Lue keskustelun säännöt.
Onko järkeä lopettaa ihan ok avioliitto?
10.06.2019 |
Olemme olleet pitkään yhdessä ja kokeneet paljon. Alkuun rakkautta ja intohimoa oli, yhteistä tekemistä ja jakamista. Nykyään vuosi vuodelta teemme vähemmän ja vähemmän yhtään mitään yhdessä. Olemme nykyään aika erilaisia. Minä menevä ja seikkailun nälkäinen, toinen väsynyt ja kotiin jämähtänyt. Seksiä on harvoin ja siitä puuttuu kaikki himo, se on vain sellaista rutiinisuoritusta.
Keskusteluyhteys toimii monelta osin, mutta vaikeista aiheista ja suhteen hankaluuksista on vaikeaa puhua. Toinen loukkaantuu ja ottaa herkästi itseensä. Lisäksi olen kyllästynyt siihen, että minä olen aina se, joka ottaa vastuun ongelmien selvittelystä. Jos minä en aloita keskustelua, toinenkaan ei ota puheeksi.
Emme nykyään tee juuri mitään yhdessä. Minä menen omia menojani ja toinen on kotona. Ei jaksa kanssani mitään, ei jaksa lähteä minnekään, harvat asiat kiinnostaa. Tilanne on alkanut kyrsiä ja ihan todella. Olen ollut todella ahdistunut suhteen tilasta jo pari vuotta, mutta mitään muutosta ei ole tapahtunut. Elämme yhdessä kuin 80 vee pariskunta, vaikka olemme vielä suht nuoria. Lapsia ei ole eikä yhteistä velka-asuntoa, eli lähtö ja suhteen päättäminen olisi sinällään helppoa. Jos avioliiton päättäminen voi koskaan olla helppoa.
Pelkään että kadun sitä, että lähden. Pelkään että kadun sitä, että jään. Pelkään etten enää koskaan löydä rakkautta, riittävän tasapainoista ihmistä. Toisaalta en vain ole onnellinen. En jaksaisi elää enää kämppiksenä.
Kommentit (9)
Kyllä se siitä kirjoitti:
Jäät niin pitkäksi aikaa kunnes vaaka kääntyy tarpeeksi lähtemisen puolelle.
Sitten voi olla jo liian myöhäistä, jos koskaan haluan perhettä. Nykyisen kanssa se ei tule kysymykseen, hän ei jaksa ja minua pelottaisi olla täysin yksin vastuussa. Pelkään myös, että vuodet menevät molempien puolesta hukkaan.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisiko mahdollista mennä pariterapiaan? Jos molemmilla on vielä tahtoa tehdä töitä parisuhteen eteen.
Tekstisi on kuin mun näppikseltä, paitsi että olen luultavasti vanhempi ja meillä on 2 alakoululaista lasta.
Meillä lapset on se yhteinen juttu ja varmaan melkein ainoa yhdessä pitävä voima. Vaikka kyllä mä tuota mörökölliä rakastankin... Kun ei puhuta suhteen ongelmista, meillä on sama ajatusmaailma ja se kuuluisa yhteys. Ymmärretään toisiamme.
Välillä vaan on niin hermo kireellä, kun on niin vaikeeta kaikki. Harmittaa mennä työpaikan avec-juhliin yksin, ja siinäkin on aina hirveä vääntö, kun joka vuosi juhannus vietetään perinteisesti yhdessä tuttavaperheen kanssa. Minä tykkään siitä perinteestä. Mies ilmeisesti ei, mutta ei sitten kuitenkaan jää kotiinkaan.
Ei muuta kuin tsempit kohtalotoverille!
Vierailija kirjoitti:
Olisiko mahdollista mennä pariterapiaan? Jos molemmilla on vielä tahtoa tehdä töitä parisuhteen eteen.
Olen yrittänyt ehdottaa, mutta puoliso tuntuu aika vastahakoiselta asian suhteen.
Ei suostu myöskään menemään lääkäriin, vaikka kärsisi pahoista oireista vuosi kausia jne. Haluaa hoitaa asiat itse- tyyppi. En haluaisi vetää perässäni sinne.
Haluaisin tuntea olevani haluttu, haluaisin että minut nähtäisiin arvokkaana ja sellaisena, mistä haluaa pitää kiinni ilman patistusta. Nykyään taidan olla itsestään selvyys.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Tekstisi on kuin mun näppikseltä, paitsi että olen luultavasti vanhempi ja meillä on 2 alakoululaista lasta.
Meillä lapset on se yhteinen juttu ja varmaan melkein ainoa yhdessä pitävä voima. Vaikka kyllä mä tuota mörökölliä rakastankin... Kun ei puhuta suhteen ongelmista, meillä on sama ajatusmaailma ja se kuuluisa yhteys. Ymmärretään toisiamme.
Välillä vaan on niin hermo kireellä, kun on niin vaikeeta kaikki. Harmittaa mennä työpaikan avec-juhliin yksin, ja siinäkin on aina hirveä vääntö, kun joka vuosi juhannus vietetään perinteisesti yhdessä tuttavaperheen kanssa. Minä tykkään siitä perinteestä. Mies ilmeisesti ei, mutta ei sitten kuitenkaan jää kotiinkaan.
Ei muuta kuin tsempit kohtalotoverille!
Minä en tiedä enää, että rakastanko. Tai rakastan kyllä sillä tavalla miten itselle tärkeää ihmistä rakastetaan, mutta rakastanko niin kuin puolisoa rakastetaan. Sitä en enää tiedä. Omat tunteeni ovat alkaneet hiipumaan sen myötä, kun emme enää tee mitään yhdessä. Haluan ihan eri asioita mitä hän haluaa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi ap!
Kysyin tuota samaa itseltäni 4 vuotta sitten ja olin pakahtua tuskasta enkä saanut eropäätöstä aikaiseksi ja tuntui että tulen hulluksi aivan. Eräs ystäväni sitten sanoi että tulee päivä kun tiedät.
Päädyin eroon. Jätin turvallisen miehen joka oli hyvä isä lapsille. Mutta joka ei koskaan nähnyt minussa naista eikä kuullut tarpeitani vaikka niitä kaikin eri tavoin toin esiin ja huomioin itse häntä parhaani mukaan niin kauan kuin jaksoin.
Päivääkään en ole katunut. Toki lasten tämä eron käsittely on ollut paikoin haastavaa koska koen hirveää syyllisyyttä enkä haluaisi lapsilleni koskaan tuskaa. Mutta onneksi se ihan ok avioliiton ihan ok mies osaa ajatella lasten parasta ja saamme yhdessä heille mahdollisimman turvallisen kasvun ja läheisen suhteen molempiin vanhempiin pidettyä yllä.
Ja voi pojat miten nainen olen nykyään kun seurustelen oikean miehen kanssa. Hän on mulle sopiva, en ole välitilassa vaan elän elämää. Lapset keskiössä ja silti mulla on rakkautta ja tulen nähdyksi. Ei elämää kannata uhrata.
Mutta tämä ei ole neuvo. Ei sulle paras ratkaisu ole välttämättä sama kuin mulle. Odota sitä varmempaa tunnetta. Se tulee vaikka sitä et nyt usko. Löydät ratkaisun kun aika on kypsä.
Vierailija kirjoitti:
Voi ap!
Kysyin tuota samaa itseltäni 4 vuotta sitten ja olin pakahtua tuskasta enkä saanut eropäätöstä aikaiseksi ja tuntui että tulen hulluksi aivan. Eräs ystäväni sitten sanoi että tulee päivä kun tiedät.
Päädyin eroon. Jätin turvallisen miehen joka oli hyvä isä lapsille. Mutta joka ei koskaan nähnyt minussa naista eikä kuullut tarpeitani vaikka niitä kaikin eri tavoin toin esiin ja huomioin itse häntä parhaani mukaan niin kauan kuin jaksoin.
Päivääkään en ole katunut. Toki lasten tämä eron käsittely on ollut paikoin haastavaa koska koen hirveää syyllisyyttä enkä haluaisi lapsilleni koskaan tuskaa. Mutta onneksi se ihan ok avioliiton ihan ok mies osaa ajatella lasten parasta ja saamme yhdessä heille mahdollisimman turvallisen kasvun ja läheisen suhteen molempiin vanhempiin pidettyä yllä.
Ja voi pojat miten nainen olen nykyään kun seurustelen oikean miehen kanssa. Hän on mulle sopiva, en ole välitilassa vaan elän elämää. Lapset keskiössä ja silti mulla on rakkautta ja tulen nähdyksi. Ei elämää kannata uhrata.
Mutta tämä ei ole neuvo. Ei sulle paras ratkaisu ole välttämättä sama kuin mulle. Odota sitä varmempaa tunnetta. Se tulee vaikka sitä et nyt usko. Löydät ratkaisun kun aika on kypsä.
Kiitos sanoistasi. On varmasti järkevää odottaa lopullisen päätöksen kypsymistä. Itseäni vaan ahdistaa tämä välitila ja epävarmuus todella paljon. En oikein jaksaisi tällaista. Mutta en kyllä ole pamauttamassa eroa ilmoille nyt heti, vaan pakko makustella asiaa hetken.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos haluat lapsia niin nosta kissa pöydälle. Sano suoraan miehellesi mitä mieltä olet ja näytä että olet tosissasi. Jos ei mitään reaktiota niin lähde.
Jäät niin pitkäksi aikaa kunnes vaaka kääntyy tarpeeksi lähtemisen puolelle.