Suomessa mättää eniten ihmiset ja ilmasto
Siinäpä se. Suomalaisesta on vaikea saada kaveria, ja ihmisiin on ylipäätään vaikea tutustua. Kaikki kököttävät omissa koloissaan, ja aitoa kanssakäymistä on todella vähän. Kai se johtuu ilmastostakin. Olen todella monesti joutunut pettymään ihmisiin, eikä enää huvita edes yrittää. Muita samoin kokevia?
Kommentit (8)
Se, että ulkomailla sinulle jutellaan kohteliaisuudesta ja small talk -kulttuurin takia, ei tarkoita sitä, että ihmiset olisivat oikeasti sen enempää kiinnostuneita sinusta kuin Suomessakaan.
Suomi on hyvä maa. Minua ärsyttää, että aina meitä mollataan: ollaan juoppoja, masentuneita, hiljaisia ja synkkiä. Ei todellakaan olla! Ihan samalla tavalla juodaan vaikka Tanskassakin ja meikäläinen hiljaisuus on aitoutta, eikä mitään jenkkien jatkuvaa teeskenneltyä älämölöä. Masentuneita tai muuten synkkiä emme ole, onhan täällä iloisiakin ihmisiä kuten muuallakin on. Suomalaiset ovat rehellisiä, nöyriä ja hyvin sivistyneitä. Eivät tuputa itseään ja asioitaan. Eivät yritä huijata tai häiritä muita. Korkea yleissivistys takaa maailmantason innovoinnin ja osaamisen.
Suomessa on puhdasta luontoa vailla tulvia ja järistyksiä, ei ole torakoita, tauteja ja kaikki infra (sähkö, vesi, viemäröinti, valaistus, tiet) toimii loistavasti, virkamiehiin voi luottaa, kaikki on laadukasta ja hyvin tehtyä. Vesi on puhdasta hanasta juoda ja ruoka tuoretta. Täällä ei köyhän tarvitse kerjätä kadulla eikä rikkaan pelätä ryöstetyksi tulemista, jos uskaltautuu kadulle. Koulutus ja sairaanhoito ilmaista, vapaa äänioikeus ja sananvapaus.
Menkää valittajat johonkin Afrikan maahan, Lähi- tai Kauko-Itään tai muihin kehitysmaihin katsomaan. Mikään ei toimi ja kaikki huijaa kaikkia. Eikä tarvitse mennä kuin Jenkkilään: kurjuutta ja ahdistusta riittää.
Ihmisillä on joku harhainen käsitys että kun muissa maissa ihmiset ovat huomaavaisempia ja sosiaalisempia toisiaan kohtaan, se olisi jotain pinnallisempaa. Ja suomalainen mökötys sitten sitä syvällistä oikeaa tunneilmaisua.
Ei se niin mene. Ihmiset ovat samanlaisia joka paikassa mutta joissakin kulttuureissa vaan käyttäydytään huonommin.
Jos Suomessa ei ryyppää tai ole wt, niin hengenheimolaisia on kyllä vähemmän. Kiusaamista, kateutta ja kyräilyä kyllä riittää.
Samaa mieltä. Pitäiskö sitä vielä vanhoilla päivillään lähteä ulkomaille töihin? Mitähän lähärit tienaa Espanjassa ja onko siellä suomalaisille hoitokoteja tai pärjääkö enkulla?
Petyt ihmisiin, joihin ei voi tutustua. Parempi, kun pettyä ihmisiin joihin on tutustunut.
Samaa mieltä!