkiksi tässä tapauksessa.
Pärjää, vuoden päästähän hänen tulee jo pärjätä koulumatkat ym yksin. Ihan hyvää harjoitusta, jos joutuu olemaan esim koulupäivien jälkeen yksin kotona :)
Omani meni 6-vuotiaana itse kouluun ja sieltä pois, ei ollut ongelmia koskaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se helppoa nykypäivänä, kun pienemmät sisarukset viedään päiväkotiin vanhimman ollessa sairas. Miksei kaikki lapset voi olla kotona???
Vähentää muiden sisarusten tartunta riskiä edes vähän, kun ei koko päivää nyhjää sairastavassa sisaruksessa kiinni. Terveet pääsevät myös päiväkodissa ulos ja saavat virikettä, toisin kuin kotona sairastavan kanssa. Sairastava saa vanhemman täyden huomion kerrankin kun vanhempi kotona hoitamassa ja sisarukset päiväkodissa.
Päiväkotiin "terveet" lapset, jotka ovat jo olleet sairastuneen sisaruksen kanssa kotona? Ja kappas, kohta ovat koko päiväkodin lapset sairaana. Virikettä? Pienille lapsille tekee hyvää opetella keksimään itse tekemistä. Etätyössäkin sen sairaspäivän saa.

Varmaan tiesitkin että valtaosa taudeista on sellaisia että ovat jo tarttuneet muillekin kun joku lapsi sairastuu selvästi?
Vierailija kirjoitti:
Omani meni 6-vuotiaana itse kouluun ja sieltä pois, ei ollut ongelmia koskaan.
Terveenä ja sairaana voi kuitenkin olla vähän eri fiilis pärjätä yksin. Eli sanon että lapsen ja voinnin mukaan.
Pärjää. Ellei ole niin korkea kuume ettei sen takia voi jäädä yksin. Meidän mukelot ei kyllä osanneet tuon ikäisenä vielä kännykkää käyttää, mutta jos sekin sujuu, ei todellakaan ole mitään syytä, ettei pärjäisi.
T. Itse ylihuolehtiva natsimutsi
Minun 5-vuotiaani pärjäisi vallan hyvin. Esikoista taas ei olisi todennäköisesti voinut 6-vuotiaana jättää, koska ei halunnut/uskaltanut olla yksin kotona kuin korkeintaan pienen hetken.
Pärjää varmaan mutta todella hienoa viedä ne pienemmät päiväkotiin tartuttamaan muita 👍
Jos hän itse haluaa olla sen hetken yksin, niin miksei pärjäisi. Jätä hänelle puhelin, millä voi soittaa, jos tulee tarve.