APUA, uskonko ja luotanko...vai en?!?!
Tarvisin apua ja mielipiteitä luottamuus-ongelmiini.
Tilanne on tämä: mieheni jäi vuoden alussa kiinni sähköposteista vieraan naisen kanssa. viesti oli maaliskuulta 2011 ja kuulemma viimeinen laatuaan. olimme alkaneet seurustella 2010 lokakuussa. sähköposti sisälsi seksikuvia naisesta. Mieheni selitys oli että hän on sähköpostitellut tämän naisen kanssa jo pari vuotta ollessaan sinkku..eikä sitten vain ollut tullut lopettaneeksi sitä. viestejä oli kuulemma vaihdettu meidän seurustelun aikana vain ihan pari,ja mieheni on lähinnä "purkanut tuntojaan" tälle naiselle. he eivät ole koskaan tavanneet.
Suutuin tietysti ja suhteemme on kärsinyt siitä lähtien todella paljon, koska epäilen kokoajan ja ihan kaikkea. kerran vuosi sitten olin 5 päivää poissa kotoa, mieheni lähti tällä välin baariin ja vaikka kuinka oli sovittu että puhelimeen vastataan vaikka keskellä yötä, hän ei vastannut. aamulla kyllä soitti että oli sammunut kotiin tullessaan jo kahden aikaan. Nyt olin jälleen kotoa pois 5 päivää sukulaisissa. Kaikki meni muuten hyvin, mutta kotiin tultuani huomasin että mieheni oli puhdistanut tietokoneensa sivuhistorian ja kaikki tiedot ccleaner-ohjelmalla. selitys kuului, että kun hän oli pelannut koneellaan pokeria, se oli tökkinyt ja siksi käyttänyt ccleaneriä, koska se on ennenkin auttanut koneen tökkiessä.kun olimme viestitelleet edellisenä iltana, mieheni sanoi tekstiviestissään olevansa jo sängyssä.kuitenkin konetta oli käytetty tämän jälkeen, jonka jälkeen selitys kuului, että "nousin pelaamaan kun ei tullut uni". Sitten...löysin sängystämme lähes violetin todella pitkän hiuksen! mieheni oli täysin ymmällään ja sanoi että hän kaivaa sille karvalle selityksen ihan varmasti. hius tuli esiin kun nostin päiväpeittoa sängystä. Nyt mietin itsekin, onko hius ollut päiväpeitossa, joka on ollut koko kesän parvekkeella..jos siihen on pudonnut hius vaikka yläkerrasta. mieheni myös epäili, että hänen baarivaatteensa oli ollut päiväpeiton päällä, ja että jos baarireisuulta on vaatteisiin tarttunut.(olimme siis aiemmin lomaani yhdessä baarissa).
Kertokaa ihmiset, mitä mieltä olette?
Voinko uskoa miestäni? Hän vakuuttaa vakuuttamistaan, ettei enää koskaan loukkaisi minua ja haluaa olla kanssani enemmän kuin mitään.
Olemme kolmekymppisiä, että mistään teinitunteilusta tässä ei ole kyse, vaan olemme jopa yrittäneet lasta. Toisaalta uskon häntä, mutta kai suojelen itseäni niin paljon että pelkään minulle vielä selviävän jotain hirveää. olen joutunut elämässäni pettymään todella paljon, ja siksi kai minulla onkin näin iso suojamuuri ja tongin vaikka roskapöntön jos sillä vältyn pahemmilta pettymyksiltä.
Yhtään hiusta enempää en löytänyt vaikka etsimällä etsin.
Auttakaa!!
Kommentit (8)
jssap kuorossa.
Kuulostat pelottavan vainoharhaiselta ja mustasukkaiselta. Oikeesti.
Jos mun mies vaatisi, että mun pitää keskellä yötä vastata testauspuheluihin, jättäisin sen. Tai tutkisi jotain hiuksia päiväpeitoista ja tietokoneen sivuhistoriaa ja tivaisi selityksiä koska olen missäkin kotimme kohtaa ollut.
Sä et saa tutkimalla ja epäilemällä rauhaa sielullesi.
eikö tuollainen vahtiminen ja mustasukkaisuus ole aika raskasta?
Miehenäsi juoksisin karkuun ja lujaa.
eikö tuollainen vahtiminen ja mustasukkaisuus ole aika raskasta?
Miehenäsi juoksisin karkuun ja lujaa.
Kyllä se on. siksi mietinkin miten saisin järkeni takaisin.. jättämällä rakastamani miehen vai mitren pystyn lopettamaan tällaisen koluamisen?
Mitä ihmeellistä tonkimista tuossa nyt muka oli? Ap on tsekannut sivuhistorian ja löytänyt hiuksen that's it.
Järkyttävää kyttäämistä?
Miehen puolelta taas kuulostaa kyllä mielestäni vähän selittelyltä :(
En muuta voi sanoa.
En kestäisi olla kyllä tollasen hullun kanssa yhdessä, saatikka naimisissa.
Millasiahan niistä teidänkin lapsista tulee, kun kai ne nyt osan sun geeneistä perii? vauhkoja?
Mitä jos sä antaisit olla. Nii, mies oli viestitelly jonkun akan kanssa jotain seksiviestejä joskus ollessaan sinkku ja sit vielä teidän parisuhteen alkuaikana kun suhde ei varmasti oo ollu vielä ees niin vakaalla pohjalla. C'moon, lopeta toi riehuminen saatana.. sut mä oisin jo jättäny aika päivii sitten
ja etsikää suhteenne ongelmakohdat. Voit saada luottamuksen takaisin, mutta ehkä miehen käytöksessä jokin ruokkii epäluottamustasi. Olet herkkävaistoinen.
Mies taas varmasti näyttää vilpilliseltä jo siksi, että häntä kytätään koko ajan.
olen kyllä yrittänyt pitää järkeni kasassa ja olla hyvä kumppanilleni.kaikista epäilyksistäni en ole edes sanonut hänelle. koska yritän todellakin tätä saada toimimaan. mutta mielestäni mieheni on joutunut kahden vuoden aikana aika monesti tällaisiin "vähän kummallisiin tilanteisiin".. muita en jaksa selittää tähän. Ja kyllähän sitä sanotaan myöskin vaistosta, johon useimmiten voi kuitenkin luottaa. En tiedä, olen haaveillut jopa naimisiin menosta tämän miehen kanssa mutta nyt kaikki tuntuu niin hajonneelta että en tiedä enää miten korjata ja olenko se minä korjauksen tarpeessa vai koko suhde.
Joo minäkin viestittelen exäni kanssa vielä 6 vuotta avioeron jälkeen koska ollaan parhaita ystäviä, joten vaikea ymmärtää mitä kauheaa viestittelyssä on.
Ja tuo valvomisesi kuulostaa tosi ahdistavalta. Ettei saisi baarissakaan käydä kun olet poissa kotoa, ja keskellä yötäkin pitää aina puhelimeen vastata, huh huh.
Ihan oikeasti, älä niinkään etsi todisteita miestä vastaan vaan koita tehdä omalle vainoharhaisuudellesi jotain, ennen kuin SE tuhoaa tuon suhteen...
Vielä sekin pakko sano että eipä se petetyksi tuleminenkaan maailmanloppu ole, niin että sitä niin kauheasti tarvisi pelätä. Minua on kahdessa suhteessa aiemmin petetty eikä se nyt lopulta niin kamalaa ole. Sen jälkeen toki mietitään jatketaanko vai ei mutta ei siihen kukaan kuole ja elämä jatkuu, yhdessä tai erillään.