" No tuliko hyvä todistus?" Älkää kysykö tuota lapsilta

Minä kysyin tyhmyyksissäni, että mitkä ovat vahvuutesi ja sain heti yhden äiti-ihmiset kimppuuni. Kuulemma ysiluokkalainen ei osaa vastata tuohon. Miksi ei osaisi? Jos ei ole ns. tiedeaineissa lahjakas, niin kai sitä osaa vastata, että vahvuuteni ovat pitkäjänteisyys ja hyvä keskittymiskyky?

On ihan normaalia ja tavallista kysellä todistuksesta ja on ihan yhtä normaalia ja tavallista vastata, että kiitos, ihan hyvä todistus tuli. Miksi täytyy vetää herneitä nenään turhasta?

Yleensä elämänkokemus tuo viisautta ja laajempaa katsantokantaa asioihin. Omapa on häpeänsä jos ovat noin kapeakatseisia ihmisiä. Tunnistan kyllä tuon ilmiön. 

Kyllä minä ainakin aion kysyä valmistuvien nuorten koulumenestyksestä ja suunnitelmista.

Vierailija kirjoitti:

Minä kysyin tyhmyyksissäni, että mitkä ovat vahvuutesi ja sain heti yhden äiti-ihmiset kimppuuni. Kuulemma ysiluokkalainen ei osaa vastata tuohon. Miksi ei osaisi? Jos ei ole ns. tiedeaineissa lahjakas, niin kai sitä osaa vastata, että vahvuuteni ovat pitkäjänteisyys ja hyvä keskittymiskyky?

On ihan normaalia ja tavallista kysellä todistuksesta ja on ihan yhtä normaalia ja tavallista vastata, että kiitos, ihan hyvä todistus tuli. Miksi täytyy vetää herneitä nenään turhasta?

Sinun vahvuutesi on ilmeisesti muiden asioiden utelu... oliko teini sinulla työhaastattelussa tätitentissä? Harva aikuinenkaa jaksaa tuollaista smalltalkia vapaa-aikanaan.

Olusit nyt edes kysynyt oliko teinillä joku suosikkiaine koulussa.

Miksi pitäisi kysellä nuorelta jotain, että mitkä ovat vahvuutesi. Kas kun ei, että "tuliko stipendi", niin kuin itseltäni kysyttiin sukujuhlissa. Koskaan ei tullut ja veljelle tuli joka vuosi. Miettikää vähän, aikuiset ihmiset. Tullaanko teiltä kysymään vaikka sukujuhlissa, että "ei sitten vieläkään ylennyksiä, edelleen toimistovirkailijana tai perusinsinöörinä? Raimo on sentään jo osastopäällikkö. " 

Näiltä nuorilta tullaan kysymään niitä todistuksia ja cv: tä, joka kertaa kun hakevat jonnekin. Ja sen lisäksi kaikki kysymykset haastatteluissa. Ehkä kannattaisi miettiä miten vastata noihin kysymyksiin, eikä vanhempien lähteä jo alusta asti silottamaan tietä selittämällä muille, että älkää kysykö, ettei nuorelle vaan tule paha mieli?

Vuosien saatossa häneltä tulee kysymään lukemattomat ihmiset hänen ammattiaan tai missä hän opiskelee. Joten tälläinen pyyntö, että älkää kukaan kysyikö mitään, antaa vielä enemmän kuvan siitä, että nuoressa ja hänen jutuissaan ja valinnoissaa on jotain hävettävää ja sitä pitää piilotella aikuistenkin puolelta.

Ehkä sinun kannattaisi opettaa lastasi vastaamaan jotain, ” menen amikseen opiskelemaan kokiksi ja olen tosi onnellinen siitä, onko sinusta siinä jotain vikaa ja miksi”? ”En ole vahvimmillani lukuaineissa, joten älykkäintä on hankkia joku käytännön ammatti ja pyrkiä onnnistumaan siinä” tai vaikka ”Todistukseni oli tarpeeksi hyvä, että pääsin lukemaan mieleistä alaa ja olen siitä onnellinen”, ”Se oli mikä oli, mutta tärkeintä on päästä jatko-opiskemaan mieleistä alaa, vai mitä?”

Äly ei tuo viisautta, mutta tuo sinun suuttuminen muille, kun he ovat kiinnostuneita lapsestasi antaa vain kuvan, että häpeät häntä ja haluat ettei mitään kyseltäisi. Ihmiset tulevat kysymään sekä sinulta, että häneltä joten opettele hyvät vastaukset, äläkä toivo ja opasta muita olemaan hiljaa, koska niin ei tule käymään.

Jos olet ylpeä lapsestasi, näytä se ja kehu häntä muille. Jos yhden lapsen uravalinnoista ja menestyksestä ei saa puhua, näyttää se siltä, että häpeät häntä, ja se varmasti satuttaa lasta eniten. Kaiken voi kääntää eduksi. Voit esim. kertoa nyrpeille sukulaisille, miten taitava lapsi on asiassa x ja miten upeaa on, että hän pääsi haluamaansa asiaa opiskelemaan. Voit myös pohdiskella, miten ihmeessä on saanut tuollaiset taidot, kun ei muut sukulaiset osaa ollenkaan kädentaitoja. Tee lapsesi erilaisuudesta upea ja hieno asia!

Jestas, että elämästä on tehty vaikeaa! Mitä kummaa sitä uskaltaa enää sanoa tai kysyä, kun on aina joku joka voi mielensä pahoittaa? Kenen etu on kasvattaa lapsista normaalia elämää sietämättömiä?

Minun isovanhemmille oli pettymys, kun en serkussarjasta ainoana mennyt lukioon. Vahvuuteni olivat muualla kuin takapuolellani istumisessa. Nyt olen oikein mainiosti elämässä pärjäävä nelikymppinen, isovanhemmat todennäköisesti olisivat ylpeitä, jos olisivat vielä näkemässä.

Kukaan ei hyssytellyt, kun minun lukioon menoa tentattiin. Kyllähän se ärsytti, mutta ei lannistanut. Jos vanhempani olisivat jotenkin alkaneet siloitella, että tästä ei saa puhua, tulee pahamieli, olisin todennäköisesti ajatellut, että minua hävetään, mutta onneksi sain ylpeänä kertoa kaikille kysyjille tulevaisuuden suunnitelmistani.

Todistuksesta kysyjillekin voi sanoa että ihan hyvä tuli. Älkää kasvattako lapsistanne mielensäpahoittajia.