Eskari kahdella paikkakunnalla
Kuuntelin huuli pyöreänä kun tuttu kertoi miesystävänsä haluavan että tyttären viikko-viikko luonapito jatkuu myös eskarivuoden ja lapsi käy eskaria kahdella paikkakunnalla. Miten tämä olisi edes mahdollista? En ole kuullut että kukaan olisi näin tehnyt.
Kommentit (6)
Ei ole mahdollusta mitenkään
Älä huoli, ei mene läpi. T. Ope
Vielä ei onnistu, mutta kunhan lapsi saa kaksi osoitetta, niin tuohonhan sitä päädytään. Kukaan ei kysy lapselta, miten jaksaa viikon välein vaihtaa elämänsä toisenlaiseksi.
Ei onnistu. Eihän kouluakaan voi käydä kuin yhdellä paikkakunnalla kerrallaan. Tai ainakin toivon, ettei voi. Vähemmälläkin saa lapsen hajotettua.
Ei tule onnistumaan jatkossakaan. Ei tule menemään läpi, vaikka osoitteita olisikin kaksi. Korkeintaan kyyti molemmista osoitteista samaan kouluun voi olla jatkossa mahdollista, mutta siihenkin voi mennä useita vuosia tai sitten ei toteudu ollenkaan.
Kaksi osoitettakin vaatisi kotikuntalakiin muutoksen. En usko senkään toteutuvan.
En edes yrittäis. Ei ole kiva kenellekään. Kyllä aikuisten pitäisi saada sovittua asumiset niin lähekkäin, että lapsen elinpiiri pysyy vain yhdellä alueella.