Olen niin erilainen äitini kanssa, harmittaa

Oon parikymppinen, ja äitini on viiskymppinen.

Jotenkin tunnetasolla emme kohtaa, tuntuu ettei ymmärretä toisiamme.
Olen melkein läheisempi isoäitini kuin oman äitini kanssa.
Harmittaa, ettei olla läheisempiä, kun nuoruudessani ihailin äitiäni niin paljon, ja ainakin meillä on ollut aiemmin samat kiinnostuksen kohteet.
Teemme kyllä yhdessä asioita edelleen, käymme kahvilla, joskus syömässä, elokuvissa, mökillä ja haaveenani olisi toteuttaa yhteinen ulkomaan matka kahdestaan.
Äiti on myös ollut tukena elämässäni, ja nyt tää kuulostaa siltä, että mitäs tässä valitan. Jotenkin vaan koen, ettei esim. henkilökemiamme mene ihan yhteen.

Ja tietenkin äitisuhde muuttuu esim. nuoruudesta aikuisuuteen. Nyt aikuisiällä haluaisin, että mun ja äidin suhde ois enemmän tasavertainen, kun emme ole enää aikoihin olleet lapsi ja aikuinen. Haluisin, että äitini ois mulle vähän kuin ystävä. Jotenkin tätä mun mielestä täysin normaalia muutosta ei suhteessamme ole tapahtunut.

Ymmärtääkö kukaan?