Parisuhteessa oleva/joskus ollut. Oletko ryhtynyt parisuhteeseen rakkaudesta vai jostain muusta syystä?

up

Ei ole oikein tässäkään kyselyssä sopivaa vaihtoehtoa. Tuntuu tyhmältä laittaa tuohon kohtaan ruksi "ei rakkautta", kun suhde alkoi kuitenkin siksi että yhdessä oli todella hyvä olla ja kehittyi myöhemmin rakkaudeksi. Mutta ei se alku tosiaan ollut sellaista tunteiden tykitystä.

Avioliitto alkoi rakkaudella. Jatkui rakkaudella.

Viimeisin pitkä suhde alkoi seksillä ja sitten rakastuttiin.

Pyrin suhteeseen aina rahasta, jolle tarjoan vastinetta luonnossa. En siis suosi alle 75v miehiä. Avioehto on myös aina must. N32

Vierailija kirjoitti:

Pyrin suhteeseen aina rahasta, jolle tarjoan vastinetta luonnossa. En siis suosi alle 75v miehiä. Avioehto on myös aina must. N32

kirjoitti uli-ukko.

Huonot vaihtoehdot. Jos rakkaus loppuisi, menisimme terapiaan.

Kyllä parisuhteeseen täytyy olla muitakin syitä kuin rakkaus. Jos me ihmiset menisimme vain tunteen mukaan, minäkin olisin eronnut jo ainakin 20 kertaa, ihastun helposti.

Minusta avioliitossa on kyse paitsi rakkaudesta myös ystävyydestä, kumppanuudesta, sitoutumisesta, välillä tiukasta työnteostakin suhteen hyväksi. Totta kai myös vaikuttaa, jos haluaa perheen, tai ei halua jäädä "yksin", ei ne minusta ole sinänsä vääriä syitä vaan täysin inhimillisiä.

Typerää luulla, että avioliitossa olisi kyse vain ostain yhdestä asiasta. Se on iso kokonaisuus.

Vierailija kirjoitti:

Huonot vaihtoehdot. Jos rakkaus loppuisi, menisimme terapiaan.

Kyllä parisuhteeseen täytyy olla muitakin syitä kuin rakkaus. Jos me ihmiset menisimme vain tunteen mukaan, minäkin olisin eronnut jo ainakin 20 kertaa, ihastun helposti.

Minusta avioliitossa on kyse paitsi rakkaudesta myös ystävyydestä, kumppanuudesta, sitoutumisesta, välillä tiukasta työnteostakin suhteen hyväksi. Totta kai myös vaikuttaa, jos haluaa perheen, tai ei halua jäädä "yksin", ei ne minusta ole sinänsä vääriä syitä vaan täysin inhimillisiä.

olisi kyse vain ostain yhdestä asiasta. Se on iso kokonaisuus.

Avioliitto on vai yksi parisuhteen muoto, joka kai syntynyt sen turvaksi, että lasten kasvatukseen saataisiin pidempiaikainen suhde aikaiseksi. Tavallisessa parisuhteessa keskeisin motiivini  on seksi.  Tilanne voisi olla toinen, jos käytössäni olisi ylettömästi rahaa ja seksin voisi ostaa. Silloine - ehkä -parisuhteessa korostuisivat henkisemmätkin arvot.

Olin 14-vuotias, kun tapasin nykyisen mieheni. En voi sanoa, että se olisi ollut rakkautta. En edes tiennyt silloin mitä rakkaus on. Vasta 23-vuotiaana, kun vastasin ”Tahdon!”, olin aika varma, että oli jo rakkautta.

Nyt yhdessä oltu 23 vuotta ja rakkaus kasvaa yhteisten vuosien myötä.

Siitä syystä että saan väliajoin tyhjentää säkkini naiseen

Miksi näin vähän vaihtoehtoja? Parisuhde on paljon monimutkaisempi asia, ei voi kahdella vastauksella pärjätä.

Rakkaudesta. Mun ei tarvitse asua ystävieni kanssa saman katon alla eikä varsinkaan harrastaa heidän kanssaan seksiä. Taloudellisesti olen aina tullut erittäin hyvin toimeen, joten en tarvitse ketään jakamaan elinkustannuksianikaan. Mulle puoliso ei myöskään ole mikään egoani pönkittävä näyttelyesine, joten pituus, paino ja komeus on täysin yhdentekeviä asioita, jos rakkaus puuttuu. Mulla on lisäksi läheisiä ihmissuhteita muistakin ihmisistä, joten yksinäisyys ei sinkkunakaan ole koskaan kolkutellut ovea. Viihdyn ihan hyvin yksinkin ja muiden seuraa halutessani aina löytyy seuraa. 

Rakkauteni ei leimahda hetkessä eikä myöskään sammu hetkessä. Niin kauan, kun rakkautta on edes vähän, on hyvä vielä yrittää. Yrittää korjata ne parisuhteen ongelmat, jotka ovat aiheuttaneet rakkauden hiipumisen. Jos yrityksistä huolimatta rakkaus kuitenkin kuolee, mulle ero on ainoa vaihtoehto. En tarvitse kämppistä  yhtään mihinkään, en tarvinnut edes opiskeluaikoina. 

Eikös täällä ollut aiemmin vähän samanlainen galluppi?

Miksi jotakuta kiinnostaa näin paljon asia, onko jollain taso-fetissi, ja hakee todistusaineistoa ajatuksilleen?

Vierailija kirjoitti:

Rakkaudesta. Mun ei tarvitse asua ystävieni kanssa saman katon alla eikä varsinkaan harrastaa heidän kanssaan seksiä. Taloudellisesti olen aina tullut erittäin hyvin toimeen, joten en tarvitse ketään jakamaan elinkustannuksianikaan. Mulle puoliso ei myöskään ole mikään egoani pönkittävä näyttelyesine, joten pituus, paino ja komeus on täysin yhdentekeviä asioita, jos rakkaus puuttuu. Mulla on lisäksi läheisiä ihmissuhteita muistakin ihmisistä, joten yksinäisyys ei sinkkunakaan ole koskaan kolkutellut ovea. Viihdyn ihan hyvin yksinkin ja muiden seuraa halutessani aina löytyy seuraa. 

Rakkauteni ei leimahda hetkessä eikä myöskään sammu hetkessä. Niin kauan, kun rakkautta on edes vähän, on hyvä vielä yrittää. Yrittää korjata ne parisuhteen ongelmat, jotka ovat aiheuttaneet rakkauden hiipumisen. Jos yrityksistä huolimatta rakkaus kuitenkin kuolee, mulle ero on ainoa vaihtoehto. En tarvitse kämppistä  yhtään mihinkään, en tarvinnut edes opiskeluaikoina. 

Noilla eväillä rakkauskin on vähän sama kuin makea jälkiruoka. Kiva joskus nauttia, mutta oikeastaan moista hormonikeitosta ei edes tarvitsisi!

Kerran deittailin yhtä naista ihan vaan siks kun sillä oli jumalattoman isot tissit ja sileä posliini.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole oikein tässäkään kyselyssä sopivaa vaihtoehtoa. Tuntuu tyhmältä laittaa tuohon kohtaan ruksi "ei rakkautta", kun suhde alkoi kuitenkin siksi että yhdessä oli todella hyvä olla ja kehittyi myöhemmin rakkaudeksi. Mutta ei se alku tosiaan ollut sellaista tunteiden tykitystä.

Samaa piti tulla kommentoimaan. Näin järkevöityneenä keski-ikäisenä suhtauduin uuden kumppanin valintaan enemmän järki edellä kuin pelkästään tunteen vietävänä. Haluan olla parisuhteessa, mutta en hinnalla millä hyvänsä, koska pärjään hyvin itsenäisestikin. Tärkein kriteerini on se, että toinen ihminen tuo elämääni hyvää mieltä, lämpöä, läheisyyttä, yhdessäoloa ja mukavia asioita. Ikäviä asioita en enää elämääni aio sisällyttää.

Lähdin etsimään uutta parisuhdetta sillä mielellä, että kelpuutan vain kunnollisen ja fiksun miehen, jonka seurassa minulla on hyvä olla. Muutaman kuukauden jälkeen löysin etsimäni. Mies oli jopa ylitti odotukseni. Ulkonäköön en ihastunut ensimmäisellä, enkä vielä toisellakaan silmäyksellä, mutta sitä enemmän olen alkanut pitämään siitäkin mitä enemmän olen oppinut tuntemaan miehen hyvyyttä ja rakastunut häneen siinä samalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rakkaudesta. Mun ei tarvitse asua ystävieni kanssa saman katon alla eikä varsinkaan harrastaa heidän kanssaan seksiä. Taloudellisesti olen aina tullut erittäin hyvin toimeen, joten en tarvitse ketään jakamaan elinkustannuksianikaan. Mulle puoliso ei myöskään ole mikään egoani pönkittävä näyttelyesine, joten pituus, paino ja komeus on täysin yhdentekeviä asioita, jos rakkaus puuttuu. Mulla on lisäksi läheisiä ihmissuhteita muistakin ihmisistä, joten yksinäisyys ei sinkkunakaan ole koskaan kolkutellut ovea. Viihdyn ihan hyvin yksinkin ja muiden seuraa halutessani aina löytyy seuraa. 

Rakkauteni ei leimahda hetkessä eikä myöskään sammu hetkessä. Niin kauan, kun rakkautta on edes vähän, on hyvä vielä yrittää. Yrittää korjata ne parisuhteen ongelmat, jotka ovat aiheuttaneet rakkauden hiipumisen. Jos yrityksistä huolimatta rakkaus kuitenkin kuolee, mulle ero on ainoa vaihtoehto. En tarvitse kämppistä  yhtään mihinkään, en tarvinnut edes opiskeluaikoina. 

Noilla eväillä rakkauskin on vähän sama kuin makea jälkiruoka. Kiva joskus nauttia, mutta oikeastaan moista hormonikeitosta ei edes tarvitsisi!

Totta, aika hyvin kuvattu. Jos en parisuhteessa tuntisi rakkautta, en saisi parisuhteesta yhtään mitään. 

Läheisyys, seksi, romantiikka, hauska yhdessäolo, itsensä rakastetuksi ja halutuksi kokeminen ovat varmaankin minun keskeisimmät parisuhdetarpeeni. Jos noita en tarvitsisi, en varmastikaan olisi parisuhteista kiinnostunut.

Vastasin rakkaus. Päädyin suhteeseen kyllä tavallaan ajautumalla ja jo kuukausi tapaamisestamme mies tunnusti rakkautensa. Jatkoimme tapailua/seurustelua ja mieheni (silloin poikaystäväni) joutuessa auto-onnettomuuteen tuntui kuin sydämeni olisi uponnut jonnekin maan alle ja lamaannuin täysin järkytyksestä. Hän kuitenkin selvisi siitä (enkä ole ollut lastemme syntymästäkään niin onnellinen) ja silloin tajusin rakastavani miestä, kai olin juuri rakastumassa tuolloin. Siitä alkoi kuntoutumisen sävyttämä kuherrusvaihe ja menimme naimisiin. En olisi suostunut kosintaan jos en olisi ollut varma tunteistani.

Laitoin muut syyt.

En ole koskaan uskonut rakkauteen siinä romanttisessa mielessä, että se pitäisi ihmiset yhdessä huumaantuneena toisiinsa. En luottaisi mieheen joka huumaantuisi naiseen, minuun tai muihin. Paljon yhteisiä asioita joista huumaannutaan yhdessä, olisi minun vaihtoehto.