Jos näet kadulla/kaupassa ihmisen joka on pukeutunut hieman erikoisesti, miten reagoit?
Esim. Jäätkö tuijottamaan? Ihailet salaa mielessäsi? kävelet vaan ohitse etkä reagoi mitenkään erityisesti?
Ja mitä tohon erikoisuuteen tulee niin vaikkapa joku todella outo pukeutumis tyyli tai vaikkapa erikoinen hiustyyli?
Kommentit (43)
En reagoi mitenkään erityisesti, mietin omia juttujani. Noita tulee vastaan joka påivä muutama. Jonkun mielestä kuulun varmasti itsekin samaan joukkoon.
Vielä 80- luvulla erikoisia tuijoteltiin, mutta nykyään tulee outoja ovista ja ikkunoista, joten ei kukaan kiinnitä huomiota.
Pysähdyn niille sijoilleni, nostan kädet ilmaan ja alan kutsua voimaeläimiä paikalle.
Pysähdyn. Jään suu ammollaan tuijottamaan ja osoittamaan sormella.
Tapanani ei ole tuijotella. Toki jos on alasti ja käytös sekavaa, mielessä saattaa käydä kutsua virkavaltaa paikalle tarkistamaan, että kaikki on hyvin.
Eli ei, huomiotani ei saa mikään asukikkailu. Haluan tehdä ostokseni ripeästi ja päästä mahdollisimman pian ulos siitä kaupasta. Sama kadulla, kuljen reittiäni ja keskityn siihen. Onnettomuustilanteet ovat tietysti erikseen tai jokin muu vastaava hätä, selvitän nopeasti tarvitaanko juuri minun apuani ja jollei, jatkan matkaani.
Yritän olla reogoimatta, mutta joskus säpsähtää. Esim. täysin läpinäkyvät vaatteet aluksi vähän järkyttivät, muuta ei nekään enää. Joskus alkaa myös naurattamaan.
Tää tapahtu kerran kaupassa. Olin ostoksilla kerran lähikaupassa. No ei siinä mitään. Olin hirveän väsynyt töistä tullessani ja yleensä sillon saatan naureskella pienistäkin jutuista ihan tajuttomasti. No ei siinä. Vastaan käveli semmonen nuori kaunis nainen jolla oli semmoset hemmetin paksut pikimustat kulmakarvat jotka oli muotoiltu sellaisen todella vihaisen näköiseksi. Tuo näky sai minut sitten nauramaan aivan hulluna!! :D
Tarkoitus ei ollut nauraa mutta silloin kyllä nauratti ja nolotti samaan aikaan :DDD
Tulen tänne kauhistelemaan millaisen tyylimokan näin
Keskityn omiin asioihini, en usko että ihan helpolla edes huomaisin mitään ihmeellistä.
Huomiohakuisuudella ei minulta saa huomiota.
Minua hän kiinnostaa yhtä paljon kuin minä kiinnostan häntä tai ketään muutakaan ihmistä. Siis en reagoi.
Saatan vilkaista ja sitten jatkan omaa elämääni. Pidempää saatan taas ihmetellä jotain massamuodin epäkäytännöllisiä asuvalintoja, kuten paljaita nilkkoja talvella.
Vierailija kirjoitti:
Tää tapahtu kerran kaupassa. Olin ostoksilla kerran lähikaupassa. No ei siinä mitään. Olin hirveän väsynyt töistä tullessani ja yleensä sillon saatan naureskella pienistäkin jutuista ihan tajuttomasti. No ei siinä. Vastaan käveli semmonen nuori kaunis nainen jolla oli semmoset hemmetin paksut pikimustat kulmakarvat jotka oli muotoiltu sellaisen todella vihaisen näköiseksi. Tuo näky sai minut sitten nauramaan aivan hulluna!! :D
Tarkoitus ei ollut nauraa mutta silloin kyllä nauratti ja nolotti samaan aikaan :DDD
Angry Bird style
En reagoi juurikaan. Nykymuotikin on jo niin outoa, etenkin nuorisolla, että siihen erikoisuuteen turtuu pikkuhiljaa. Esim. ne ihan järkyttävät lenkkarit 15cm pohjilla ja rumissa väreissä joita nuoret tytöt käyttävät, eivät enää herätä reaktiota.
Jos joku on pukeutunut oikeasti ihan tositosi oudosti (tyyliä youtubettaja Emilia Fart), niin saatan hänen huomaamattaan yrittää vähän silmäillä ja saada selkoa tyypistä. Mutta en tuijota niin että hän huomaisi.
naurattaa jos joku Alma tulee vastaan
Vierailija kirjoitti:
Tää tapahtu kerran kaupassa. Olin ostoksilla kerran lähikaupassa. No ei siinä mitään. Olin hirveän väsynyt töistä tullessani ja yleensä sillon saatan naureskella pienistäkin jutuista ihan tajuttomasti. No ei siinä. Vastaan käveli semmonen nuori kaunis nainen jolla oli semmoset hemmetin paksut pikimustat kulmakarvat jotka oli muotoiltu sellaisen todella vihaisen näköiseksi. Tuo näky sai minut sitten nauramaan aivan hulluna!! :D
Tarkoitus ei ollut nauraa mutta silloin kyllä nauratti ja nolotti samaan aikaan :DDD
Tiedän tunteen, itselleni on käynyt samoin. Naisella oli aivan järkyttävän tuuheat ja pitkät timanttiripset, säikähdin ja sain kauhean naurukohtauksen. Kyllä hävetti.
Miten erikoisesti? Tämä on tavallinen pukeutumistyyli ainakin Helsingissä: https://www.hel-looks.com/20190503_05/
Lähden seuraamaan ja kuiskuttelen asiasta muille kaupassa olijoille tai kadulla kulkijoille. Pyörittelen silmiäni merkitsevästi ja sitten tyydytän itseäni suu auki.
Katson ystävällisesti hetken ja yritän viestiä että ihailen rohkeita valintoja 😊