Kuinka nopeasti toinen lapsi?

Ajattelin aina ennen että sitten kun joskus saan lapsia haluaisin heille kahden vuoden ikäeron, jotta heistä olisi mahdollisimman paljon seuraa toisilleen ja että olisi aina kaveri.

Mutta sitten totesin että haluan "antaa kaikkeni" esikoiselle ennen kuin toinen tulee.

No lopulta heille tuli neljä vuotta ikäeroa.

Aloimme yrittämään kun esikoinen täytti kolme, ei ihan heti tärpännyt.

Tykkäävät kovasti toisistaan ja mitä isommaksi pikkusisarus on kasvanut, sen paremmin löytyy yhteisiä kiinnostuksen kohteita.

Toki isompi välillä haluaa tehdä omiakin juttuja, kun on jo koululainen.

Niin ja jatkaisin vielä että ei se kyllä minun mielestä rankemmaksi muuttunut. Aika samanlaista elämä on kahden kanssa.

Olen tyytyväinen ja onnellinen näin.

Meillä 2 lasta ja ikäeroa 4v. Nuorempi nyt 4v ja en todellakaan voisi hankkia vielä kolmatta. Just olen toipunut järkyttävästä univajeesta.

2,5 v. suunnitellusti. Järkyttävän rankkaa ollut. :( En tiedä, olisiko isompi ikäero ollut parempi. Masennuin toisen synnytyksen jälkeen.

3-4 vuotta on hyvä tai enemmänkin.

Meillä on ikäero 2,5v ja se oli kyllä tosi, tosi rankka ikä tulla isosisarukseksi tuolle esikoiselle. Ja itselle tuli liian monta vuotta rikkonaisia öitä ilman palautumista. Nyt kun lapset on 9 ja 7 olen tyytyväinen ratkaisuun, mutta jos tekisin sen uudelleen, valitsisin yli 4 vuoden ikäeron.

Toivoimme pientä ikäeroa jo ennen esikoisen syntymää ja esikoisen raastavana vauvavuonna mietimme asiaa toisen kerran. Ikäeroa tuli 1v 10kk, raskaus alkoi heti kun imetyksen lopetin.

Esikoisella oli ilmeisesti jo syntyessään laktoosi-intoleranssi (todettiin vasta 2v iässä), hän nukkui maksimissaan 20min pätkiä ja itki lopun ajan paitsi ollessaan pystyasennossa ja liikkeessä. Vatsavaivat helpottivat onneksi kiinteän ruuan tullessa mukaan (6kk iästä alkaen) ja yöunet pitenivät 2h pätkiin, päiväunet 30min mittaisiksi. Yhtäkaikki, univaje oli massiivinen. Miehen kanssa mietittiin, että menisi ne uuden vauvan yöheräilyt tuossa samalla, ettei tarvitse "samaa" valvomista aloittaa alusta. Tai olisiko sitä enää halunnutkaan riskeerata yöuniaan. Ja oishan niistä sitten seuraa toisilleen jne.

Kuopus oli helppo vauva. Ei valvottanut juurikaan eikä itkeskellyt päivisin, nukahti vaunuihin ulkona ja pääsin leikkimään esikoisen kanssa leikkipuistossa. Ainoita ongelmia oli talven pukeminen, ei esikoinen osannut vielä itseään pukea ja tahtoi olla puettavana kuin vauvakin. Ei siis halunnut olla iso ja osaava, kuten ehkä 3-5-vuotiaat haluavat olla. Halusi kyllä mielellään olla apuna, valita vaatteet ja tuoda vaipan, työntää vaunuja jne. Sain hyvin tehtyä ruokaa ja muita kotitöitä, kun esikoinen piti seuraa vauvalle, vaikkei heitä kaksin vahtimatta voinut jättää tietenkään. Esikoisen vauva-aikana en saanut mitään tehtyä, vauvaa piti koko ajan kantaa sylissä mukana tai pysytellä kasvotusten lähekkäin. Sitä en tiedä, millaista olisi arki ollut, jos olisikin helppo vauva (vaikea taapero) syntynyt ensin ja vaikea vauva (helppo taapero) toisena.

Nyt lapset ovat 2 & 4. Arki on melko helppoa. Lapset leikkivät kaksin, leikimme yhdessä, leikkivät yksinään. Tappelujakin tulee mutta isompi osaa jo itse sovitella riidat. Esikoinen on mustasukkainen kuopuksen saamasta huomiosta (tämä tullut ihan vastikään) ja luulen, että jos nyt vasta saisimme kuopuksen niin olisi mustasukkainen vauvan saamasta huomiosta. Eikä vauvasta olisi hänelle alkuun mitään iloa, kun ei vauvat osaa leikkiä, söisi hänen lelujaan ja rikkoisi ja kuolaisi. No moni taas kertoo, että 4v on heillä ollut mitä parhain ikäero. Mä taas sanon tän meidän lasten alle 2v ikäeron olleen ainakin tähän asti loistava :).

Meillä ikäeroa tuli 2 vuotta. Vauva on nyt 6kk ja esikoinen ihanassa uhmassa. On rankkaa!! Siis paljon, paljon rankempaa kuin osasin kuvitellakaan. Ei hetken rauhaa. Mä todella toivon, että tämä kääntyy vielä päälaelleen, mutta tällä puolen vuoden kokemuksella suosittelen pidempää ikäeroa.

Kaikilla tuntemillani pareilla on tullut ero toisen lapsen jälkeen. Siis neuvo on: älä tee.

1v4kk ikäero ekalla ja tokalla. Juuri ihanteellinen. Esikoinen oli innoissaan mukana vauvan hoidossa ja tykkäsi viihdyttää, kun vauva kasvoi alkoivat yhteiset leikit. Pieni ikäero hyvä niin ovat suunilleen samassa kehitysvaiheessa ja samantyyliset jutut kiinnostaa.

Kolmas lapseni on kolme vuotta toista nuorempi. Hän ei samalla tavalla päässyt sisarusten leikkeihin ja on enemmänkin huolehdittavan roolissa. Nykyään, kun lapset ovat jo 14, 13 ja 10 he löytävät yhteistä tekemistä jossa ketään ei joudu asettumaan nuoremman tasolle vaan homma on oikeasti mielekästä kaikille. Toki kaikilla sitten omat juttunsa kaverien kanssa.

Ehdottomasti suosittelen tekemään lapset sitä tahtia kuin tulevat eikä odottelemaan. Paljon helpompi yhteen putkeen hoitaa synnytykset, imetykset ja vauva-ajat jonka jälkeen mukavasti suunilleen samaan tahtiin sisarukset kasvaa ja aikuistuu, kuin venyttää vauva-aikaa perheessä pitkillä ikäeroilla vaikka lähemmäs kymmeneen vuoteen. Aika paljon tekeminen isompien sisarusten kanssa kärsii, kun pääosin aina mennään vauvan ehdoilla.

Ikinä ei riidelty ennen lapsia, ei koskaan. Yhden kanssa vielä joten kuten menetteli, kahden ja puolen vuoden ikäerolla toisen lapsen jälkeen alkoi perhehelvetti. Neljä vuotta sitä kesti, sitten ero.

Nyt lapset ovat ihania teinejä ja rinnalla paljon parempi nainen. Edellisestä tuli sietämätön suohirviö lasten jälkeen.

Jälkikäteen ymmärrän, miten lapsettomat kuvittelevat, että kaksi lasta on ”minimi”, kuinka niistä on toisilleen seuraa jne. Juu on, mutta parisuhde kannattaa olla valmis heittämään romukoppaan.

Meidän lapsilla on ikäeroa 4v. Nyt toinen on jo 20 ja toinen 16. Tämä on ollut hyvä ja meille just sopiva ikäero, missään kohtaa ei ollut liian rankkaa kun lapset oli pieniä. Ovat aina tulleet hyvin juttuun, isosisko oli pienemmän suurin idoli lapsuudessa :D

Meillä on lapsilla tasan kaksi vuotta ikäeroa. Ovat mainio parivaljakko, mutta kahden pienen kanssa arki on aikamoista hässäkkää.

Vierailija kirjoitti:

Kaikilla tuntemillani pareilla on tullut ero toisen lapsen jälkeen. Siis neuvo on: älä tee.

Oho, no jopas. Ihan kaikilla! Kaksi on aika yleinen lapsiluku, ja ihan kaikilla on tullut se ero. Melkoista! Mun tuntemista naimisiin menneistä tai erittäin pitkään seurustelleissa, sittemmin eronneissa pareissa on kyllä todella paljon hajontaa. Aika moni lapseton avioliitto on hajonnut. Joku on eronnut kahden lapsen jälkeen, mutta siinä vaiheessa, kun lapset ovat olleet jo isoja. Voiko tätäkin sanoa, että kahden lapsen jälkeen erotaan? Paras ystäväni erosi ennen toisen lapsen syntymää, tämmöistäkin on. Silti suurin osa lähipiirini avioliitoista on kyllä edelleen voimassa, ja kaksi on tuttavapiirini yleisin lapsiluku.

Meillä ekan ja tokan välillä 6v ikäeroa ja tokan ja kolmannen välillä 1v9kk. Iso ikäero oli alussa helppoa, vanhempi lapsi otti vauvan hyvin vastaan ja osallistui ylpeänä jne. Pieni ikäero taas oli alussa rankka, kiukkuinen taapero ja vauva yhtä aikaa on melkoinen kombo.

Nyt ovat 15, 9 ja 7. Esikoinen elää vähän omaa juttuaan, ei pikkuisista ole koskaan oikein seuraksi ollut. Pienemmät taas ovat parhaat kaverit olleet jo heti vauvavuoden jälkeen.

Eli sanoisin, että jos uskot jaksavasi sinnitellä sen yhden vuoden, saat todennäköisesti pitkään iloa pienestä ikäerosta. Jos taas olet jo nyt ihan umpiväsynyt, odota jonkin aikaa.

Ei alle kahden vuoden. Mieluummin niin että esikoisen uhmaikä on ohi. Eräs tuttavaperheiden eroja analysoinut  viisas mies sanoi että ensimmäisen pitää olla  koulussa ennen kuin tehdää toinen. Pelastaa avioelämän, hermot yms. Isosta esikoisesta on hyötyä toisen hoitamisessa kun se on tarpeeksi vanha.

Meillä 2 v 4 kk ikäeroa ja on kyllä ollut ihan ideaali. Suosittelen! Nyt jo teinejä.

neuvonantaja kirjoitti:

Ei alle kahden vuoden. Mieluummin niin että esikoisen uhmaikä on ohi. Eräs tuttavaperheiden eroja analysoinut  viisas mies sanoi että ensimmäisen pitää olla  koulussa ennen kuin tehdää toinen. Pelastaa avioelämän, hermot yms. Isosta esikoisesta on hyötyä toisen hoitamisessa kun se on tarpeeksi vanha.

Entä esikoisen oikeus olla lapsi? Ihan täyttä paskaa oli kantaa jatkuvaa vastuuta nuoremmista sisaruksista, kun vanhemmat yrittivät keventää omaa taakkaansa. Olisiko tuo juuri syy siihen, että esikoisista yleensä tulee muita perheen lapsia neuroottisempia?

Ikäeroa 1v3kk. Ei ole ollut erityisen rankkaa. Taapero suhtautui hyvin, kun vauva tuli ja nykyään leikkivät myös paljon yhdessä. Toki riitojakin on ja turhanpäiväistä vääntöä, mutta eiköhän sisaruksilla ole lähes aina, vaikka ikäeroa olisi viisikin vuotta. Uskon, että näin oli parempi, kuin että vauva olisi syntynyt silloin, kun esikoinen on reilu 2v. Silloin alkoi olla jo uhmaa ja olisi voinut olla enemmän mustasukkaisuutta yms. Nyt lapset 2v ja reilu 3v. Isompi kovasti auttaa pienempää ja huolehtii. Lapset mennyt samassa päivärytmissä melkein alusta asti, joten itsekkin pääsee esim päiväunille lasten kanssa yhtä aikaa. Olisin valmis vaikka kolmannen tekemään tähän samaan syssyyn😊

Ikäeroa 5v. Aiemmin en olisi jaksanut, esikoisen ollessa alle 3v olin varma ettei toista tule ollenkaan, hän kun alkoi silloin vasta nukkua yönsä. Kuopuksen ikävuodet 0-2 oli hämmästyttävän helppoja vuosia, mutta ikävuodet 2-4 olin kuolemanväsynyt. Tähän toki liittyi muutakin kuin lapsiarjen rankkuus, mm.työtilanne ja kuopuksen surkea päivähoitotilanne ja siitä aiheutunut stressi. Kuopus alkoi vasta tässä vaiheessa valvottaa yöt. Tähän kuopuksen uhma, esikoisen koulunaloitus, vuorotyö...

Se mikä suurehkossa ikäerossa on huonoa, on se että päiväkotiarkea ja pikkulapsiarkea meillä elellään yht.10v ja sitä en jaksaisi. Toisaalta vauvaan on voinut keskittyä yksi kerrallaan. Lapset nyt siis 9v ja 4v, nyt tuntuu että arki on suhteellisen helppoa. Mutta ei yhtään lasta enää... onneksi tulee ikäkin jo itsellä vastaan.