Mitä ilkivaltaa sinulle/omaisuudellesi on tehty?
Itse olin yläasteaikana koulukiusattu ja mm. seuraavat ilkeydet tehtiin
*Pyörän kumit viillettiin rikki useampaan kertaan
*Vessan oven lukko rikottiin kun olin sisällä
*Kenkäni ja housuni varastettiin (olin liikuntasalissa ja kengät + housut pukuhuoneessa)
*Maitooni laitettiin ruokalassa laksatiivia tai jotain kun olin näkkileipää hakemassa ja selin pöytään päin
*Naamani sutattiin väkisin permanenttitussilla, kaksi kiusaajaa piti kiinni ja yksi suttasi, läheltä kävi ettei osunut silmään
No, ei niin mukavia muistoja. Mitä teille tai omaisuudellenne on tehty?
Kommentit (10)
Ja peukuttaa voi siten, että yläpeukku = tsemppiä, kauhea juttu ja alapeukku = no eihän tuo nyt ollut mitään
Aloituksesta tulee vähän voimaton olo, koska selvästi ap:llä on trauma, eikä siihen auta, että muut kertoilevat omistaan.
Yks tappaja Varkaudessa ei lähde kuin häädöllä asunnosta. No tulossa jo nyt yli 2000 e kulut. Tuskin kannattaa kaverin mennä enää koskaan töihin vaan elää köyhänä surkeaa elämää sossutukien varassa :)
Idiiotit oli kiertänyt ohjaustangon fillarista löysälle melkein irti. Lähtiessäni ajamaan se sitten rojahti alas ja minä perässä. Onneksi sain ohjattua pyörän erään pihan pensasaitaan. Pahimassa tapauksessa olisin voinut joutua liikenteen sekaan. Mustelmilla selvisin.
Autoni pakoputki oli tungettu paperia täyteen, kun olin kurssilla. Käynistysvaikeuksia seurasi. Ihme kun ei syttynyt palamaan.
Reppuni oli kasteltu sisältä, niin et kirjat läpimärkiä. Liekö kustu, kun haju kamala. Sama temppu laatikolleni myöhemmin.
Sandaalien pohja katkaistiin ollessani suihkussa.
jne. Kaikkea paskaa joita tekevät päänsä sekoittaneet ihmiset. Eivät ole edes ihmisen nimeä ansainneet.
Eräällä ystävälläni oli tapana lisätä ruokaa lautaselleni salaa, jos poistuin hetkeksi lautasen ääreltä. Luuli kai etten huomannut, että ruokamäärä lautasella oli jotenkin kummasti lisääntynyt poissa ollessani. Aika tyhmänä taisi minua pitää. Hyvin nopeasti opin, etten jätä lautastani vahtimatta tämän henkilön ollessa paikalla.
En tiedä halusiko saada minut lihomaan vai mistä lie johtui.
Yläasteella vietiin takki talvella.
Omaisuudelle...no, varaston lukko oli rikottu. Ei viety mitään, kai roistot huomas ettei ole mitään vietävää.
KOETTU kirjoitti:
Idiiotit oli kiertänyt ohjaustangon fillarista löysälle melkein irti. Lähtiessäni ajamaan se sitten rojahti alas ja minä perässä. Onneksi sain ohjattua pyörän erään pihan pensasaitaan. Pahimassa tapauksessa olisin voinut joutua liikenteen sekaan. Mustelmilla selvisin.
Autoni pakoputki oli tungettu paperia täyteen, kun olin kurssilla. Käynistysvaikeuksia seurasi. Ihme kun ei syttynyt palamaan.
Reppuni oli kasteltu sisältä, niin et kirjat läpimärkiä. Liekö kustu, kun haju kamala. Sama temppu laatikolleni myöhemmin.
Sandaalien pohja katkaistiin ollessani suihkussa.
jne. Kaikkea paskaa joita tekevät päänsä sekoittaneet ihmiset. Eivät ole edes ihmisen nimeä ansainneet.
Oliko se reppu paskaine kånken? Jos, niin ymmärrän sinne kussutta.
Unohdin reppuni kirjaston vessaan ja kun palasin sitä hakemaan, sinne oli väännetty sitä itseään. En vieläkään tajua kenelle tulee mieleen tehdä jotain tuollaista.
- Joku valopää viilteli pyöräni renkaat, luulin ensin ajaneeni itse edellisiltana vahingossa lasinsiruihin mutta viillelty ne oli.
- Olin tk:ssa ja kävin vessassa, sillä aikaa kun olin kopissa joku kävi , heitti takkini lavuaariin ja laski vettä päälle. Kys. takki oli kirppikseltä ja mieleen tuli, että joku luuli kopissa olevan takin entisen omistajan..
- Ja uimarannalla avattuun siipsipussiin oli tungettu heinää.
Keittiöni ikkunaa pommitettiin kananmunilla. En vieläkään tajua kuka ja miksi sillä olin juuri muuttanut uudelle paikkakunnalle enkä tuntenut vielä ketään.