Syömishäiriö

Suosittelen terapiaa, kerro asia miehelle kun olet siihen valmis, mutta hanki ensin itsellesi apua, vaikka ravintoterapeutin luota voisi aloittaa.

Tukinetissä on torstaisin kello 18-19:30 Syömishäiriöliiton vapaaehtoisten vetämä Syli-chat. Siellä olisi mahdollista saada vertaistukea ja muutenkin ajatella ääneen ymmärtäväisessä seurassa. Syömishäiriöt ovat kamalia sairauksia, mutta niihin on mahdollista saada apua ja hoitoa. Sinunkin.

https://www.tukinet.net/

Onko täällä ketään joka on käynyt läpi syömishäiriö-helvetin? Miten aloitit parantumisen?

Pitäisikö minun vain kertoa miehelle että olen valehdellut hänelle alusta asti syömisestäni? pelkään että hän ei kestä sitä tietoa ja haluaisi erota.

-Joo mä oon käynyt läpi. :D

No hain kyl apua, mm. psykologia, se oli joku juttu et olin päättänyt että haluan ja vaadin apua, ja siin meniki varmaan 4-5 vuotta että sain sitä apua. Sit ku sain sitä, niin aika nopee tuntu että nyt on tääki käyty läpi, eli enää ei oo mitään vaihtoehtoja ku keskittyä fiksumpiin asioihin.

Menin opiskelemaan ja vaikka ei mennyt opiskelut yms kovin hyvin ja olin tosi ahdistunutkin välillä niin päätin silti jatkaa. Aloin jopa ottamaan yli rennosti, koska tiesin järjellä että ulkonäkö ei ole oikeasti maailman tärkein asia ja halusin myös saada ns. siedätystä itselleni. Nähdä että ihmiset esim kohtelee eri tavalla, haukkuu, ja kaikkea ja tietää ettei se edes oo vakava juttu, edes sekään. :D Saati se, ettei koe ulkonäköään täydelliseksi.

Ajattelin, että jos keskityn opiskeluihin edes kohtalaisesti, niin tulevaisuudessa mulla on joku järkevä tapa kanavoida mun energiaa. Ja ala ei ollu pinnallinen, vaan päin vastoin... Joka myös auttaa laittamaan asiat tärkeysjärjestykseen.

Kun tiesin miten hirveetä on esim oksennella, ja tiesin miten hirveetä on olla ns. täydellisen näkönen, sisäsesti hirveässä kunnossa ja ahdistunut, tiesin, ettei voi olla mitään joka olisi huonompaa kun se, jonka ansiosta pääsin eroon ulkonäön täydelliseks pyrkimisestä................ en hankkinu myöskään miestä tuijottamaan jokaista makkaraa ja arvostelemaan, alistamaan vaan päätin selviytyä yksin. vaikka tietenkin olis ehkä löytynyt mies, joka hyväksyy ja rakastaa myös huonoina aikoina, mutta ajattelin että vahvemmaksi tuun silti yksin.

tosi paljon ois kerrottavaa mutta en tiedä oikeen miten kirjottais.

hakeuduin myös päiväryhmä-osastolle muiden samanlaisista asioista kärsivien kanssa..

Kiitos teille kommenteista.

Jos suostuisin kokeilemaan terapiaa, tapahtuuko se terveyskeskuksen kautta? Eli ensin saatava aika terveyskeskukseen ja sieltä mahdollisesti lähete(?) terapiaan?

Olen myös miettinyt osastolle menoa, mutta pidän sairauttani "pienenä" ja ajattelen että veisin jonku toisen paikan menemällä sinne.

Valmistuin muutama viikko sitten uuteen ammattiin, luulin että opiskelut pelastaisivat minut jollain tavalla tältä sairaudelta, mutta oksensin niin koulussa kuin työharjoittelu kohteissa. Päivät menivät sumussa ja olin jatkuvasti kylmissäni.

Kun katson itseäni peilistä, en voi kun itkeä ja miettiä miksi olen ajanut itseni tähän pisteeseen.

Haluaisin kertoa läheisilleni, mutta en haluaisi pahoittaa heidän mieltä ja olla taakkana omilla murheillani.

AP

Ap, jos et saa asiallista kohtelua yhdeltä lääkäriltä, koita toista lääkäriä. Varaudu siihen, että apua pitää jossain tapauksessa vaatimalla vaatia.