En halunnut aikaisemmin aloittaa yliopisto-opintoja, koska olin niin lihava
Nyt jos pääsisinkin sisään niin olisin vielä lihavampi muihin suhteutettuna. Minua on kiusattu koko ikäni. Ajattelin peruskoulussa, että menen lukioon missä ei enää kiusata. No kiusaaminen jatkui ja minua haukuttiin yhä. Painoin 42 kg ja olin yli 170 cm pitkä, mutta olin silti liian lihava. Nyt painan jo 65 kg. Urheilen kaksi kertaa päivässä ja syön n. 1000 kcaloria päivän aikana, mutta olen silti noin lihava. Lisäksi olen jo vanhempi, joten olen muutenkin isompi kuin esimerkiksi he, jotka pääsevät suoraan lukiosta yliopistoon. En myöskään ehtisi yliopisto-opintojen aikana liikkua yhtä paljon kuin nyt, joten minusta tulisi silloin varmaan oikeasti lihava. Enkä tiedä mitä sitten tapahtuisi. Minut varmaan tap.ettaisiin.
Kommentit (22)
Kannattaa jutella terapeutin kanssa.
Ei sinne yliopistoon noin lihavia kai edes oteta sisään.
Vierailija kirjoitti:

Pääsykokeissa ei katsota hakijan fyysistä ulkomuotoa. Uskon pääseväni sisään kyllä ongelmitta sen suhteen, mutta pelkään kiusaamisen alkavan sen takia.
ap

Jos olet tosissasi, niin katso ympärillesi kadulla. Todella moni yliopistoikäinen on lihava - sinä et ole.
Historian hämärissä yliopisto-opiskelijat olivat hoikkia, mutta näin ei todellakaan ole.
Suosittelen, että juttelet ammattiauttajan kanssa, jos kuvittelet olevasi ylipainoinen.

Näinhän virallisesti ilmoitetaan. Itse asiassa samalla kun palautat pääsykoepaperin, valvoja merkkaa sen laitaan viivan sille korkeudelle, mihin hän ulkoisen olemuksesi arvioi. Digitaalisissa kokeissa jokaiselle hakijalle on tätä arviota varten ihan tehty oma lokero.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa jutella terapeutin kanssa.
Ala on sellainen, että psyykkeeseen liittyvät erikoismerkinnät eivät ole hyväksi tai edistä valituksi tulemista.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei sinne yliopistoon noin lihavia kai edes oteta sisään.
Pääsykokeissa ei katsota hakijan fyysistä ulkomuotoa. Uskon pääseväni sisään kyllä ongelmitta sen suhteen, mutta pelkään kiusaamisen alkavan sen takia.
ap
Jos olet tosissasi, niin katso ympärillesi kadulla. Todella moni yliopistoikäinen on lihava - sinä et ole.
Historian hämärissä yliopisto-opiskelijat olivat hoikkia, mutta näin ei todellakaan ole.
Suosittelen, että juttelet ammattiauttajan kanssa, jos kuvittelet olevasi ylipainoinen.
Itse asiassa en kuvittele olevani ylipainoinen. En sitä minkään mittarin mukaan ole. Silti minua on aina haukuttu lihavaksi ja muut ihmiset näkevät minut lihavana. Nyt kun olen oikeasti lihonut jo 65 kg en voi kuvitellakaan mitä ihmiset ajattelevat. Saati jos lihon opintojen aikana lisää.
Toivottavasti et ole tosissasi. Jos olet, niin ota heti maanantaina yhteyttä mielenterveystoimistoon.
9 ap ja siis lihonut 65 kiloiseksi eikä 65 kiloa.
Jälleen korjaus. Siis kilogrammaiseksi.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei sinne yliopistoon noin lihavia kai edes oteta sisään.
Pääsykokeissa ei katsota hakijan fyysistä ulkomuotoa. Uskon pääseväni sisään kyllä ongelmitta sen suhteen, mutta pelkään kiusaamisen alkavan sen takia.
ap
Näinhän virallisesti ilmoitetaan. Itse asiassa samalla kun palautat pääsykoepaperin, valvoja merkkaa sen laitaan viivan sille korkeudelle, mihin hän ulkoisen olemuksesi arvioi. Digitaalisissa kokeissa jokaiselle hakijalle on tätä arviota varten ihan tehty oma lokero.
Mistä olet tämän tiedon saanut? Ja miten se fyysinen ulkomuoto haittaa opintoja valvojan mielestä?
Yliopisto ei selkeesti ole sun paikka just nyt. Käy psykiatrilla.

Minä vain kerroin miten asiat ovat tähän asti menneet. En ymmärrä, miksi ihmiset suhtautuvat tähän näin.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei sinne yliopistoon noin lihavia kai edes oteta sisään.
Pääsykokeissa ei katsota hakijan fyysistä ulkomuotoa. Uskon pääseväni sisään kyllä ongelmitta sen suhteen, mutta pelkään kiusaamisen alkavan sen takia.
ap
Näinhän virallisesti ilmoitetaan. Itse asiassa samalla kun palautat pääsykoepaperin, valvoja merkkaa sen laitaan viivan sille korkeudelle, mihin hän ulkoisen olemuksesi arvioi. Digitaalisissa kokeissa jokaiselle hakijalle on tätä arviota varten ihan tehty oma lokero.
Mistä olet tämän tiedon saanut? Ja miten se fyysinen ulkomuoto haittaa opintoja valvojan mielestä?
Näinhän se on. Itse en ensimmäisellä yrittämällä päässyt sisään juuri lihavuudesta johtuen, mutta seuraavana vuonna laihdutin ja pääsin opiskelemaan. Kaverini joutui keskeyttämään opinnot, kun oli valmistumista edeltävään vuoteen mennessä lihonnut 9 kiloa.

Ja ihmiset yrittävät ohjata minua terapeutille...
Miksi luulet, että sinut tap.ettaisiin? Kenen luulisit sen tekevän ja millä valtuuksilla? Jos lihot, niin opinto-oikeutesi yksinkertaisesti lakkautetaan, ja jo suorittamasi opintopisteet mitätöidään. Ei luentosalien ja kirjastotilojen istuimia ole suunniteltu kestämään yli 70-kiloisia, ja muutenkin olisi epäreilua antaa esim. samat ruokaedut opiskelijoille, jotka syövät tuplamäärän muihin verrattuna.
Mene lukemaan teologiaa. Siellä lähes kaikki opiskelijat vaikuttaisivat olevan lihavia.
42kg??? Hyi olit niin ali painoinen
Itse painoin 10v 43kg ja olin tosi laiha😢
?