Mitkä positiiviset piirteet ihmisessä ovat äärimmillään vietyinä rasittavia?

Optimistisuus. Kun ei mikään aiheuta mitään negatiivsia tunteita tai ahdistusta tai pelkoa, kaikki on vaan silleen KYLLÄ SE SIITÄ LUTVIUTUU!

Sosiaalisuus.

Melkein kaikki. Säästäväisyys, varovaisuus, eettisyys, pituus...

Vierailija kirjoitti:

Optimistisuus. Kun ei mikään aiheuta mitään negatiivsia tunteita tai ahdistusta tai pelkoa, kaikki on vaan silleen KYLLÄ SE SIITÄ LUTVIUTUU!

Just tämä! Jos joku läheinen on kuollut tällaisen yliposit. kaverilla "Niin kyllä se siitä iloksi muuttuu, don't worry be happy".

Mikä on yksinomaan positiivinen piirre? Ei mikään.

Rauhallisuus. Onhan se kivaa, ettei hyllyjä vedetä päälleen vaikeassakaan paikassa, mutta jatkuva ja ikuinen huolettomuus asioista riippumatta niiden vaikeudesta tai kiireydestä ei varsinkaan tiimissä ole oikein kivaa. Siinä stressaajat sitten ottavat itelleen hommia aikaisin.

Kaikki. Mikä tahansa asia on äärimmäisyyksiin vietynä rasittavaa.

Joustavuus/sovittelevuus/ei tahdo pahoittaa toisten mieltä. Kompromissien teko, toisten tarpeiden huomioon ottaminen ja omista haluista joustaminen on hieno taito, mutta kun mennään tasolle, jossa ei koskaan sanota selkeästi mitään, vaan aina ollaan, että ihan miten sinä haluat, ja kyllä mä voin tehdä, jos haluat, ja mene sinä vaan, ja minä tässä nyt vaan tossukkana sanon kaikkeen juu ja kyllä, kun olen niin joustava ja helppo ihminen ja aina otan muut huomioon. Argh...hermothan tuollaisen kanssa menee. Etenkin, jos tuo vielä aina sanotaan sellaisella marttyyriasenteella, että oikein halutaan tehdä selväksi, miten minä tässä nyt olen joustava ja muut huomioiva.

Nauraminen! Siis jos vaikka sanot tälle tyypille esimerkiksi, että "eilen oli ihana ilma, olin koko päivän ulkona" tai jotain muuta ihan tavallista, niin vastaus on "ai jaa, hahhhahhaaHHAAAHHAAAAHAA!!!!" Eli mitään hauskaa ei sanota, mutta silti tämä henkilö alkaa nauraa ihan täysillä.

Nauraminen on kyllä kivaa, ja itsekin teen sitä vedet silmissä, jos vaikka ystävän kanssa vitsaillaan. Mutta tuollainen ylinauraminen ihan kaikelle on ärsyttävää.

pirteys

Jatkuva meno päällä. Koko ajan pitää tehdä jotain. Töitä, harrastaa, siivota, kyläillä.

Ja seurustella kaikkien ihmisten kanssa.

Mä olen just tollanen sovinnollinen ja yritän miettiä asiat aina jokaiselta mahdollliselta kantilta enkä haukkunut selän takana muita. Uskoin pitkään, että se on vain positiivista, mutta ei. Ihmiset haluavat että kaikki ottavat kantaa (heille itselleen mieluisalla tavalla). Myös haukkuminen näyttää olevan kivempaa kun joku muukin osallistuu siihen.

Täällä on jo mainittu se, että oikeastaan kaikki äärimmilleen vietynä on rasittavaa, mutta minulla nousi nyt äkkiä mieleen kiinnostus toisten ihmisten asioihin ja toisaalta puheliaisuus. Toinen utelee kaikki asiat kaikilta ja toinen ei kälätykseltään ehdi henkeä vetää :D

Ylisuvaitsevaisuus. Sellainen jonka kanssa keskustelu on kuin puhuisi seinälle.

Suvaitsevaisuus. Jotkut keräävät sillä hyvispisteitä itselleen.

Rauhallisuus ja huolettomia voi joskus perustua siihen, että asiat vain jätetään muiden hoidettaviksi. No sitten on helppo itse olla huoleton ja huolehtiva saa moitteita kun hermoilee.

Optimismi. Sellainen kaikki on täysin omissa käsissäsi, päätät vain olla onnellinen, saat sen mitä haluat, sinulla on avaimet kaikkeen, kaikki kyllä järjestyy, asiat menee aina parhain päin, voit valita itkun tai naurun jne.

Hauskuus. Siis huumorin vääntäminen asioista.

Äärimmillään vietynä väännetään vitsiä epäsopivissa tilanteissa. Joillakin "hauskoilla" on myös tapana vitsailla muiden kustannuksella tarkoituksena kääntää kaikkien huomio yhden nolouteen - ja sitten ihmetellä, kun kohde on niin huumorintajuton, ettei naura mukana. Itse olen sitä mieltä, että ihmisten pitäisi antaa itse päättää, millä asioilla heistä saa vitsailla. Eli jos ei tunne ihmistä, niin ei kannata hänen kustannuksellaan vitsailla mistään. Ja jos ei toista tunne, ei voi myöskään olettaa, että vitsin kohden automaattisesti ymmärtäisi vitsailijan tarkoittavan vain hyvää.

Kyvyttömyys kuunnella ja ennen kaikkea löytää ongelmiin realistisia ratkaisuja. Esim. jos toisella on tosi vähän rahaa ja opiskelu tuntuisi kiinnostavalta, mutta vararikkoon vievältä ja hankalalta vaihtoehdolta, niin on turhaa lässyttää, miten ne opinnot kuitenkin olisivat hyvät. Sen tietää jo se toinenkin. Tällöin pitäisi miettiä, onko toisella niitä tosiasiallisia taloudellisia mahdollisuuksia tähän kys. opiskeluun vai pitäisikö sittenkin miettiä jotakin halvempaa. 

Vaihtoehtoisesti voi sanoa heti, että ei pysty puhumaan asiasta, koska on niin ruusunpunaiset lasit silmillä, että olettaa rahaa satavan taivaasta. Tai ahdistuu puheenaiheesta, jossa näin ei sitten käykään. Jos on oikeasti itsellä jokin ongelma, keskustelu käy todella raskaaksi, jos toinen vänkyttää ongelman päälle, että kyllä se siitä ja ei huolta, jolloin ongelma tulee jo siitäkin, että saa todistella ongelmaa näkyväksi. 

Vierailija kirjoitti:

Rauhallisuus. Onhan se kivaa, ettei hyllyjä vedetä päälleen vaikeassakaan paikassa, mutta jatkuva ja ikuinen huolettomuus asioista riippumatta niiden vaikeudesta tai kiireydestä ei varsinkaan tiimissä ole oikein kivaa. Siinä stressaajat sitten ottavat itelleen hommia aikaisin.

Rauhallisuus ei missään nimessä poissulje stressaamista! Usein rauhalliset eivät myöskään ole huolettomia, vaan tarkkoja. Puhutkohan enemmänkin rentoudesta?