Voi hirveä kun aika rientää!! 5 vuotta sitten makasin synnärillä ja luulin et kuolema korjaa
Ei korjannut ja nyt meillä on tasan 5v reipas poika tuolla leikkimässä! :)
Kommentit (4)
tuntuu jotenkin hurjalta ajatella, että ei enää samaa aikaa edes niin hän on jo aikuinen!!! Vastahan hän oli vauva :(.
Imukupilla vedettiin ja tosiaan tuntui, että kuolema tulee. Ei ehditty antaa edes kivunlievitystä
.. poika vasta reilu neljä vee.
synnärikokemus on minulla tuoreena mielessä. negatiivisena asiana. sillä hetkellä minulla oli kuolemaan liittyviä ajatuksia ja ne vaivaavat joskus näin jälkeenpäinkin. nyt pojan syntymäpäivä on kuitenkin syntymäpäivä, kun se yksivuotispäivänä oli jonkinlainen suuren tuskan muistopäivä. siis omassa mielessäni, en nyt toki synttärivieraille sitä sanonut. :)
vaan aika kuluu tosiaan nopeasti. kohta ollaan ite isovanhempia.
M
Syntyihän se poika sieltä lopulta, täytti eilen kuusi.