Lue keskustelun säännöt.
Kun liikunnasta ei tule hyvä olo
20.05.2019 |
Niin, olenko jotenkin omituinen vai missä vika? Nuorempana liikkuessa endorfiinit vapautui ja tuli hyvä olo jo liikunnan aikana, jatkui myös liikunnan jälkeen ja tästä syystä olikin kiva harrastaa liikuntaa. Kävinkin paljon lenkillä ja salilla ja olin hyvässä kunnossa.
Sitten tuli raskaudet, lapset, välilevyn pullistuma muutamaankin otteeseen. Nyt olen suht ok kunnossa selän suhteen, mutta kunto on aivan pohjalukemissa. Kun yritän liikkua, esim. käydä ihan tavallisella kävelylenkillä, olo on vaan lannistunut ja väsynyt ja itku kurkussa yritän väkisin kävellä pienen lenkin. Sama kaiken liikunnan suhteen. Liikunnan ilo on kertakaikkiaan kadonnut, enkä ymmärrä miten sen saisi takaisin. Ilmeisesti hieman alle 50-vuotiaalla ei enää endorfiineja erity? Vai mistä on kyse? Haluaisin hyvään kuntoon, mutta liikunta ei anna mitään iloa eikä hyvää oloa joten tuntuu täysin turhalta väkisin yrittää. Mutta sohvalla makaamalla en ainakaan saa itseäni kuntoon.
Olisiko kellään mitään neuvoja?
Kommentit (15)
Onko masennusta tai kilpirauh.vajaatomintaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos sä oot ollut joskus tosi hyvässä kunnossa niin sun psyyke on tavallaan pettynyt kun et ole enää ja sinne takaisin pääseminen voi tuntua toivottomalta. Voi olla myös hormooneissa joku ongelma. Miehillä pieni vetämättömyyden tunne voi usein johtua ihan esim hieman koholla olevasta estrogeenistä mikä on hyvin helppo hoitaa jos lääkärit ymmärtäisivät jotain näistä asioista eikä aina tuijotettaisi viitearvoja.
Jos mulla on pitkä tauko treeneistä ja keho on nesteinen eka juttu minkä teen on flushaan kehon estrogeeneistä.
Itse epäilen, että rapakunnossa liikkuminen ei välttämättä ole miellyttävää tai tuo hyvänolontunnetta:
https://www.vauva.fi/keskustelu/3466291/kuulkaahan-mammat-joiden-mieles…
Kävelevä legenda. The legend is alive.
Vika on siinä, että kunto on laskenut. Nyt sinun pitäisi vaan sitkeästi jatkaa, endorfiinit alkavat erittyä kun sinulla on voimia tehdä tarpeeksi kuormittavaa liikuntaa tarpeeksi pitkään.
Hyvin pienellä osalla väestöä on sellainen ominaisuus, että liikunta ei koskaan tuota hyvää oloa. Mutta sinä et kuulu näihin, koska olet hyvää oloa aiemmin saanut.
Isolla osalla myös vaatii sen, että liikuntaa alkaa harrastaa säännöllisesti ja jatkaa tarpeeksi pitkään, että reaktio alkaa tulla. Moni ei pääse tähän pisteeseen asti ja väittää siksi, että ei saa hyvää oloa.
Eli neuvo on jatkaa sitkeästi ja sietää sitä tylsyyttä ja epämukavuutta. Tarvitset ennen kaikkea peruskuntoa kehittävää liikuntaa ja säännöllisesti. Kävely, kevyt hölkkä, uinti ja vesijuoksu ovat parhaat tähän. Myös tanssi ja jooga vaikuttavat mielialaan. Jos pidät musiikista, kuuntele sitä samalla kun kävelet/ hölkkäät. Tai kuuntele podcastia, puhu puhelua ystävän kanssa, ota seuraa mukaan tms.
Kyllä se sieltä palaa!
Vierailija kirjoitti:
Onko masennusta tai kilpirauh.vajaatomintaa?
Ei kumpaakaan. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen liikkunut vuoden aktiivisemmin useamman kerran viikossa ja kävelen reippaasti joitakin kilometrejä kerralla jne. Venyttelen myös vähän lenkin jälkeen iltaisin. Keho on vain kipeä ja olen kuin vaivainen mummo. Joka paikkaa kolottaa eikä venyvyys ole yhtään lisääntynyt vaan päinvastoin olen todella kankea jatkuvasti. Liikunta tuo joskus hyvän olon hetkeksi mutta se vaikutus on lyhytaikainen. Kun katsoo mun könkkäämistä illalla luulisi etten koskaan liiku yhtään niin köppänä olen. En tiedä missä on vika? Salille en menisi koska en kehtaa enkä tykkää kuntosaliharjoittelusta. Luulisi että näillä kilometreillä keho olisi jo tottunut kilometreihin ja vahvistunut ja vankistunut mutta olen kuin satavuotias kolotuksineni ja jatkuvan jäykkyyden kanssa. Lisäksi venyttely sattuu aina vaikka olen jo vuoden venytellyt eli tuntuu ettei lihakset vain veny.
Syitä on monia. Ihan tutkitusti huonossa kunnossa oleva ei nauti liikunnasta yhtä paljon kuin hyvässä kunnossa oleva. Lisäksi liikunbasta nauttiminen monesti vaatii, että liikunta on jo tullut osaksi rutiineja.
Tosi iso merkitys on myös sillä, miksi liikut ja millä tavalla. Jos liikut vain siksi, ettö yrität laihduttaa tai on pakko, se tuntuu pakkopullalta. Lajin valinta on myös tärkeää, ei kaikku nauti vaikkapa kävelystä. Mitä haluat saavuttaa liikunnalla? Mikä laji olisi sellainen, josta nauttisit esim. koska opit uusia taitoja, se on kivaa, tapaat siellä ihmisiä? Kokeile kaikkea aikuisten telinevoimistelusta kamppailulajeihin, ei kaikkien tarvitse olla kävelijöitä. Onko joku juttu tai taito, jonka haluaisit oppia?
Lisäksi on tuo aiemmin mainittu pettyminen, eli koska olet ollut nuorena hyvässä kunnossa, voi olla vaikea sopeutua siihen, että liikunta onkin nyt rankkaa. Pitäisi pystyä aloittamaan harrastaminen puhtaalta pöydältä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen liikkunut vuoden aktiivisemmin useamman kerran viikossa ja kävelen reippaasti joitakin kilometrejä kerralla jne. Venyttelen myös vähän lenkin jälkeen iltaisin. Keho on vain kipeä ja olen kuin vaivainen mummo. Joka paikkaa kolottaa eikä venyvyys ole yhtään lisääntynyt vaan päinvastoin olen todella kankea jatkuvasti. Liikunta tuo joskus hyvän olon hetkeksi mutta se vaikutus on lyhytaikainen. Kun katsoo mun könkkäämistä illalla luulisi etten koskaan liiku yhtään niin köppänä olen. En tiedä missä on vika? Salille en menisi koska en kehtaa enkä tykkää kuntosaliharjoittelusta. Luulisi että näillä kilometreillä keho olisi jo tottunut kilometreihin ja vahvistunut ja vankistunut mutta olen kuin satavuotias kolotuksineni ja jatkuvan jäykkyyden kanssa. Lisäksi venyttely sattuu aina vaikka olen jo vuoden venytellyt eli tuntuu ettei lihakset vain veny.
Liian yksitoikkoista liikuntaa?
Ei vetreyttäviä liikkeitä?
Vierailija kirjoitti:
Olen liikkunut vuoden aktiivisemmin useamman kerran viikossa ja kävelen reippaasti joitakin kilometrejä kerralla jne. Venyttelen myös vähän lenkin jälkeen iltaisin. Keho on vain kipeä ja olen kuin vaivainen mummo. Joka paikkaa kolottaa eikä venyvyys ole yhtään lisääntynyt vaan päinvastoin olen todella kankea jatkuvasti. Liikunta tuo joskus hyvän olon hetkeksi mutta se vaikutus on lyhytaikainen. Kun katsoo mun könkkäämistä illalla luulisi etten koskaan liiku yhtään niin köppänä olen. En tiedä missä on vika? Salille en menisi koska en kehtaa enkä tykkää kuntosaliharjoittelusta. Luulisi että näillä kilometreillä keho olisi jo tottunut kilometreihin ja vahvistunut ja vankistunut mutta olen kuin satavuotias kolotuksineni ja jatkuvan jäykkyyden kanssa. Lisäksi venyttely sattuu aina vaikka olen jo vuoden venytellyt eli tuntuu ettei lihakset vain veny.
Minulla sama tilanne vähän yli viisikymppisenä. Liikun kyllä, koska on ”pakko”, mutta aina joku paikka sattuu tai hajoaa liikunnan seurauksena. Tälläkin hetkellä jalkaterät ovat lauantaisen 6-7 km kävelyn jälkeen niin kipeät, että tekisi mieli heittäytyä sohvanurkkaan itkemään. Mutta ei auta, lähden tästä polkupyörällä kuntosalille...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla ei ole ikinä ollutkaan mitään hyvänolontunnetta liikunnasta. Lähinnä välttämätön paha ja jälkeenpäin tunne on vain että onneksi tuokin on nyt suoritettu tältä erää. Mitään kipinää ei ole että seuraavalla kerralla olisi kiva taas mennä liikkumaan.
Sama juttu. Mulla on koira oikeastaan ihan senkin vuoksi, että on pakko lähteä kolme kertaa päivässä sen kanssa lenkille.
Vierailija kirjoitti:
Syitä on monia. Ihan tutkitusti huonossa kunnossa oleva ei nauti liikunnasta yhtä paljon kuin hyvässä kunnossa oleva. Lisäksi liikunbasta nauttiminen monesti vaatii, että liikunta on jo tullut osaksi rutiineja.
Tosi iso merkitys on myös sillä, miksi liikut ja millä tavalla. Jos liikut vain siksi, ettö yrität laihduttaa tai on pakko, se tuntuu pakkopullalta. Lajin valinta on myös tärkeää, ei kaikku nauti vaikkapa kävelystä. Mitä haluat saavuttaa liikunnalla? Mikä laji olisi sellainen, josta nauttisit esim. koska opit uusia taitoja, se on kivaa, tapaat siellä ihmisiä? Kokeile kaikkea aikuisten telinevoimistelusta kamppailulajeihin, ei kaikkien tarvitse olla kävelijöitä. Onko joku juttu tai taito, jonka haluaisit oppia?
Lisäksi on tuo aiemmin mainittu pettyminen, eli koska olet ollut nuorena hyvässä kunnossa, voi olla vaikea sopeutua siihen, että liikunta onkin nyt rankkaa. Pitäisi pystyä aloittamaan harrastaminen puhtaalta pöydältä.
Haluan päästä hyvään kuntoon, ihan terveyteni takia. Selän sain jotenkin kuntoutettua, koska siinä oli selvä päämäärä ja oli pakko (halusin eroon kivuista ja pääsinkin) mutta jotenkin tämä päämäärä (olla hyvässä kunnossa) tuntuu aivan utopistiselta ja kaukaiselta.
Tykkään puurtaa yksin joten kuntosali tai joku muu yksilöliikunta olisi ihanteellinen. Olen yrittänyt myös pyöräillä.
Eli hampaat irvessä vaan niin kauan, että kunto alkaa kohota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen liikkunut vuoden aktiivisemmin useamman kerran viikossa ja kävelen reippaasti joitakin kilometrejä kerralla jne. Venyttelen myös vähän lenkin jälkeen iltaisin. Keho on vain kipeä ja olen kuin vaivainen mummo. Joka paikkaa kolottaa eikä venyvyys ole yhtään lisääntynyt vaan päinvastoin olen todella kankea jatkuvasti. Liikunta tuo joskus hyvän olon hetkeksi mutta se vaikutus on lyhytaikainen. Kun katsoo mun könkkäämistä illalla luulisi etten koskaan liiku yhtään niin köppänä olen. En tiedä missä on vika? Salille en menisi koska en kehtaa enkä tykkää kuntosaliharjoittelusta. Luulisi että näillä kilometreillä keho olisi jo tottunut kilometreihin ja vahvistunut ja vankistunut mutta olen kuin satavuotias kolotuksineni ja jatkuvan jäykkyyden kanssa. Lisäksi venyttely sattuu aina vaikka olen jo vuoden venytellyt eli tuntuu ettei lihakset vain veny.
Liian yksitoikkoista liikuntaa?
Ei vetreyttäviä liikkeitä?
Ei johdu siitä. Minulla sama vika, ja tätä on tutkittu lääkärissä paljon. Selitystä eivät osaa antaa, mutta ei johdu vääränlaisesta liikunnasta eikä iästä eikä ole "normaalia".
Itse luulen että liittyy jollain tavalla faskioihin tai on jonkintyyppistä nivelrikkoa, vaikka oireet eivät olekaan nivelissä.
Oireet siis ns. starttikipu, liikunnasta pahenevat oireet, jäykkyys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syitä on monia. Ihan tutkitusti huonossa kunnossa oleva ei nauti liikunnasta yhtä paljon kuin hyvässä kunnossa oleva. Lisäksi liikunbasta nauttiminen monesti vaatii, että liikunta on jo tullut osaksi rutiineja.
Tosi iso merkitys on myös sillä, miksi liikut ja millä tavalla. Jos liikut vain siksi, ettö yrität laihduttaa tai on pakko, se tuntuu pakkopullalta. Lajin valinta on myös tärkeää, ei kaikku nauti vaikkapa kävelystä. Mitä haluat saavuttaa liikunnalla? Mikä laji olisi sellainen, josta nauttisit esim. koska opit uusia taitoja, se on kivaa, tapaat siellä ihmisiä? Kokeile kaikkea aikuisten telinevoimistelusta kamppailulajeihin, ei kaikkien tarvitse olla kävelijöitä. Onko joku juttu tai taito, jonka haluaisit oppia?
Lisäksi on tuo aiemmin mainittu pettyminen, eli koska olet ollut nuorena hyvässä kunnossa, voi olla vaikea sopeutua siihen, että liikunta onkin nyt rankkaa. Pitäisi pystyä aloittamaan harrastaminen puhtaalta pöydältä.
Haluan päästä hyvään kuntoon, ihan terveyteni takia. Selän sain jotenkin kuntoutettua, koska siinä oli selvä päämäärä ja oli pakko (halusin eroon kivuista ja pääsinkin) mutta jotenkin tämä päämäärä (olla hyvässä kunnossa) tuntuu aivan utopistiselta ja kaukaiselta.
Tykkään puurtaa yksin joten kuntosali tai joku muu yksilöliikunta olisi ihanteellinen. Olen yrittänyt myös pyöräillä.
Eli hampaat irvessä vaan niin kauan, että kunto alkaa kohota.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en ole koskaan saanut nautintoa liikunnasta, en edes nuorena jolloin olin kuitenkin ihan hyvässä kunnossa. Nyt olen 41 ja tulevaisuus pelottaa. Venyttely ja jooga ovat ihan ok, mutta kaikki vähänkin kiivastahtinen tuntuu tosi pahalta ja keho tuntuu hajoavan. Eli en oikein saa sykettä nousemaan kuin ihan hetken ajaksi kerrallaan, ja sekin alkaa helposti pyörryttää. Nykyään jopa muutaman tunnin kävely korkokengillä laittaa jalkapohjat ja päkiän ihan muussiksi, ja palautumiseen menee useampi päivä.
En edes tiedä minkälaiselle lääkärille tämmöisten vaivojen kanssa voi mennä. Osaako joku neuvoa?
Mulla ei ole ikinä ollutkaan mitään hyvänolontunnetta liikunnasta. Lähinnä välttämätön paha ja jälkeenpäin tunne on vain että onneksi tuokin on nyt suoritettu tältä erää. Mitään kipinää ei ole että seuraavalla kerralla olisi kiva taas mennä liikkumaan.