En kestä, kun tutut hehkuttavat lastensa opintomenestystä somessa.

Ja sinä pönkitär täällä. Säälittävää.

Sinun ei ole pakko seurata heidän päivityksiään, jos ne kerran vievät sinut kestokykysi rajoille.

En minäkään kehtaisi julkisesti niistä vouhottaa. Lapsen saavutuksia ne on, ei minun. Läheisille, siis lapsen isovanhemmille tai kummitädille olen kyllä saattanut kysyttäessä kehaista ja sekin hävettänyt vähän jälkikäteen. Hyvä todistus tuli taas, fiksu lapsi.

"ken onni on, se onnen kätkeköön" vai kuinka?

Toisaalta ymmärrän ilon. Mutta tyyli on usein niin lesoilevaa. Mietin niitä ihmisiä, joiden nuorilla on isoja ongelmia, ei varmaan ole kiva lukea muiden kehuja ja hehkutuksia.

Ei mun somessa kukaan erityisesti hehkuta eikä kerro yksittäisiä numeroita, sanovat vaan että ihan hyvät todistukset tuli, sehän voi tarkoittaa eri ihmisille ihan mitä vaan, joillekin hyvä on kasin todistus ja joillekin vasta kympin, varsinkin kun numeroita ei anneta kuin vasta vitosen keväällä. Suurin osa sanoo vaan että ovat ylpeitä lapsistaan ja ihan hyvin meni lukuvuosia ja nyt on ansaittu kesäloma edessä jne. 

Ihan samaa sanon minäkin omassa somessa. 

... ja lahjattomat lapsillaan. Vai miten se sanonta meni.

Överiksi menee joillakin. Kehun lapsiani heille itselleen ja kerron olevani ylpeä heistä (vaikka eivät ole mitään 10 oppilaita) . Toinen on n. 8:n oppilas ja toisella on oppimisvaikeuksia. Kuopus jolla on oppimisvaikeuksia (ja on parhaillaan lastenneurologin tutkimuksissa) sai äsken stipendin koska on tsempannut niin kovasti tänä kouluvuonna, siitä tuli kyllä kyynel silmään. Ihana että opettajat katsovat asiaa myös tältä kannalta eikä stipendit mene vain 10:n oppilaille, uskon että tällä oli suuri merkitys hänelle.

Vierailija kirjoitti:

Ja sinä pönkitär täällä. Säälittävää.

Tarkoitatko naispuolista pönkkiä?

Miksi mistään ei saisi iloita? Ei ole muiden vika, jos teidän jaminapetteri on huono koulussa.

Hohoijaa näitä akkojen ongelmia

Ihme nöyristelyä ja häpeilyä ja vaatimattomuutta ja paskaa.

Lapsestaan saa olla ylpeä. Ihan joka tavalla. Mä olin maailman ylpein kun synnytin hänet, se oli minusta jotain aivan ihmeellistä, vaikka lapsia syntyy tähän maailmaan joka sekunti. Mä olin ylpeä hänen hymystään, kakasta potassa, ensimmäisistä sanoista ja lauluista ja ihan kaikesta. Olen myös todella ylpeä (ja kiitollinen) siitä että hänellä sujuu koulu hyvin. Se ei ole teiltä pois. Lapsi on elämäni tärkein asia. Siksi se hyvä todistuskin saa tehdä mut ylpeäksi. Jos tulee huono todistus, olen hänestä silti ylpeä. Koska silti on yritetty, ja menty eteenpäin, ja vanhempana mun tehtävä on tukea lasta ja sanoa että se on vain todistus. Ja tuntea ylpeyttä kun näen lapseni iloitsevan ja nauttivan elämästään -oppivan pitämään itseään arvokkaana silloinkin kun kaikki ei mene putkeen. Koska niitä epäonnistumisiakin sattuu meille kaikille. Niistä selvitään yhdessä. Ja onnistumisista iloitaan -opetellaan iloitsemaan myös muiden onnistumisista. Niistä saa iloita. Se ei poista sitä, että lapsi on ihana ja ainutlaatuinen ja tärkeä, aina.

Koittakaa kestää.

Vierailija kirjoitti:

Ei mun somessa kukaan erityisesti hehkuta eikä kerro yksittäisiä numeroita, sanovat vaan että ihan hyvät todistukset tuli, sehän voi tarkoittaa eri ihmisille ihan mitä vaan, joillekin hyvä on kasin todistus ja joillekin vasta kympin, varsinkin kun numeroita ei anneta kuin vasta vitosen keväällä. Suurin osa sanoo vaan että ovat ylpeitä lapsistaan ja ihan hyvin meni lukuvuosia ja nyt on ansaittu kesäloma edessä jne. 

Ihan samaa sanon minäkin omassa somessa. 

Sulla on varmaan fiksumpia kavereita. Omat tutut poistaa ihan kuvia tokareista. Typerimmät ei peitä edes sotua.

Jos yhtään helpottaa, kerron oman tarinani. Mä kävin kouluni aikana, jolloin somesta ei ollut kukaan kuullutkaan. Joka ainoa kerta, kun olin saanut todistukset, äitini kaivoi esille sekä siskoni että ISÄNI vastaavan luokan todistuksen. Ja vertasi. Kansakoulun ensimmäisillä luokilla vielä yritin pinnistellä ja ponnistella ollakseni edes yhtä hyvä kuin siskoni, isäni tasolle en koskaan päässyt (heh...ehkä mulla oli jotain geenejä pelkän kansakoulun käyneeltä äidiltänikin). Ja sen jälkeen mua alkoi lähinnä v.ituttamaan tuoda todistukseni kotiin. En ollut mikään huono oppilas, mutta motivaationi kyllä laski ihan reippaasti pari kertaa vuodessa tapahtuvan vertailun vuoksi. 

Kun sain omia lapsia ja nämä menivät kouluun, niin äitini yritti heti samaa. Että verrataan. Omat koulutodistukseni yo-todistusta lukuunottamatta olin jo aikoja sitten tuhonnut. Mutta olihan myös lasteni serkut!!!! Heihin äiti halusi verrata. Ja tietysti siskooni ja isääni, joiden todistukset olivat edelleenkin tallessa. Ihan joka ainoa todistus. Kieltäydyin. Yhtäkään lasteni todistusta en ole näyttänyt äidilleni enkä kenellekään muullekaan. En siksi, että lasteni todistuksissa olisi ollut jotain vikaa. Vaan ajattelin, että johan nyt on perhana, jos tämä vertailu jatkuu sukupolvesta toiseen. Äitini sai ihan rauhassa vertailla siskoni lasten todistuksia siskoni ja isäni todistuksiin, mutta ei mun lasteni. 

Molemmat lapseni ovat jo aikuisia, elävät ihan hyvää elämää. Heillä on hyvä itsetunto, vaikka eivät koskaan kilpailleetkaan toistensa, serkkujensa, vanhempiensa eikä isovanhempiensa koulumenestyksestä. Lasten todistusten jakaminen somessa ei tietenkään ole samaa, kuin mitä äitini harrasti, mutta se vaan tuo nämä vanhat muistot vahvasti mieleeni. 

Teet ihan oikein, kun et jaa omien lastesi todistuksia. Et aseta heitä etkä muitakaan mahdollisen vertailun kohteeksi. Älä kuitenkaan vertaile tai edes ärsyynny, jos joku muu jakaa. Sun lapsesi ovat sun lapsiasi ja muiden lapset ovat muiden lapsia. 

Äiti vertasi minun ja siskoni todistuksia aina ja aina ja joka asiassa sain kuulla olevani huono. Näin uskoin itsekin. Kunnes kävin aikuisena eräissä testeissä joissa todettiin että olen hyvämuistinen ja keskivertoa älykkäämpi. Että silleen.

Miksi toisten tekemiset menee tunteisiin? Eikös jokainen voi tehdä niinku ite oikeelta tuntuu? Sinäkin? Miks muiden pitäis toimia kuten sinä? Kyllähän tuossa nimenomaan sulla on joku ongelma. Mua ei haittaa yhtään muiden tuuletukset. Sydämiä olen laittanu kun ihana kevätjuhlafiilis. Omillani menee myös hyvin, mutten jaksa just ny mitään hehkuttaa

Mun facessa tai instassa ei ole yhtäkään kuvaa todistuksista eikä numeroilla kehumista. Itsekään en laita, vaikka aihetta olisi ja halkean ylpeydestä kun mun lapset pärjää niin mahtavasti. Täytän kehuskelutarpeeni nyt tässä ketjussa 🤣

Kyllä mä ainakin hehkutan lasten hyviä todistuksia ja kaikki saavat katsoa niitä, lasten luvalla tietenkin. Ne numerot on saatu kovalla työllä, joten miksi pitää kynttilää vakan alla. Lapsetkin ovat selvästi mielissään. Vertailu on asia erikseen, se on tarpeetonta.