Olen huolissani suomalaisista naisista
Professori Elina Haavio-Mannilan erään noin 15 vuotta sitten Suomessa tehdyn tutkimuksen sivutuloksena näkyi, että naisten itsemurhat olivat merkittävästi lisääntyneet. Kun tätä ilmiötä tarkasteltiin enemmän, havaittiin, että kysymys on noin 40-vuotiaista naisista ja riskit masennukseen ja suorastaan itsemurhaan lisääntyivät sitä enemmän, mitä koulutetumpi nainen oli. Riski oli suurin huippukoulutetulla, eronneella 40-vuotiaalla uranaisella. Kun tätä tulosta selvennettiin vielä haastatteluin, tuli esille,että nämä naiset kertoivat kokevansa ikäänkuin "tulleensa petetyiksi" yhteiskunnan taholta. Nämä naiset ilmaisivat myös sellaisen näkökannan, että jos he saisivat nyt valita uran ja perheen tai lasten välillä, he valitsisivat lapset. Näiden naisten yhteisiä tuntoja oli, että he kokivat jääneensä jostain oleellisesti paitsi.
Kommentit (23)
Suomessa pitäisi olla enemmän hyvätloisia miehiä, jotka asettavat perheen ykköseksi elämässään. Näin naiset saisivat sekä uran että perheen, kun lapsista ja kodissa olisi vastuussa perheeseen sitoutunut mies. Nythän tuo onnistuu miehille, ei naisille.
"""tulleensa petetyiksi" yhteiskunnan taholta"""
Mitä tuolla tarkoitetaan. Miten kukaan voi tulla petetyjksi ellei itse tee lapsia ajoissa?
Vierailija kirjoitti:
Paras lääke tuohon on laihduttaminen.
Tuo on ensimmäinen askel ja lääke kaikkiin naisten ongelmiin. Sen jälkeen voidaan palata asiaan.
Vierailija kirjoitti:
Linkki tutkimukseen?
Artikkeli löytyy. googleta itse tutkimustulokset
"""Nämä naiset ilmaisivat myös sellaisen näkökannan, että jos he saisivat nyt valita uran ja perheen tai lasten välillä, he valitsisivat lapset. Näiden naisten yhteisiä tuntoja oli, että he kokivat jääneensä jostain oleellisesti paitsi."""
Montako kertaa teksti pitää lisätä palstalle? :D
Vierailija kirjoitti:
"""Nämä naiset ilmaisivat myös sellaisen näkökannan, että jos he saisivat nyt valita uran ja perheen tai lasten välillä, he valitsisivat lapset. Näiden naisten yhteisiä tuntoja oli, että he kokivat jääneensä jostain oleellisesti paitsi."""
Aika varmasti. Sitähän varten nainen on luotu "tekemään lapsia"
Taasko olet huolisssasi? Montako kertaa tuo aloitus pitää tehdä? Koita nyt hyvä ihminen keksiä jotain muuta ajattelemista.
Kouluttautumisella on huonot puolensa, saattaa alkaa jopa ajattelemaan miten turhaa ja merkityksetöntä kaikki on. Muut vaan puuskuttaa onnessaan aivot tyhjäkäynnillä eteenpäin.
Naisten itsemurhat ovat aivan marginaali-ilmiö, kun vertaa miesten lukuihin. Tulee mieleen se yksi amerikkalainen lehtijuttu, kun joskus näin. Siinä huolestuttiin naisista sillä: jo joka neljäs koditon on nainen! Olisiko isompi huolenaihe ollut kuitenkin se, että 3/4 kodittomista oli miehiä. Miehet tippuvat Suomessakin naisia useammin turvaverkon rei'istä. Se vaan ei ole kovin mediaseksikäs autettava se keski-ikäinen suomalaismies. Se jätetään omilleen.
Minä en ainakaan koe jääväni elämässäni paitsi mistään kun en omaa lapsia. En todelakaan kaipaa lapsia elämääni.
N40
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"""Nämä naiset ilmaisivat myös sellaisen näkökannan, että jos he saisivat nyt valita uran ja perheen tai lasten välillä, he valitsisivat lapset. Näiden naisten yhteisiä tuntoja oli, että he kokivat jääneensä jostain oleellisesti paitsi."""
Aika varmasti. Sitähän varten nainen on luotu "tekemään lapsia"
Kommenttisi kyllä satuttaa meistä ainakin osaa, jotka emme ole onnstuneet saamaan ("tekemään") ainoatakaan lasta, vaikka olemme yrittäneet sitä jo vuosia. Kaikki eivät edes syystä tai toisesta löydä itselleen mieluista "tekijä kumppania" jonka kanssa jakaa tämä toive ja haave. Mutta en silti menisi syystä tai toisesta lapsettomia -itseni mukaan lukien- pitämään elämäämme arvottomana ja epäonnistuneina. Tai että meissä olsi, jokin erityinen luomis vika tai puute.
Jos elämän tarkoituksena näkee parisuhteen ja perhe-elämän tuoman onnellisuuden, pettymys on jopa todennäköinen.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Linkki tutkimukseen?
Artikkeli löytyy. googleta itse tutkimustulokset
Höh!!! Tuo linkki vie suoraan yrityksen mainokseen. Näkyy olevan yksityinen terapiapakveluita tuottava yritys, jossa jakaa artikkeleitä/bloggaaja, joiden tutkimusarvo on nolla.
Haluaa vain jutuillaan asiakkaita, rahaa ja firmaansa voiton maksimointia.
Oletko ap. samalla asialla ja olet kuin pukki kaalimaan vartijana ja haluat viedä kommentoijia kuin pässiä narusta ja jo huomenna löydät kommentisi tuon naisen mainossivulta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"""Nämä naiset ilmaisivat myös sellaisen näkökannan, että jos he saisivat nyt valita uran ja perheen tai lasten välillä, he valitsisivat lapset. Näiden naisten yhteisiä tuntoja oli, että he kokivat jääneensä jostain oleellisesti paitsi."""
Aika varmasti. Sitähän varten nainen on luotu "tekemään lapsia"
Kommenttisi kyllä satuttaa meistä ainakin osaa, jotka emme ole onnstuneet saamaan ("tekemään") ainoatakaan lasta, vaikka olemme yrittäneet sitä jo vuosia. Kaikki eivät edes syystä tai toisesta löydä itselleen mieluista "tekijä kumppania" jonka kanssa jakaa tämä toive ja haave. Mutta en silti menisi syystä tai toisesta lapsettomia -itseni mukaan lukien- pitämään elämäämme arvottomana ja epäonnistuneina. Tai että meissä olsi, jokin erityinen luomis vika tai puute.
Pyydän nöyrimmästi anteeksi. kysymys oli siitä tiedostaako nainen elämän tarkoitusta. Sinä selvästi tiedostat ja olet täysipäinen
Ei tarvitse ap. olla huolissaan, jos luet Elina Haavio-Mannilan tutkimuksen, jossa hän on tutkinut suomalaisen naisen vahvuuksia. Kelpaa esimerkiksi mille maalle tahansa.
https://www.ts.fi/viihde/1074298135/Professorista+tuli+tasaarvotutkimuk…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"""Nämä naiset ilmaisivat myös sellaisen näkökannan, että jos he saisivat nyt valita uran ja perheen tai lasten välillä, he valitsisivat lapset. Näiden naisten yhteisiä tuntoja oli, että he kokivat jääneensä jostain oleellisesti paitsi."""
Aika varmasti. Sitähän varten nainen on luotu "tekemään lapsia"
Kommenttisi kyllä satuttaa meistä ainakin osaa, jotka emme ole onnstuneet saamaan ("tekemään") ainoatakaan lasta, vaikka olemme yrittäneet sitä jo vuosia. Kaikki eivät edes syystä tai toisesta löydä itselleen mieluista "tekijä kumppania" jonka kanssa jakaa tämä toive ja haave. Mutta en silti menisi syystä tai toisesta lapsettomia -itseni mukaan lukien- pitämään elämäämme arvottomana ja epäonnistuneina. Tai että meissä olsi, jokin erityinen luomis vika tai puute.
Pyydän nöyrimmästi anteeksi. kysymys oli siitä tiedostaako nainen elämän tarkoitusta. Sinä selvästi tiedostat ja olet täysipäinen
Kiitos. - Yritän tai pyrin ainakin olemaan ns. täyspäinen. Mutta nyt minun on sanotava, että en täysin ymmärrä viestisi loppu osaa kun kirjoitat, että kysyms oli siitä tiedostaako nainen elmän takoitusta. - Minulla on jonkinlainen visio tai tuntuma siitä mikä voisi olla elämäni tarkoitus tai tarkoitiuksia. Mutta onko nämä samoja kuin kaikilla muilla, niin tuskin.. Tai onko olemassa jokin kaikkia naisia (ehkä myös miehiä) yhdistävä elämäntarkoitus? - Epäilen. Vaikka pidän kyllä ajatuksesta, että yhteisenä elämänatrkoituskena saattaisi olla elää ja antaa muidenkin elää.
Paras lääke tuohon on laihduttaminen.