Helpottaisi jos saisi edes itkettyä

Melankolinen ja tyhjä olo puristaa rinnassa. En osaa nimetä sitä, miltä tuntuu. Se vain on ja se ei tunnu hyvältä. Se on vain tyhjää, ei mitään. Itkettäisi, mutta kyyneleet ei tule. Mikään tekeminen ei huvita, vaikka tahtoa olisi. Tätä voisi jotenkin kuvailla niin, että tuntuu siltä kuin puhaltaisi ilmaa täyteen palloon.

Lähdin työharjoittelun perässä kauas ystävistä ja perheestä. 3kk ollut täällä ja on myönnettävä, että katumus syö sisältäpäin. Puitteet on loistavat, paikkakunta ihan ok. Muutamia uusia tuttuja ja uusia harrastuksiakin tarttunut mukaan. Mutta kun ne kaikkein rakkaimmat jäivät liian kauas!

Ikävä on joka päivä. Uuden paikan innostus on laantunut ja alta paljastui se totuus, ettei tämä ole tai tule olemaan minulle koti. Arki hoituu rutiinilla nyt työttömänäkin, mutta enää ei huvita oikein mikään. Harrastuksia teen ajankuluksi. Kaipuu lamaannuttaa. Tuntuu niin lapsellisen tyhmältä, miten ripustautunut on toisiin ihmisiin ja miten se rampauttaa minut. Kyllähän aikuisen ihmisen pitäisi pystyä olemaan omillaankin ja työn perässähän moni muuttaa pakosta. Tässä vaiheessa vaan tuntuu, että ne ystävät ajavat edelle. Elämään kuuluu se, että tekee tyhmiä valintoja. Tämä muutto oli kyllä yksi niistä. Seuraavaksi kadun varmaan sitä, että muutan pois täältä Etelä-Suomesta, jossa toisen harjoittelupaikan löytäminen on varmasti sujuvampaa.

Ennen tätä minulla oli ajatus, etten koskaan halua asua missään Tamperetta etelämpänä. Tulin kokeilemaan ja olisi kyllä vaan pitänyt luottaa omaan intuitioon asian suhteen.