Olen niin kateellinen ihmisille joilla on ystäviä: he saavat tukea ja keskustelua elämän tilanteissa
Mistä tällainen ystävätön ihminen voi saada keskustelua ja ulkopuolisen näkökulmaa elämän tavallisissa ongelmissa (työ, koulutus, tulevaisuuden näkymät, ihastus ja miten edetä/edetäkö sen kanssa jne)? Kun en kaipaa mitään terapiaa enkä ammatinvalinnanohjausta tms järeää apua, vaan olisi vaan helpottavaa voida puhua elämässä mietityttävistä asioista ja saada jotain peilausta. Varsinkin ihmissuhdesaralla.
Kommentit (6)
Niinpä, samaa mietin. Kun on yksinäinen niin silloin ei ole ketään.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ap:llä ei ole ystäviä?
Minulla on taustalla pitkä kiusatuksi tuleminen peruskoulussa ja kotoa peritty sosiaalisten taitojen puute (meillä ei siis käynyt vieraita eikä vanhemmat osanneet näyttää mitään mallia eivätkä pitäneet edes ystäviä tärkeinä, ihminen ei kuulemma niitä tarvitse). En osannut/päässyt hankkimaan ystäviä nuorena. Nyt aikuisena niitä ei sitten ole, kun ihmissuhdetaidotkin on niin ja näin. Nyt saattaa olla mahdollisuus ensimmäiseen parisuhteeseen ja se sitten toisaalta pelottaa ihan hirveästi. Olisi tarvetta ystäville joiden kanssa puhua.
Ite kun mietin vanhoja kaverisuhteita niin oon ilonen ettei niitä ole kun tajuan kuinka sairaita ja epäaitoja ne ovat olleet... valehtelua, selkäänpuukotusta, feidaamista, kateutta, naurettavia mykkäkouluriitoja yms. että ei sekään oo aina hyvä että kunhan on joku kaveri, noille negatiivisuuksille kun voi olla niin sokea.
Toki kaverisuhteiden ei pitäisi olla tollasia ja saa varmasti parempiakin mutta jotenkin tuntuu vaikeelta löytää sellasta tosi ystävää joka haluaisi aidosti olla kaveri eikä vaan teeskentelisi tms.
Sekopäältä saat sekopää neuvoja.