Uuvuttava 3-vuotias... onko kokemuksia?

joka sylki ruuat päälleni, eikä siis suostunut syömään mitään. Sylkemistä on jatkunut jo jonkin aikaa, ja se on todella ärsyttävää. Päätin kuitenkin, että nyt ruokataistelut saavat riittää, en halua että ruokailusta tulee lapselle inhottava kokemus. Enemmän hänelle maistuvia ruokia (ja vähemmän siis uusia) ja jos ei maistu ei ole pakko syödä.



Tämä aiheen vierestä hieman.. tsempitykset sinulle 3-vuotiaan äiti!

Meillä ainakin lapsi heittäytyy hankalaksi, jos ei koe saavansa tarpeeksi huomiota ja yhdessäoloa. Sylittely auttaa meillä silloin paljon paremmin kuin sanktiot, ne vain yleensä saavat tilanteen jatkumaan ja hankaloitumaan. Meillä auttaa kun kuuntelee lasta hetken ajan jolloin hän muuttuu taas yhteistyöhaluiseksi. Lapsi tosin ei lyö tai tee mitään sellaista, josta pitäisi rangaista jäähyllä tms. Lapsia on kuitenkin monenlaisia, joten en tiedä mikä teillä auttaa, tämä nyt tuli kuitenkin mieleeni yhtenä vaihtoehtona.

Mun näkökulmasta näyttää siltä, että sulla on ollut tosi helppo lapsi, ja nyt kun se pikkuisen kokeilee rajoja, niin sulla palaa heti päreet.



Mutta minä vertaankin omaan kolmevuotiaaseeni, joka on helppoina hetkinä tuollainen, tosin ei ole iässään nukkunut kertaakaan noin pitkää yötä. Eli tuollaisista unimääristä olisin todella onnellinen.



Jos nää muut eivät jo olisi ehtineet sanoa, että kyseessä on uhma, niin minä olisin sanonut, että eikös lapset ole aina tuollaisia. Mutta minun käsitykseni johtuukin siitä, että meidän kolmevuotias oli ensin vauvana vuoden verran koliikissa, ja sen jälkeen sitten muuten vain raivoinen. Vasta nyt vähitellen olen alkanut ymmärtää, että kaikki eivät olekaan sellaisia, että jotkut lapset oikeasti tottelevat vain sanomista ja lopettavat tekemisensä kieltoon, ja ettei kaikkia tarvi käydä itse kädestä pitäen ohjaamassa joka ikisessä asiassa.



Mutta mikä on mun pointti... Kai se, että voit lohduttautua sillä, että joillain tuo ei ole mikään vaihe, vaan sitä on eletty jo nää kolme vuotta. Eli vaikka itsellä menisi kuinka surkeasti, niin aina löytyy joku, jolla on vielä kurjempaa. Ja minä sitten lohduttaudun sillä, että mulla on kuitenkin aivan terve ja fiksu lapsi, vaikka työläs onkin.

vauvan tulo pahensi tilannetta, eli tuli mustis uhman lisäksi.

Tänään harvinaista, että nukahti ennen kymmentä, mutta nyt on vauvalla unikoulu menossa ja valvottaa.

Useimmiten tuntuu, että olemme aika hukassa näiden lasten kanssa. Väsyneelle itsesyytökset on ihan tuttua juttua. Mistä vaan saisimme voimia?

Ihan normaalilta kuulostaa. Liittyy kehitysvaiheeseen.

t: kaksosten äiti ja lastentarhanopettaja

Jäähypenkille olemme vain pistäneet. Ja toki jutellaan aina, että miksi sinne joutui jne. Kerron, että läpsimisestä tulee todella paha mieli.



Muistamme kuitenkin myös kehua heti kun tulee tilaisuus. En tiedä, olemmeko liioitelleet, kun poika nykyään voi sanoa lelujen siivoamisen jälkeen että " Olinpa reipas poika, vai mitä?" ;-)

Meillä juuri kolmevuotias aloitti juuri kerhon aj isot veljet kysyi kerhon jälkeen, että löitkö ketään?



no ei ollut siellä muksinut, mutta kotona kyllä

toinen 3-vuotiaan äiti

Meillä tosi nukutaan pari tuntia vähemmän ja olen tosi kade :)

Näin illalla kun lapsi on nukkunut jo pari tuntia, on hiljaista ja aikaa ajatella päivän kulkua tulee sellainen olo, että miksi taas kiukustuin siitä ja siitä ja miksi taas teki niin ja näin... Soimaan itseäni siitä, että välilä on vaan pakko korottaa ääntä, huutaakin ja tiuskaista kun muuten ei mene mitän jakeluun. Kolmeen laskemista olen käyttänyt myös ja yleensä kolmosen kohdalla alkaa tapahtua.



Rakastan tuota lasta niin paljon ja tunnen välilä itseni ihan neuvottomaksi. On siis lohduttavaa tietää, että kaltaisiani on muitakin ja että tästä selviää hengissä :o)



Olen ajatellut, että ehkä poika kaipaa lisää aikaa itselleen meidän vanhempien kanssa tai edes toisen kanssa. Sitä kun ei kovasti ole ollut enää pikkuveljen synnyttyä. Mitä luulette, voisiko se auttaa saamaan poikaan vähän otetta? Vai onko tämä nyt vaan tätä uhmaa johon ei auta muu kuin aika ja se, että kehitys menee eteenpäin...?



ap

vauvavaiheessa vie sitä tosi paljon. Yhteiset " isojen" jutut olis varmaan nyt tärkeitä. Näin ainakin itse olen ajatellut toimia.

Toivottavasti pieneni ei nyt ole tuntenut itseään ihan syrjäytetyksi... Mustasukkaisuutta ei ole kyllä ilmennyt mutta ehkäpä tämä ikä nyt tekee hänelle kaikesta vaikeaa.



Siispä koetan ainakin saada lisää kahdenkeskistä aikaa pojan kanssa ja isä myös.



ap

ja heillä tilannetta on huomattavasti helpottanut, kun poika on aloittanut nyt syksyllä päiväkodin, käy kolme kertaa viikossa aamupäivän. Tämähän teillä myös jo käytössä, mutta voisiko aikaa kerhossa hieman lisätä ja samalla kahdenkeskistä aikaa äidin kanssa lisätä myös? Itsellä ei vielä kokeumusta, mutta heillä tosiaan ollut raskasta!