yh-äitien valitus ärsyttää kun itsellä tiukkaa
Olen aika tiukassa tilanteessa yh-äitinä kun lasten isästä ei ole apua ja joudun tekemään todella paljon töitä että saan rahat riittämään. Olen välillä aika väsynyt mutta yritän ajatella että asiat on kuitenkin hyvin, on katto pään päällä, ruokaa ja terveyttä ja ei mitään oikeaa ongelmaa vaan elämme oman näköistä elämää ja yleensä olemme onnellisia. Yritän olla vertailematta muihin vaikka välillä tajuan että minun lapsillani ei ole samoja mahdollisuuksia kuin kahden työssäkäyvän ja mukavan aikuisen perheen lapsilla, mutta sitten taas yritän ajatella, että ei tässä mitään hätää ja on itsekästä vaan hamuta lisää kun monilla on paljon vaikeampaakin. Pidän somessa ja kaveripiirissä reipasta asennetta, enkä vello missään pohjamudissa, koska en olekaan missään pohjamudissa vaan elän ihan tavallista elämää. Olen huomannut että silloin kun väsyttää, niin ylivoimaisesti eniten v-tuttaa toisten yh-äitien valitus omista vaivoista, miehettömyydestä ja rahattomuudesta. Tuntuu että he ruikuttavat avoimesti vaikka kaikki on ihan hyvin, vaikka sellaista että on vaikea tehdä lapselle juhlatunnelmaa ilman miestä, tai että on vaikeaa matkustaa ilman miestä tai pyörittää arkea ilman miestä tai että rahaa ei ole tarpeeksi. Ärsyttää ihan hirveästi, tuntuu että nämä naiset latistaa meitä kaikkia jotka on tässä tilanteessa. On eri asia jos on oikeasti niin köyhä ettei ole ruokaan tai lääkkeisiin varaa tai jos on joku muu hätä, mutta turha kitinä on pyllystä. Ihna kuin he eivät olisi iloisia lapsistaan ja kodeistaan, monella ei ole sitäkään. Tuntuu että monet yh-äidit eivät edes sitä tajua että monet ydinperheet ovat aivan kamalia myös.
Kommentit (8)
Peruskoulun kertauskurssille ja sitä kautta parempaan ammattiin?
Sori en jaksanut lukea, mutta joka tapauksessa jaxuhaleja<3
Voi kuule, väsyneenä v*tuttaa ihan kenen tahansa valitus, vaikka ei olisi itse edes köyhä eikä yh.
Vierailija kirjoitti:
Voi kuule, väsyneenä v*tuttaa ihan kenen tahansa valitus, vaikka ei olisi itse edes köyhä eikä yh.
Parempana päivänä minäkin olisin jaksanut lukea aloituksen. Mutta nyt vaan ärsyttää ettei edes viitsitä ottaa lukijoita huomioon ja yrittää kirjoittaa selkeämmin.
Yksinhuoltajana, kun tämän tyyppiset aloitukset kiinnostaa.
Mites yh:T päivä lähtenyt käyntiin? Kevätjuhlaan exän ja sen nyxän kanssa vai yksin?
Olen ollut yh 10 vuotta enkä koskaan ole kuvailemallasi tavalla valittanut. Meilläkin on hyvä elämä vaikka raha on välistä tiukilla. Lapsella vaativa harrastus joka vaatii paljon vanhempien panostusta. Siellä nämä täydelliset vaimot valittaa kuinka raskasta on kun mies on viikon työmatkalla. Minä vain nauran mielessäni näille naisille, he eivät tiedä raskaasta mitään.
Kap-pa-le-ja-ko.