Lue keskustelun säännöt.
Mitä kun oma 65v äiti on ahdistunut ja itkuinen
18.05.2019 |
Jotain rauhottavia nappailee kun pelkää että sekoaa. Rahaa ei ole terapiaan eikä kaupungilla ole keskusteluaikoja psyk sairaanhoitajalle.
Itsekin stressin partaalla tässä muuten. Enkä oilein osaa auttaa.
Kommentit (43)
Sama tilanne. En tiedä miten saisi keskustelemaan minnekään. On toimintakykyinen mutta itkisi joka päivä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mistä se niitä rauhoittavia saa jos ei pääse hoitoon? Pitää tutkia ihan fyysiset jututkin, esim. tulehdusarvot, voi olla paha virtsatietulehdus tai voi olla vaikka paha raudanpuute tai muita vitamiinien puutoksia, kilpirauhasvaivaa... onhan näitä kaikenlaisia sairauksia jotka aiheuttaa masennusoireita ja vaikka mitä. Myös muistisairaudet olisi syytä tutkia.
Ei meilläkään ole keskusteluapua kaupungilla tarjota kuin 1 kerta kuukaudessa psyk sh. Kurjassa tilassa tämä terveydenhuolto...
Minäkään en halua aamuisin nousta sängystä. En näe siihen mitään syytä. Mutta kun pakotan itseni ylös ja syön ja juon paljon kahvia, niin iltapäivällä ei enää itketä ja masenna niin paljoa. Olen eläkkeellä, enkä näe enää syytä elää. Olen syönyt rautakuureja yms. mutta ei se auta siihen, että tarkoitus puuttuu elämästä. N 63
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mistä se niitä rauhoittavia saa jos ei pääse hoitoon? Pitää tutkia ihan fyysiset jututkin, esim. tulehdusarvot, voi olla paha virtsatietulehdus tai voi olla vaikka paha raudanpuute tai muita vitamiinien puutoksia, kilpirauhasvaivaa... onhan näitä kaikenlaisia sairauksia jotka aiheuttaa masennusoireita ja vaikka mitä. Myös muistisairaudet olisi syytä tutkia.
On se lääkäristä saanut ajan kun perussairauksiakin, mutta keskusteluapua ei ole saatavilla. Nyt on vielä tullut pari kriisiä eteen.
Vierailija kirjoitti:
Minäkään en halua aamuisin nousta sängystä. En näe siihen mitään syytä. Mutta kun pakotan itseni ylös ja syön ja juon paljon kahvia, niin iltapäivällä ei enää itketä ja masenna niin paljoa. Olen eläkkeellä, enkä näe enää syytä elää. Olen syönyt rautakuureja yms. mutta ei se auta siihen, että tarkoitus puuttuu elämästä. N 63
Voimia sinulle myös!🌼 Ja muillekin ketjussa oleville vertaisille. 🌸Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Seurakunnan diakonin kans keskustelut on maksuttomia
Kriisipäivystys sanoi että sinnekin pitkät jonot. Mutta kiitos, soitan vielä ma ja kysyn
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkään en halua aamuisin nousta sängystä. En näe siihen mitään syytä. Mutta kun pakotan itseni ylös ja syön ja juon paljon kahvia, niin iltapäivällä ei enää itketä ja masenna niin paljoa. Olen eläkkeellä, enkä näe enää syytä elää. Olen syönyt rautakuureja yms. mutta ei se auta siihen, että tarkoitus puuttuu elämästä. N 63
Voimia sinulle myös!🌼 Ja muillekin ketjussa oleville vertaisille. 🌸Ap
Äitisi on onnekas, kun hänellä on sinut! Kumpa kaikilla olisi edes yksi välittävä ihminen. Älä rusenna itseäsi silti äitisi voinnin alle. Pidä huolta itsestäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hullua ettei kaupunki auta :(
Mun vanhemmat on tuollasia samanlaisia. Mutta ei se ongelma ole se että ne nyt on hajoamisen partaalla. Ongelma on se että ne on nuoresta asti ollut aivan sekaisin. Ne kuitenkin pitivät itsensä "yhteiskuntakelpoisina" tai siis jotakuinkin tasapainossa vuosikymmenten ajan tekemällä töitä ja shoppailemalla ja huolehtimalla kissoista ja hakkaamalla lapsiaan ja kiusaamalla lapsiaan. Siis niinkuin jotain masentuneita (vakavasti traumatisoituneita) jotka pitivät itseään pystyssä harjoittamalla sadismia ihan maanisina. Siis eräänlaisia narsis teja tai sosio paatteja. Mitä vanhemmiksi ne tulee sitä vaikeammaksi alkaa tuo tasapainoilu tulla, mielenterveyden kulissi alkaa kaatua. Työt loppuivat ja läheiset hylkäsivät heidät (pakenivat heitä) joten nyt he ovat yksin joutilaina hajoamassa.
Joten siis: ei mikään kaupunki voi heitä auttaa, ei terapia, ei lääkitys. He ovat 50 vuotta onnistuneet pitämään itseään pystyssä sadismilla, nyt se ei enää toimi, joten mikään ei voi heitä enää pelastaa. He päätyvät laitokseen homehtumaan loppuiäkseen. Joten ongelma ei ole hoidon saatavuus vaan se että toivottomiin tapauksiin hoito ei toimi.
...
Mutta, ap, ymmärrän jos sun äiti ei ole hirviö vaan hyvä ihminen jota oikeasti tahtoisit auttaa. Vaikeatahan se auttaminen on. Ainoa mitä tulee mieleen on että onhan se hyvä päästä kotoa oman stressiympäristön keskeltä välillä pois, joten: menkää mökille / vaeltamaan / pitkille kävelyille / hoitakaa puutarhaa. Pitkät kävelyt ja luontoretket eivät tule kalliiksi, ne vain vaativat paljon aikaa. Mieltä pitää jotenkin saada lepuutettua ennen kuin joutuu pakkopaidassa mielen "pakkolevolle" mielisairaalaan. Ja siis kai se suomalaisin tapa lepuuttaa mieltä ovat luontoretket.
Sinä, jonka äiti on ahdistunut. Kuuntele sinä häntä nyt ens alkuun ainakin vartin verran päivässä. Jos et voi tavata häntä, soita hänelle.Menkää yhdessä lääkäriin ja kerro sinä äitisi murheet. Potilas tuossa tilassa ei useinkaan pysty , eikä jaksa/ osaa kaikkea pukea sanoiksi. Lääkäri määrää hänelle masennuslääkkeitä kenties. Äläkä vaan sano ,että olette molemmat niin tyhjätaskuja ,ettette voi mennä vaikka yksityisellekkin.
Äitisi maksaa 50e ja sinä lisäät omistasi toiset 50e. Se on siinä.
Asioille pitää aina tehdä jotakin, eikä ruikuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hmm. Jo olisi vanhempi, voisi vedota siihen, että kotona pärjääminen on vaakalaudalla. Ei masennukseltaan saa syötyä jne.
Tällöin alkaisi kiinnostaa, kun palvelutalot ovat kalliita.
Mutta ei noin nuorella vielä uskottavaa.
Vierailija kirjoitti:
Sinä, jonka äiti on ahdistunut. Kuuntele sinä häntä nyt ens alkuun ainakin vartin verran päivässä. Jos et voi tavata häntä, soita hänelle.Menkää yhdessä lääkäriin ja kerro sinä äitisi murheet. Potilas tuossa tilassa ei useinkaan pysty , eikä jaksa/ osaa kaikkea pukea sanoiksi. Lääkäri määrää hänelle masennuslääkkeitä kenties. Äläkä vaan sano ,että olette molemmat niin tyhjätaskuja ,ettette voi mennä vaikka yksityisellekkin.
Äitisi maksaa 50e ja sinä lisäät omistasi toiset 50e. Se on siinä.
Asioille pitää aina tehdä jotakin, eikä ruikuttaa.
Olen tehnyt kaikki nuo ja enemmänkin. Raha-asioista en viitsi edes mainita sen enempää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kyllä kokenut aloitusta ruikuttamiseksi, vaan neuvojen pyytämiseksi tilanteessa, joka on vaikea ja aloittaja on syystäkin ymmällään ja huolissaan.
Olisiko kenties alkuvaiheessa oleva muistisairaus. Yritä saada äitisi lääkärin puheille ja sitä kautta lähete muistitutkimuksiin. Tulee nimittäin mieleen, että tunnistaa itse ensioireet ja ahdistuu niistä, koska tietää, mitä on tulossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hullua ettei kaupunki auta :(
Mun vanhemmat on tuollasia samanlaisia. Mutta ei se ongelma ole se että ne nyt on hajoamisen partaalla. Ongelma on se että ne on nuoresta asti ollut aivan sekaisin. Ne kuitenkin pitivät itsensä "yhteiskuntakelpoisina" tai siis jotakuinkin tasapainossa vuosikymmenten ajan tekemällä töitä ja shoppailemalla ja huolehtimalla kissoista ja hakkaamalla lapsiaan ja kiusaamalla lapsiaan. Siis niinkuin jotain masentuneita (vakavasti traumatisoituneita) jotka pitivät itseään pystyssä harjoittamalla sadismia ihan maanisina. Siis eräänlaisia narsis teja tai sosio paatteja. Mitä vanhemmiksi ne tulee sitä vaikeammaksi alkaa tuo tasapainoilu tulla, mielenterveyden kulissi alkaa kaatua. Työt loppuivat ja läheiset hylkäsivät heidät (pakenivat heitä) joten nyt he ovat yksin joutilaina hajoamassa.
Joten siis: ei mikään kaupunki voi heitä auttaa, ei terapia, ei lääkitys. He ovat 50 vuotta onnistuneet pitämään itseään pystyssä sadismilla, nyt se ei enää toimi, joten mikään ei voi heitä enää pelastaa. He päätyvät laitokseen homehtumaan loppuiäkseen. Joten ongelma ei ole hoidon saatavuus vaan se että toivottomiin tapauksiin hoito ei toimi.
...
Mutta, ap, ymmärrän jos sun äiti ei ole hirviö vaan hyvä ihminen jota oikeasti tahtoisit auttaa. Vaikeatahan se auttaminen on. Ainoa mitä tulee mieleen on että onhan se hyvä päästä kotoa oman stressiympäristön keskeltä välillä pois, joten: menkää mökille / vaeltamaan / pitkille kävelyille / hoitakaa puutarhaa. Pitkät kävelyt ja luontoretket eivät tule kalliiksi, ne vain vaativat paljon aikaa. Mieltä pitää jotenkin saada lepuutettua ennen kuin joutuu pakkopaidassa mielen "pakkolevolle" mielisairaalaan. Ja siis kai se suomalaisin tapa lepuuttaa mieltä ovat luontoretket.
En ole ap, mutta sulla oli mielenkiintoinen näkökulma. Siis miten ajattelet, että traumatisoitunut ihminen pysyy itse kasassa jatkamalla sitä toimintatapaa, jota joku muu heihin harjoitti, jatkamalla sadiamia tms.
Eli miksi pahuutta kokenut jatkaa samanlaisen pahuuden tekemistä läpsilleen, vaikka tietää, että se traumatisoi.
Se ei kyllä riitä syyksi, että haluaa lastensa kin voivan pahoin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hullua ettei kaupunki auta :(
Mun vanhemmat on tuollasia samanlaisia. Mutta ei se ongelma ole se että ne nyt on hajoamisen partaalla. Ongelma on se että ne on nuoresta asti ollut aivan sekaisin. Ne kuitenkin pitivät itsensä "yhteiskuntakelpoisina" tai siis jotakuinkin tasapainossa vuosikymmenten ajan tekemällä töitä ja shoppailemalla ja huolehtimalla kissoista ja hakkaamalla lapsiaan ja kiusaamalla lapsiaan. Siis niinkuin jotain masentuneita (vakavasti traumatisoituneita) jotka pitivät itseään pystyssä harjoittamalla sadismia ihan maanisina. Siis eräänlaisia narsis teja tai sosio paatteja. Mitä vanhemmiksi ne tulee sitä vaikeammaksi alkaa tuo tasapainoilu tulla, mielenterveyden kulissi alkaa kaatua. Työt loppuivat ja läheiset hylkäsivät heidät (pakenivat heitä) joten nyt he ovat yksin joutilaina hajoamassa.
Joten siis: ei mikään kaupunki voi heitä auttaa, ei terapia, ei lääkitys. He ovat 50 vuotta onnistuneet pitämään itseään pystyssä sadismilla, nyt se ei enää toimi, joten mikään ei voi heitä enää pelastaa. He päätyvät laitokseen homehtumaan loppuiäkseen. Joten ongelma ei ole hoidon saatavuus vaan se että toivottomiin tapauksiin hoito ei toimi.
...
Mutta, ap, ymmärrän jos sun äiti ei ole hirviö vaan hyvä ihminen jota oikeasti tahtoisit auttaa. Vaikeatahan se auttaminen on. Ainoa mitä tulee mieleen on että onhan se hyvä päästä kotoa oman stressiympäristön keskeltä välillä pois, joten: menkää mökille / vaeltamaan / pitkille kävelyille / hoitakaa puutarhaa. Pitkät kävelyt ja luontoretket eivät tule kalliiksi, ne vain vaativat paljon aikaa. Mieltä pitää jotenkin saada lepuutettua ennen kuin joutuu pakkopaidassa mielen "pakkolevolle" mielisairaalaan. Ja siis kai se suomalaisin tapa lepuuttaa mieltä ovat luontoretket.
Kuulostaa rankalta sielläkin. Täällä hieman eri tilanne, äiti semmoinen ns. hyvä ihminen joka kokenut kovia ja tarvitsi amnattilaisen keskusteluapua
Sano sille että menee töihin ja lopettaa turhanaikaiset vetistelyt.
Pistää sukset jalkaan ja hiihtää kylille mustikoita piirakkaan hakemaan.
Siitä se ura urkenee.
No mitä sitten? Joutilailla on aikaa nyyhkiä ja rypeä itsesäälissä. Mitään muuta heillä ei olekaan kuin aikaa. Siinä ehtii keksiä yhtä sun toista lasten kiusaksi. Älä kiinnitä huomiota tai käske mennä terveyskeskukseen. Jos ei mene, asia ei ole ongelmasi.
Seurakunnan diakonin kans keskustelut on maksuttomia