Jannittaako teita mita ekaluokkalaisenne saa kokeesta? Ja oletteko pettyneet jos ei tule hyvia pisteita? Pojallamme oli eilen matikan kokeet
Kommentit (8)
Ekat kokeet onneksi oli niiin ettemme tienneet etukäteen. Yritän kuitenkin aina olla kannustava mutta melko " viileä" ennen koetta ettei lapsi jännittäisi itse. Toistaiseksi on mennyt tosi hyvin :)
Tulee mitä tulee. Vielä ainakin ovat tosin ihan hyviä pisteitä saaneet. En pety vaikka olisi huonompikin, silloin syy lienee huono valmistautuminen tai älyttömän vaikea alue omaksua?
Lähinnä olen kiinnostunut siitä, miksi ei ole osannyut/tehnyt jotain tehtävää.
jos kyse on esim huolimattomuudesta tms, ei hätää. Sitten vasta huolestuttaa jos oikeasti ei ole osannut. Ja ei sittenkään niin kamalasti huolestuta mutta sitten haluan itse varmistaa että oppii asian - ettei tipahda kelkasta.
ja on tullut sekä hyviä että huonoja numeroita, mutta kuten sanottu alaluokilla niillä numeroilla ei niin merkitystä ole.
Ope teettää kokeet tunneilla ilman että niistä etukäteen mainostaa. Silloin tällöin tulee kotiin nippu papereita tarkasteltavaksi ja vanhemmat kuittaavat nähneensä " kokeet" . Ja lapsi pärjää just silleen kun pärjää. Luotan opettajan ammattitaitoon ja siihen, että opastaa lasta niissä kohdissa, jotka tälle heikkoja.
vielä ekaluokkalaiselle kokeiden teko, eikä vielä tarvitse jännittää tai äidin jännitystä lapseen tartuttaa. Eri asia sitten lapsella kokeet aina menisivät huonosti.
Ja vaikkeivät menisikään, niin mitä niitä jännittämään. Sitten autetaan jos apua tarvitaan.
Meillä myös saadaan kotiin kerralla nippu jos jonkinlaista testiä ja koetta nähtäväksi, eikä niistä ole muistaakseni koskaan etukäteen annettu " varoitusta" .
mutta joka kerran kun se on tehnyt kokeen loppuun eikä heittänyt sitä rutistettuna pallona luokan seinään, tilanne on hyvä...