Vaikeus hyväksyä, ettei enää voi saada lapsia, ei ketään kenelle asiasta puhua.
Kommentit (12)
Lastentekoikä meni jo, kolmea lasta enempää ei vaan tullut. Olisin halunnut suuren perheen. Kukaan ei ymmärrä, koska meillä on jo näinkin "monta" lasta! Sairastuinkin, eikä lisää lapsia siinä vaiheessa enää suositeltu. Nyt kaduttaa, olisiko lapset pitänyt tehdä jo vuosia aiemmin, eikä vasta kolmen kympin korvilla. Ehkä olisin saanut toivomani suurperheen, jos olisin aloittanut lastenteon jo 10 vuotta aiemmin.
Mulla on vaan yksi, olisin halunnut enemmän.
Voimia teille muillekin kipuileville. 💞
Muutaman kerran olen joillekin asiasta yrittänyt puhua (heillä itsellään lapsia), heti tulee vastaus, sullahan on jo lapset, ole kiitollinen niistä. Olen kyllä joo ja tuntuu että nykyään entistä enemmän jos vaa voi olla, mutta enemmän olisi toivottu, onko se tosiaan niin väärin/tabu?
Ikä ei ole tullut vastaan itaellä vielä pitkään aikaan, alle 30nkun olen..
Ap
Sama täällä. Yksi on, toisen olisin halunnut. Nyt kun olen 40, niin kipuilen tätä ihan sairaasti. Suvussani on paljon yksilapsisia ja kavereillanikin yksi. Joten vertaisiakin on. En vaan tajua itseäni. Varmaan jokin ikäkriisi menossa.
Vierailija kirjoitti:
Niin. Joillakin ei ole yhtään.
Ja tämän vuoksi jo lapsia saaneiden kaipuu useampaan lapseen on tabu. Se on äärettömän surullista, että kaikki ei saa lapsia, mutta ei se sitä tarkoits että muut ei saisi kipuilla.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Niin. Joillakin ei ole yhtään.
Ärsyttää tällänen asenne. Ihmisillä on eri tarpeet ja kaipuut.
Vierailija kirjoitti:
Lastentekoikä meni jo, kolmea lasta enempää ei vaan tullut. Olisin halunnut suuren perheen. Kukaan ei ymmärrä, koska meillä on jo näinkin "monta" lasta! Sairastuinkin, eikä lisää lapsia siinä vaiheessa enää suositeltu. Nyt kaduttaa, olisiko lapset pitänyt tehdä jo vuosia aiemmin, eikä vasta kolmen kympin korvilla. Ehkä olisin saanut toivomani suurperheen, jos olisin aloittanut lastenteon jo 10 vuotta aiemmin.
Jos ja jos. Miksi on aina niin vaikea olla tyytyväinen siihen mitä on? Miksi aina enemmän ja enemmän pitää olla?
Kertokaa näille nuoremmille naisille miten käy kun mahdollisuudet on lopullisesti ohi: niin moni huomaa sen vasta liian myöhään
""Professori Elina Haavio-Mannilan erään noin 15 vuotta sitten Suomessa tehdyn tutkimuksen sivutuloksena näkyi, että naisten itsemurhat olivat merkittävästi lisääntyneet. Kun tätä ilmiötä tarkasteltiin enemmän, havaittiin, että kysymys on noin 40-vuotiaista naisista ja riskit masennukseen ja suorastaan itsemurhaan lisääntyivät sitä enemmän, mitä koulutetumpi nainen oli. Riski oli suurin huippukoulutetulla, eronneella 40-vuotiaalla uranaisella. Kun tätä tulosta selvennettiin vielä haastatteluin, tuli esille,että nämä naiset kertoivat kokevansa ikäänkuin "tulleensa petetyiksi" yhteiskunnan taholta. Nämä naiset ilmaisivat myös sellaisen näkökannan, että jos he saisivat nyt valita uran ja perheen tai lasten välillä, he valitsisivat lapset. Näiden naisten yhteisiä tuntoja oli, että he kokivat jääneensä jostain oleellisesti paitsi."""
mies51v
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin. Joillakin ei ole yhtään.
Ärsyttää tällänen asenne. Ihmisillä on eri tarpeet ja kaipuut.
Tarpeet voi muuttua
Älä ap sure.
Kohta sulle putkahtaa liuta lapsenlapsia.
Lapsis siis jo on mutta enemmän olisin toivonut..