Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Miehen lasten-ja kodinhoito

Vierailija
24.06.2019 |

Päätin etten enää siivoa miehen lasten sotkuja. Se on loppu nyt. Mies ei liikauta eväänsä siivotakseen ja kyse ei ole mistään legoista lattialla vaan aivan totaalisesta kaaoksesta. Ollaan lähdössä lomalle ja minä päätin siivota että on siisti koti kun tullaan takaisin. Mies tulee valittamaan kesken siivoamisen että olen unohtanut ostaa hilloa joka on hänen lemppariaan! Ei hän kuulema valita, tuli vaan sanomaan että olen unohtanut hillon. Ystävällisesti huomautti kun minä ole asiaa muistanut. Ihan vaan kertomaan tuli. Jotain napsahti päässä, kun olin puoliksi miehen lapsen sängyn alla hamuamassa hiekkaa, roskia, likaisia sukkia, paperisilppuja, helmiä ja legoja ja muita leluja paikoilleen että voin imuroida.

Kolme huonetta ja keittiö on kuin hävityksen kauhistus. Lapsilla ei ole sängyssä lakanoita, mies ajattelee että yksi peitto riittää heille ja voivat nukkua vuodesohvalla yhdessä kun ei jaksa laittaa lasten sänkyjä kuntoon. Pienempi levittänyt sängyn täyteen leluja ja nukkui viime yönä keittiön lattialla. Olin poissa viime viikon ja en tiedä milloin viimeksi lapset on peseytynyt. Ovat olleet nyt samoissa vaatteissa lauantaista lähtien. Torstai iltana kävivät uimapuvut päällä saunassa. Todistettavasti kerran on toinen pessyt hampaat sitten viime torstain.

Eivät ole minun lapsia ja yksin on mahdoton koittaa luoda rutiineja toisen lapsille kun isä ei niin tee. Näin eilen lasten äitiä ja muuten olisin voinut sanoa jotain mutta kun mies vihaa eksäänsä, parempi etten sano.

Uhosin miehelle nyt hilloepisodin jälkeen että en sitten siivoa, siivoaa itse lastensa sotkut ja laittaa itse lastensa sängyt. Hänestä kaiken voi jättää näin miten on. Että kuusivuotias nukkuu likaisella keittiön lattialla.

Oman mielenterveyden vuoksi tuntuu, etten pysty olemaan siivoamatta. Se on fakta että mies ei siivoa, lähti leikkaamaan nurmea. Minäkin mielummin leikkaisin nurmea kuin setvisin tätä kaaosta.

Minulla ei ole omia lapsia. Voiko lapsille olla haittaa tästä miten elävät? Etenkin tuo peseytyminen? Minun kanssa eivät tule saunaan vaikka kutsuisin.

Kommentit (16)

Vierailija
1/16 |
24.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minkä ikäisiä miehen lapset ovat ap? Voisiko heille sovitusti laittaa omia ikään sopivia vastuualueita kotitöissä? Meillä lapset pienestä asti osallistettu mukaan kotitöihin niin se lapsille myös mielekästä yhteispuuhaa. Sopisiko teille sama että jos leluja eivät siivoa niin ne takavarikoidaan väliaikaisesti?

Olisiko joku jolla motivoida miestä? Meillä yksi sellainen on neljänsuora-peli. Ennen matsia sovitaan miehen kanssa palkinto joka voi olla esim. hieronta tai vaikka ruoanlaitto

Vierailija
2/16 |
24.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kerroppa ap , miten olet sekaantunut tuontapaiseen mieheen ( ja saanut samaan tapaan opetetut lapset kaupan päälle) ? Ei sinullakaan kyllä ole kaikki muumit järjestyksessä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/16 |
24.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onko ap valinnut elämäntehtäväkseen alkaa koulimaan mieslasta ja hänen jälkeläisiään. Onnea valitsemallesi tielle.

Vierailija
4/16 |
24.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä asun lasteni isän kanssa, ja hän ei kovin paljon eväänsä liikauta talon sisällä tapahtuvan siivouksen edistämiseksi. Tympäisee kyllä, kovaa.

Meillä lapset, ikää näillä 4 ja 6. Ei noille vielä voi kovin vaativia asioita laittaa vastuulle, mutta otan heitä mukaan siivoukseen ja muihin kotitöihin (jotta olisivat vähemmän uusavuttomia kuin isänsä). Kyllä tuon ikäisiltä voi jo vaatia esim. aterinten laittoa laatikkoon tiskikoneesta, pölyjä osaavat pyyhkiä omasta huoneestaan jne. Eilen pyörittelivät mun kanssa tyytyväisenä lihapullia.

Mutta hurjalta kuulostaa, jos lapset eivät peseydy, nukkuvat likaisella lattialla jne. Hyi olkoon. Lapsiparat. Ei taida olla lapset isälleen kovin tärkeitä :/

Vierailija
5/16 |
24.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lasu on ratkaisu tähänkin. Huostaanotettu lapsi ei sotke kämppää.

Vierailija
6/16 |
24.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

No, mun ex ei leikannut edes nurmikkoa.

Mut en kyllä ikinä ottais miestä jolla on lapsia. Varsinkaan tuollaista joka odottaa että siivoat heidänkin sotkut!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/16 |
24.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Muuta pois ja tee lasu lähtiessäsi. Sekä sinun että lasten elämänlaatu paranee.

Vierailija
8/16 |
24.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mä asun lasteni isän kanssa, ja hän ei kovin paljon eväänsä liikauta talon sisällä tapahtuvan siivouksen edistämiseksi. Tympäisee kyllä, kovaa.

Meillä lapset, ikää näillä 4 ja 6. Ei noille vielä voi kovin vaativia asioita laittaa vastuulle, mutta otan heitä mukaan siivoukseen ja muihin kotitöihin (jotta olisivat vähemmän uusavuttomia kuin isänsä). Kyllä tuon ikäisiltä voi jo vaatia esim. aterinten laittoa laatikkoon tiskikoneesta, pölyjä osaavat pyyhkiä omasta huoneestaan jne. Eilen pyörittelivät mun kanssa tyytyväisenä lihapullia.

Mutta hurjalta kuulostaa, jos lapset eivät peseydy, nukkuvat likaisella lattialla jne. Hyi olkoon. Lapsiparat. Ei taida olla lapset isälleen kovin tärkeitä :/

Lapset on 6- ja 8-vuotiaat. 8-vuotias osallistuu pyydettäessä mutta siinäkin on se ongelma että jos ei halua - ei ole pakko koska pyyntö ei tule isältä. Nuorempi osallistuu jos huvittaa ja suurimmaksi osaksi ei jos minä pyydän ja jos isä pyytää ei suostu vaan alkaa kiukutella, kun ei isäkään halua siivota miksi lapset haluaisi.

Mies rakastaa lapsiaan ja välittää mutta minäkin ihmettelen tätä peseytymis ja pukeutumisjuttua sekä sänkyjä. Mies ei halua taistella lasten kanssa ja on kuulema niin paljon kaikkea muuta tekemistä että ei ehdi viedä lapsia pesulle. Sanoin että nyt on jo tosi pitkä aika mennyt ja lasten isoäiti huomautti myös mutta isoäiti on sanoo että ei puutu miehen tapaan kasvattaa lapsia.

Minusta tuntuu että minun moraalinen velvollisuus on ainakin laittaa lasten sängyt kuntoon. Olivat eläneet täällä vajaan viikon ilman että lapset nukkui omissa sängyissä. Luulen että peseytyminen ei olisi ongelma jos se tehtäsiiin rutiinilla. Ja tosiaan kun sanon samat vaatteet niin pienempi ollut yötkin samoissa vaatteissa. Nyt ensi kertaa vietetty kesälomaa niin että asutaan yhdessä ja miehen lapset on meillä kokoajan, muuten ovat vain joka toinen vloppu ja yhtenä arki-iltana joten en ole nähnyt tällaista menoa vielä koskaan.

-ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/16 |
24.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nyt on kyse miehestä, ei lapsista. Miksi lapsen pitää siivota, jos mies saa valita, että ei siivoa? Yhteinen se koti lienee ainakin nyt loman ajan.

Miehelle ilmoitat, että mies siivoaa vaikka koko loppuviikon, mutta asia ei kuulu sinulle. Jos ei siivoa, teet lasun ja sinusta se on ihan oikein, koska lapset tarvitsevat aikuisen isän.

Vierailija
10/16 |
24.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Älä ap hanki miehen kanssa yhteisiä lapsia ellei meno nykyisestä parane kuntoon ellet halua olla seuraava ex jonka kanssa miehellä lapsi ja huonot välit

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/16 |
24.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos mielenterveys ei kestä olla siivoamatta (miehellä taatusti kestää) niin suosittelen poismuuttoa siksi aikaa, kunnes lapset on aikuisia.

Vierailija
12/16 |
24.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olisiko miehelle ok, ettei lasten äitikään huolehtisi lasten pesuista?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/16 |
24.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kiitos nämä kaikki neuvot on tarpeen ja hyviä. En jatkanut siivoamista ja kohta mies tuli sisälle ja alkoi siivota. Patisti lapsetkin mukaan. 8-vuotias auttoi jo omien tavaroiden keräämisessä ja 6-vuotias osallistui myös. Tärkeintä kuitenki se että mies tajusi että jonkun tämä on tehtävä ja olisi minullakin mieluisimpia tehtäviä mutta haluan että kaikilla on hyvä olla. Näköjään kannatti pimahtaa siitä hillosta ja itse lopettaa se päävastuun kantaminen. Sanoin myös tulistuksissa että näinkö haluat että sinun lapset nukkuu lattialla ja on likaisia eivätkä edes omiin sänkyihin pääse. Mies on nyt laittamassa sänkyjä. Toisaalta hän on ollut viime aikoina väsyneempi kuin yleensä. Huomaan selvästi sen hänestä. Yleensä mies on virkeämpi vaikka siivoaminen ei ole hänen vahvuus ollut koskaan. Yhteisistä lapsista ollut puhetta ja mies on aina antanut ymmärtää miten hänellä on ollut lapsista päävastuu ed liitossa kun ex ollut enemmän töissä. Jos päävastuu on ollut tällä tolalla ja ex on ollut töissä jo kun lapset 10kk. voin hyvin ymmärtää miten suuria konflikteja lasten - ja kodinhoito on aiheuttanut. -ap

Vierailija
14/16 |
24.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lastensuojeluasiahan toi on, jos lasten hampaita ei pestä eikä suihkussa käydä, ja kämppäkin tossa kunnossa. Hyi hele.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/16 |
24.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hampaiden pesuista ja perushygieniasta on PAKKO huolehtia. Aikuinen voi itse ne itseltään ohittaa, mutta jos ei huolehdi lasten hygieniasta, kyseessä on jo lastensuojelun paikka.

Etäisillä joskus on näitä paljonkin "normaaliarjesta" poikkeavia nukkumisjärjestelyjä. Kai se on ok, jos joskus kesälomilla nukutaankin useampi yö vaikka "sohvamajassa". Mutta kyllähän se on ällöttävän laiska piirre aikuisessa ihmisessä, jos ei viitsi edes lakanoista huolehtia.

Palstalla monesti puolustetaan, kuinka mies saa hoitaa lapsia "omalla tavallaan". Tämä on totta tavallaan niin kauan, kun perusrutiinit hoituvat. Lapsilla on kuitenkin oltava jonkinlaiset rutiinit, joihin kuuluu säännöllinen ruokailu, uni, ulkoilu ja tietty se peseytyminenkin. Monikaan "oma tapa" ei edes toimi pidemmän päälle.

Sun on pakko tehdä miehelle selväksi, ettet hyväksy tuollaista tapaa hoitaa lapsia, ja että sinä et aio ottaa vastuuta arjen perusasioista. Sun on myös oltava sanojesi takana! Jos aikuisena näet selkeitä puutteita lasten hoitamisessa, olet velvollinen puuttumaan asiaan ja jopa tekemään lasun.

Lasten äidilläkin on mielestäni oikeus tietää. Hän on kuitenkin se, joka joutuu niitä lapsia käyttämään hammaslääkärissä reikien takia, pesemään lopulta niitä likaisia, päiväkausia pidettyjä vaatteita ja palauttamaan lapsille normaalin arkirytmin...

Vierailija
16/16 |

Olen aivan samaa mieltä kaikesta ja eilen kävi jo mielessä jutella lasten äidin kanssa mutta en tunne häntä kunnolla. Vain miehen kertoman kautta välittynyt kuva hänestä.

Enkä voi kuvitella eläväni näin loppuelämääni joten olen kyllä näissä asioissa tiukkana, itseni tuntien en kestä tällaisia systeemejä katsella. Ja tosiaan tilanteet ovat tähän saakka olleet erilaisia koska montaa viikkoa yhdessä lasten kanssa ei ole ollut ja arki on ollut erilaista kun he ovat olleet käymässä vain viikonloppuisin. Minua ei ne lasten sotkut tässä haittaa vaan tämä yleinen tapa hoitaa asiat. Hampaiden pesu on sellainen josta melkein joka ilta sanon ja pyydän lapsia pesemään hampaita tai että menevät isän kanssa pesemään mutta mies ei huolehdi että ne tulee pestyä ja eivät lapset niitä pese itsenäisesti. Ehkä tämä on semmoinen asia mihin voisin puuttua enemmän ja jämäkämmin, vaikkei se toimisi voin yrittää. 6-vuotiaan edellinen hammastarkastus myös siirrettiin, silloin sanoin miehelle ettei niitä voi usein siirtää tai siitä seuraa lasu ainakin meidän asuinkunnassa. Harmittaa lasten puolesta koska itse kasvoin kodissa missä vanhemmat ei huolehtinut oikein mistään enkä halua samaa omille lapsille ja esimerkiksi hampaissani oli lapsena tosi paljon reikiä. Mies on kasvanut täysin erilaisessa ympäristössä ja ihmettelenkin miksei pyri kotoa opittuja malleja tekemään omien lasten kanssa.

-ap

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan kahdeksan seitsemän