Miksi en jaksa yhtään puhua puhelimessa

Kuulumisten vaihto puhelimitse, vaikka hyvän ystävänikin kanssa, tuntuu lähes aina askareelta, joka on pakko suorittaa, mutta josta en saa mitään. Olen puhelun jälkeen väsynyt, enkä nykyään juuri soita kenellekään. Laitan ennemmin viestin ja sovin tapaamisen, sillä saman ihmisen kanssa kasvotusten jutellessa saan tapaamisesta iloa ja energiaa, kun taas puhelimessa energiani valuu jonnekin. Olen tästä johtuen myös melko väkinäinen ja tylsä puhelinkumppani, kun taas livenä olen melko ulospäinsuuntautunut ja syvällinen keskustelija. Huomaan, että minun on myös vaikea muistaa puhelimessa minulle kerrottuja kuulumisia, koska en ilmeisesti jaksa kiinnittää niihin riittävästi huomiota.

Olen aina tuntenut tästä huonoa omaatuntoa, mutta yritän viimein opetella hyväksymään itseni, kun en tästä kerran muuksi muutu. Puhelimessa puhuminen ei sinänsä ahdista, eli voin soitella ja hoitaa asioita puhelimessa, kun kyse nimenomaan on jonkin asian, eikä sosiaalisten suhteiden hoitamisesta. Soittelen myös työssäni asiakkaille ja tällöin jossain määrin jopa nautin puhelimessa puhumisesta.

Onkohan tämä tuttua kellekään muulle?