8-vuotias ilkeilee, mitä teen?
8-vuotias poikani on muuttunut ihan kuin toiseksi lapseksi ekan kouluvuoden aikana. Hän on aina ollut kiltti ja ystävällinen, mutta nyt homma on räjähtämässä täällä kotona käsiin. Mikään muu ei kiinnosta kuin pädillä pelaaminen. Sitä hän kärttää jatkuvasti. Ruokailun hän aloittaa arvostelemalla ruokaa. Hän saa raivokohtauksia, kiusaa pienempää sisarusta, matkii, väittää vastaan. Hän ei halua auttaa, ei tee mitään kotona moneen kertaan käskemättä ja puhuu typeriä juttuja. Mitä teen, että saan tilanteen edes jotenkin hallintaan? Olen tehnyt pojan pyynnöstä tarrataulun, mutta siihen ei tule ikinä tällä käytöksellä tarroja. Olen puhunut tunteista, selittänyt miltä minusta tuntuu kun esim tekemääni ruokaa kritisoidaan maistamatta. Olen uhannut jättää Linnanmäen väliin, kieltänyt ruutuajan jne. mutta ei auta, kaikki unohtuu muutamassa tunnissa. Joskus olen suuttunut ja sen jälkeen hän on ollut kiltisti hetken, mutta en voi jatkaa koko lomaa niin. Koulussa ja harrastuksissa hän on ihana, kiltti ja huomioonottava. Auttakaa, mitä teen seuraavaksi?
Kommentit (11)
Onko ehdotuksia miten kauaksi aikaa? Eli annan varoituksen, jos kiusaa niin mikä on Ok aika mielestänne, vai kokonaan? Pädi ei ole lapsen oma, joten pyytä erikseen kun haluaa pelata.
No laita se saamarin tabletti pellolle! Ja jos ei ruoka kelpaa niin heippa pöydästä.
Joo, ohjasin lapsen pois pöydästä kun alkoi välittäminen. Tabletti seuraavaksi lähdössä. Kiitos teille! Ap
Meillä kaikki toimii pädimatematiikalla: Peruspeliaika esim. 1,5h/vrk josta tippuu huonolla käytöksellä vartti kerrallaan, törkeydellä voi menettää tunninkin kerrallaan.
Lisäpeliaikaa voi tehdä esim. kotitöillä, läksyjen lisätehtävillä, tai jos on esim. ollut superkiva pikkuveljelle jo leikkinyt sen kanssa nätisti, voi saada ylläripalkintona puol tuntia lisäpeliaikaa.
Tyynesti vaan. Ja näistä pidetään kiinni. Kiukuttelulla ja märinällä ei menetetty peliaika palaudu. Ikinä.
Kokeile tuijotustekniikkaa eli kiellät napakasti ja sitten tuijotat tiukasti huulet viivana ja kädet lanteilla lasta.
Vierailija kirjoitti:
Minun nuoruudessani auttoi kun isä tukisti ja läpsi piikkipuskalla persiille niin siihen loppui kiukuttelut.
Tein lasun ja soitin poliisin, supon, säpön ja palokunnan paikalle. Isäsi on kusessa nyt!!
Onko sillä pojalla jotain järkevää tekemistä nyt lomalla pädin pelaamisen sijaan? Tuleeko aika pitkäksi? Jos pädias
on nettiyhteys, tsekkaa sivuhistoria. On saattanut surffailla porno- tai väkivaltajuttuja ja reagoi ahdistustaan.
Jos olet tosi jämäkkä, teet odotuksesi selviksi ja seuraukset myös. Lisäksi tarjoat arvostusta ja validaatiota pojan arvostamalla tavalla päivittäin.
Helpottaisi kovasti, jos isä olisi mukana projektissa.
Vierailija kirjoitti:
Kokeile tuijotustekniikkaa eli kiellät napakasti ja sitten tuijotat tiukasti huulet viivana ja kädet lanteilla lasta.
Minä suosittelen kaikkeen oikkuiluun "tonnin seteli" ilmettä.
Murrosikähän tuolla on alkamassa.
Padi pois.