Ollaan oltu miehen kanssa 20v yhdessä ja 19,5v siitä ajasta on ollut tuskaa

Miksi en heti eronnut, kun aloin ensimmäisiä kertoja epäillä tunteitani... Nyt se on niin vaikeaa lasten ja tottumuksen vuoksi. On niin helppoa arkea näin. Ja se avioerokin on niin paha paha asia, muka.
Mutta ei tässä ole mitään iloa. Meillä ei ole mitään yhteyttä toisiimme. Ei olla ikinä keskusteltu asioista, ei tunteista tai mistään muustakaan. Meitä kiinnostaa ihan eri asiat. Koskaan ei olla edes piereskelty toistemme seurassa ja alasti toisemme olemme nähneet vuosia sitten. Ei siis seksiäkään vuosiin. Seksi on ollut meillä aina tosi vähäistä.

Kaipaisin niin paljon läheisyyttä ja rakkautta! Olisi ihana, kun vierellä olisi ihminen, jonka kainaloon olisi ihanaa ja luontevaa mennä. Joku sellainen, jonka kanssa olisi molemmin puolista kunnioitusta ja ylpeyttä toisesta eikä jatkuvaa piilokilpailua siitä kumpi on parempi ihminen ja kumman suku on parempi jne.

Tuntuu, että kaikki on jo myöhäistä. Tässä sitä ollaan hautaan asti väärän ihmisen kanssa.
Aivan hirveä umpikuja. Ja ikävintä on se, että se umpikuja on vain minun pääni sisällä. Kukaan ei estä eroamasta paitsi minä itse ydinperheihanteideni kanssa.