Lue keskustelun säännöt.
Haluaisin avioeron, mutta en vain PYSTY siihen!
28.01.2008 |
Mieheni on maailman ihanin ja kultaisin ihminen ja lisäksi paras ystäväni, hänessä ei kertakaikkiaan ole mitään vikaa! Joskus toivon että olisikin, niin tämä olisi helpompaa...
En kuitenkaan enää tunne häntä kohtaan sellaista intohimoa, mitä haluaisin tuntea. Lisäksi minua on alkaneet muut miehet kiinnostaa huomattavasti enemmän.
Ongelma on vain se, että meillä on yksi lapsi ja itse olen kotiäiti, täysin riippuvainen mieheni tuloista. En ole ollut työelämässä moneen vuoteen, koska olen elellyt mukavaa elämää mieheni rahoilla. En yksinkertaisesti selviytyisi taloudellisesti yksin! (Meillä on avioehto. )Lisäksi en voisi viedä lasta mieheltä, koska lapsi on hänelle ihan kaikki kaikessa. Muutenkin, tunnen että ilman miestäni olisin täysin nolla, ilman minkäänlaista sosiaalista statusta. Ystäväpiirinikin koostuu pääosin miehen ja minun yhteisistä ystävistä, jotka todennäköisesti menettäisin eron myötä.
Tunnen olevani umpikujassa, en voi edes puhua tästä kenellekään! Tarvitsisin nyt hyviä neuvoja teiltä.
Kommentit (18)
sitten täytyy erota. Kyllä naisen elämässä intohimoa täytyy olla. Jätä se lapsi isälle - voi kuitenkin häiritä pahasti uuden intohimoisen suhteen aloittamista.
Hyvää loppuelämää!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos olet jo löytänyt jonkun joka on kiltti ja täydellinen ja mitäkaikkee, niin pidä siitä kiinni - toista ei välttämättä löydykään.
Taidat olla aika nuori vielä?
" Rouva Bovary" -tyyppiä. Rahanahne, turhautunut " mikään ei riitä" -kotiäiti. Luepa ko. kirja - saattaisit sivistyä.
jos et ole provo, niin olet ainakin liikaa lukenut naistenlehtiä ja roskaromantiikkaa!
Voi olla provo, mutta kyllä näitä idiootteja riittää ihan oikeastikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En nyt mikään hirveän nuori ole, 29-vuotias.
Olisi mukava saada ihan asiallisiakin kommentteja. Tiedän että tilanteeni kuulostaa epätodelliselta, mutta voin vannoa että se on minulle totisinta totta.
ap
kaikissa suhteissa käy noin! Kaikki on sitä samaa paskaa, mutta vähän eri paketissa... Olisi kuule aika epätodennäköistä, että löytäisit miehen, jonka kanssa intohimo kestäisi hautaan saakka! Parempi tyytyä nykyiseen, varsinkin jos mitää vikaa ei ole. Ehkä sulla on vaan joku kausi menossa, katsos mikään ei ole lopullista ikinä, ei edes tuo sun intohimon lopahtaminen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siitä huolimatta haluaisin jotain neuvoja sen suhteen että mitä tekisin tässä tilanteessa?
ap
tarkoitan työtä tai opiskelua, niin lakkaat odottamasta että miehesi antaa elämällesi kaiken sisällön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
kaikissa suhteissa käy noin! Kaikki on sitä samaa paskaa, mutta vähän eri paketissa... Olisi kuule aika epätodennäköistä, että löytäisit miehen, jonka kanssa intohimo kestäisi hautaan saakka! Parempi tyytyä nykyiseen, varsinkin jos mitää vikaa ei ole. Ehkä sulla on vaan joku kausi menossa, katsos mikään ei ole lopullista ikinä, ei edes tuo sun intohimon lopahtaminen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
loputtomiin tuollaisessa " pikkuvaimoriippuvuudessa" tyhmenemässä. Intohimohan puuttuu sulta itseltäsi, miten sitä voisi suhteessa olla. Ei sen miehen tehtävä ole ruokkia sua kuin jotain pikkulintusta millä rouva milloinkin haluaa. Sun elämääsi tulee munaa ihan sillä että pistät itsesi peliin. Mut se vaatii sitä että tekee jotain ihan itse. Luuletko että tuolla asenteella selviäisit avioerosta?
Tee jotain itsellesi hyvä ihminen!
Mutta siis epäilen, että sinulla on kolahtamassa ns. 30v kriis ( tai on jo kolahtanut)
Itse koin tuon saman kääk 10 v sitten. Mies ihan rakastava kiltti ja minä kotiäitinä ( silloin 4 lasta)
Ja se arki vaan painoin niin hitsisti päähän. Ja ne muut ukot niin ai että teki hyvää kun MInut huomasi muutkin ja silloin pakenin monasti kodin arkea ravinteleihin ym. Pettänyt en ikinä miestäni " kunnolla" tosin oli pientä flirttiä ja jotain suukottelua muttei mitään " vakavaa" . En olis voinut elää itseni kanssa.
No joka tapauksessa tilanne kärjistyi siihen että olimme jo hakemassa vuokra asuntoa miehelle ja omaisuutta siirreltiin vain toisen nimiin. jne.
Mutta sitten menin ensin itse terapiaan olin lopulta osastollakin lataamassa omia akkujani ja miettimässä elämäääni. Sitten kun tulin osastolta kotiin varattiin aika parisuhde terapeutille ja ruvettiin todenteolla pelastamaan sitä mitä oikeastaan ei edes enään ollut, eli rakkautta.
Joten siisn aloitimme uudestaan alusta, mies ei koskaan muuttanut pois lopulta. me ruvettiin käymään treffeillä lapset hoitoon ja me kasin joka suuntaan. leffaan, syömään, risteilyllä.. jne... Ja terapiaa terapiaa...
No hitsin vitsin.. sieltä se rakkaus ja intohimokin löytyi takasin.. ja voi vihtori sentään väitän rakastavani miestäni nykyisin enemmän, kuin ennen tuota kriisiä.
Se että sen kipinän löytää uudestaan tarvitsee työtä ja työtä ja vielä työtä. avain sana siinä on rehellisyys.
Kauneinkaan kukkanen ei kuki jos ei muista ntaa rakkutta ja substraalia ;) se kuolee silloin arki tappaa sen. Parisuhteessa se substraali on, tekstiviestejä , leffoja, uusia alusvaatteita, ja vaikka se ruotsin risteily :)
- ollut siellä arjessa, raivautunut ylös ja onnellisesti ollut naimisissa jo kohta 18 vuotta ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedän että minun on alettava rakentamaan omaa elämääni ihan alusta, en voi jatkaa näin, enkä edes halua.
Olenko tämän ikäisenä liian vanha opiskelemaan akateemisen tutkinnon itselleni? Entä palkkaako kukaan ylipäänsä tällaista luuseria?
ap
Kenestäkään miehestä et tule sitä sisältöä löytämään.
itse ajattelin painua lukioon ;)
-17
" Muutenkin, tunnen että ilman miestäni olisin täysin nolla, ilman minkäänlaista sosiaalista statusta. " kirjoittaa ap.
Mä tein sen itse. Rakensin oman elämäni ja sitten otin kumppanin rinnalleni.
Minkä ikäinen olet? Aika nuori taidat olla...
Etkö siis rakasta miestäsi? Rakkaus on eri asia, kuin halu.