Puolisosi ei todennäköisesti olekaan narsisti
Narsistisen persoonallisuushäiriön esiintyvyys on lähteestä riippuen 1 - 2% väestöstä. Elikkäs käytännössä se tarkoittaa sitä että 98 - 99% todennäköisyydellä puolisosi, äitisi, opettajasi, pomosi, jne. inhokkisi EI ole narsisti. Eli voitte lopettaa narsistijankutuksen tähän.
Kommentit (8)
Jäävuoren huippu.
Kyllä hän on. Täyttää kaikki kriteeeit, ihan kaikki. Tosin en onneksi ole enää hänen uhrinsa vaan sain hänet kätevästi etsimään uuden uhrin kun en enää alistunut hänen määräysvaltansa alle. Voin suositella. Näin hän ei ala vainota sinua eron jälkeen.
Ei, ei hän narsisti ole. Hän vain on aina itse oikeassa, osaa itse kaiken paremmin kuin muut, ja uhkailee, syyllistää muita, ja jos et syyllistämisestä huolimatta tee niin kuin hän haluaa, niin hän uhkailee. En tiedä mikä hän on, mutta näin hän toimii. Kutsun häntä dominoivaksi.
Mulle on ainakin turha väittää, ettei exäni olisi narsisti tai jopa psykopaatti/sosiopaatti mikä lie. Luin Veera-tytön äidin kertomusta siitä, millainen hänen miehensä oli ja oli täysin samanlainen kuin omien lasteni isä. Ihan samoilla sanoilla sanoi asioita ja teki samat kauheudet, syytteli samoin jne.
Olen onnekas, että olen elossa lasten kanssa, mutta olen vaan niin rikki ja lapsetkin vaurioituivat siinä suhteessa, josta en koskaan uskaltanut lähteä.
Miten ihmeessä Veeran äiti kestää kirjoittaa no nyt asioista. Mä olisin varmaan joutunut loppuiäkseni mielisairaalaan, jos hän olisi jonkun lapsistamme tappanut.
En toivu koskaan tuosta suhteesta varmaan. Mitähän pitäisi tehdä?
Ei minun mielestä olekaan. Mutta kaikkien ystävieni, terapeutin, lääkärin ja sosiaalityöntekijän mielestä on.
Minä pidän häntä pelkästään sairaan itsekkäänä, joka haluaa luoda itsestään täydellisen kuvan. Henkistä väkivaltaa käyttävä, säälittävä mies. Omien lastensa lapsuuden rikkonut isä.
Hän on paras, hän on aina oikeassa, hän on valloittava persoona ja oikein tykätty ihminen.
Kukaan ei ymmärrä, miksi halusin erota.
Neljän seinän sisällä, kahden kesken, hän oli hirviö. Itsetuntoani ja omanarvon tunnettani nakertava tuholainen.
Tyranni, joka esitti muille pitävänsä huolen perheestään ja kodistaan.
Vaikka minä olin se orja, joka joutui tekemään kaiken yksin.
En saanut leikata nurmikkoa silloin, kun hänen autonsa oli pihassa. Etteivät naapurit näe, että hän on kotona, eikä siltikään leikkaa nurmikkoa.
En saanut käydä yksin missään. Jos lähdin, minua rangaistiin.
Ystäväni olivat idiootteja, sukulaiseni hyväksikäyttäjiä ja anoppi, jos piti puoliani, oli mätisäkki. Siis omalle pojalleen.
Ei ole pakko olla narsisti, vaikka omaakin narsismille tyypillisiä piirteitä.
Ennen wanhaan huonosti käyttäytyvää sanottiin mulkuksi.
Kukaan mun existä ei ole ollut narsisti, naispuolisista ystävistä koko elämän aikana 1 vahvasti narsistinen, muttei personallisuushäiriödiagnoosiin asti riitä.
Kääk! Ei voi olla! Palstan mukaan esiintyvyys on ainakin 50%.