Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten totuttautua yksinäisyyteen?
22.04.2019 |
AP:lla tämä tilanne, että näyttää vahvasti siltä, että yksinäinen loppuelämä häämöttää. Nyt tosin ikää vielä 23 vuotta, mutta tässä on kokeiltu kaikki mahdolliset kommervenkit kumppanin löytämiseksi (uusi työ, koulutus, harrastukset, baareilu, deittipalstat jne), mistään ei tunnu löytyvän kumppania ja alkaa voimat olla vähissä. En jotenkaan osaa silti tottua ajatukseen, että saattaisin olla koko elämäni yksin. Miten tähän tunteeseen voi parhaiten päästä käsiksi, ja miten pystyisi siitä huolimatta tekemään elämästä mielekästä?
Kommentit (21)
Itse päätin keskittyä kouluttautumiseen, uraan ja kuntosaliin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen 26-vuotias enkä vielä koskaan seurustellut. En tosin ole ikinä kumppania mitenkään hakemalla hakenut. Haluan rakastua tosissani, mutta mikäli sitä ei vain koskaan tapahdu, olen mieluummin sinkku kuin tylsässä tai tunnevajeisessa suhteessa. En kuitenkaan ajattele, että tässä kohtaa pitäisi jo menettää toivonsa. Mikä sääntö muka sanoo, että kumppani pitää löytää nuorena? Voihan se olla, että se löytyy vasta 50- tai vaikka 100-vuotiaana. Kuitenkin kannattaa toki keskittyä elämässä johonkin muuhunkin. Onko sulla parisuhteen lisäksi muita unelmia? Ala jahdata niitä. Ihminen on myös viehättävämpi silloin kun hänellä on unelmia, tavoitteita ja intohimoja. Tai jos niitä ei ole, ala kokeilla erilaisia asioita ja pistä merkille, mistä tykkäät. Elämässä on kuitenkin ääretön määrä kaikkea, mitä voi kokea ja mistä voi nauttia. Rakkaus ja seksi ovat vain kaksi niistä.
Olet niin nuori että kaikki on mahdollista.
En haluaisi itselle sellaista kumppania, jonka ainoa "yksinäisyyden poistaja" olen. Olen seurustellut sellaisen kanssa, jolla ei ollut minun lisäkseni muuta iloa, harrastusta eikä ystäviä. Sellainen kumppani on kiviriippa, ja vaatii puolisolta enemmän mitä kenenkään yhden ihmisen pitäisi ikinä antaa. Nämä ovat lisäksi pelottavia, koska muun elämän puuttessa he ovat usein mustasukkaisia mille tahansa elämän asialle tai puolison muille ihmissuhteille, jopa sukulaisia alkoi yksi tuttu rajoittaa puolisolta "kun ei itselläkään ollut".
Miksi kaksikymppisen pitää ajatella "loppuikää"?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En haluaisi itselle sellaista kumppania, jonka ainoa "yksinäisyyden poistaja" olen. Olen seurustellut sellaisen kanssa, jolla ei ollut minun lisäkseni muuta iloa, harrastusta eikä ystäviä. Sellainen kumppani on kiviriippa, ja vaatii puolisolta enemmän mitä kenenkään yhden ihmisen pitäisi ikinä antaa. Nämä ovat lisäksi pelottavia, koska muun elämän puuttessa he ovat usein mustasukkaisia mille tahansa elämän asialle tai puolison muille ihmissuhteille, jopa sukulaisia alkoi yksi tuttu rajoittaa puolisolta "kun ei itselläkään ollut".
Miksi kaksikymppisen pitää ajatella "loppuikää"?
No itellä on kyllä ystäviä ja harrastuksia, mutta miellän itseni yksinäiseksi kun kumppania ei ole.
-AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En haluaisi itselle sellaista kumppania, jonka ainoa "yksinäisyyden poistaja" olen. Olen seurustellut sellaisen kanssa, jolla ei ollut minun lisäkseni muuta iloa, harrastusta eikä ystäviä. Sellainen kumppani on kiviriippa, ja vaatii puolisolta enemmän mitä kenenkään yhden ihmisen pitäisi ikinä antaa. Nämä ovat lisäksi pelottavia, koska muun elämän puuttessa he ovat usein mustasukkaisia mille tahansa elämän asialle tai puolison muille ihmissuhteille, jopa sukulaisia alkoi yksi tuttu rajoittaa puolisolta "kun ei itselläkään ollut".
Miksi kaksikymppisen pitää ajatella "loppuikää"?
No itellä on kyllä ystäviä ja harrastuksia, mutta miellän itseni yksinäiseksi kun kumppania ei ole.
-AP
Et ole oikeasti yksinäinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En haluaisi itselle sellaista kumppania, jonka ainoa "yksinäisyyden poistaja" olen. Olen seurustellut sellaisen kanssa, jolla ei ollut minun lisäkseni muuta iloa, harrastusta eikä ystäviä. Sellainen kumppani on kiviriippa, ja vaatii puolisolta enemmän mitä kenenkään yhden ihmisen pitäisi ikinä antaa. Nämä ovat lisäksi pelottavia, koska muun elämän puuttessa he ovat usein mustasukkaisia mille tahansa elämän asialle tai puolison muille ihmissuhteille, jopa sukulaisia alkoi yksi tuttu rajoittaa puolisolta "kun ei itselläkään ollut".
Miksi kaksikymppisen pitää ajatella "loppuikää"?
No itellä on kyllä ystäviä ja harrastuksia, mutta miellän itseni yksinäiseksi kun kumppania ei ole.
-AP
Et ole oikeasti yksinäinen.
Joudun joka tapauksessa nukkumaan ja heräämään yksin. Joten tavallaan olen.
-AP
Minä jaksoin etsiä 36 vuotiaaksi ensimmäistä ja viimeistä suhdetta, en minä edes osannut ajatella olevani yksinäinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko koskaan miettinyt, mitkä syyt ovat olleet haitaksi kumppanin etsinnässä?
Vierailija kirjoitti:
Oletko koskaan miettinyt, mitkä syyt ovat olleet haitaksi kumppanin etsinnässä?
Sanoisin, että suurin haitta on varmaan ”epäkäytännöllisyys”, nikkarointitaitoja tms ei pahemmin ole. Nuorempana uskoin että pituuteni (171cm) olisi pahin haitta, mut oon oppinut diilaamaan asian kanssa ja moni naispuolinen kaveri ei ainakaan edes pidä lyhyenä. Olin myös parikymppiseksi asti hyvin ujo, mikä myös vaikutti, mutta en enää.
-AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko koskaan miettinyt, mitkä syyt ovat olleet haitaksi kumppanin etsinnässä?
Sanoisin, että suurin haitta on varmaan ”epäkäytännöllisyys”, nikkarointitaitoja tms ei pahemmin ole. Nuorempana uskoin että pituuteni (171cm) olisi pahin haitta, mut oon oppinut diilaamaan asian kanssa ja moni naispuolinen kaveri ei ainakaan edes pidä lyhyenä. Olin myös parikymppiseksi asti hyvin ujo, mikä myös vaikutti, mutta en enää.
-AP
Minäpä luulen, että syyt ovat jossain muissa kuin noissa mainitsemissasi asioissa. Mikä niissä nettideiteissä aina meni pieleen? Eivätkö miehet kiinnostuneet sinusta vai sinä niistä miehistä?
Utelias. kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko koskaan miettinyt, mitkä syyt ovat olleet haitaksi kumppanin etsinnässä?
Sanoisin, että suurin haitta on varmaan ”epäkäytännöllisyys”, nikkarointitaitoja tms ei pahemmin ole. Nuorempana uskoin että pituuteni (171cm) olisi pahin haitta, mut oon oppinut diilaamaan asian kanssa ja moni naispuolinen kaveri ei ainakaan edes pidä lyhyenä. Olin myös parikymppiseksi asti hyvin ujo, mikä myös vaikutti, mutta en enää.
-AP
Minäpä luulen, että syyt ovat jossain muissa kuin noissa mainitsemissasi asioissa. Mikä niissä nettideiteissä aina meni pieleen? Eivätkö miehet kiinnostuneet sinusta vai sinä niistä miehistä?
En ole kiinnostunut miehistä, ihan hetero olen.
-AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Harva on koko loppuelämänsä yhdessä 21-vuotiaana tapaamansa kumppanin kanssa. Että ei nyt kannata vielä heittää kirvestään kaivoon.
No kuule parempikin ettet ole jonkun baaribaikkerin paulohin joutunut.
Hyvää kannattaa etsiä vakavasti, teethän siitä loppuelämäsi suhdetta. Sitä ennen suosittelen muihin asioihin keskittymistä. Nyt on kesä tulossa, puukkaa itsesi tekemään kaikkea sitä mitä haluatkin. Olet nuori joten anna palaa. Näin yli nelikymppisenä on muut asiat jo mielessä kun on nähnyt maailmaa.
Ei syytä sulla huoleen kun huolehdit itsestäsi ja omasta tulevaisuudestasi sekä hyvinvoinnistasi. Olet silloin kiinnostava kun sinulla on oma elämä hallussasi. Tsemppiä!
Minä olen yli viisikymppinen sinkku ja katselen noita huolia kauas taaksepäin.
Mielikuvaharjoittelu (saattaa) auttaa hahmottamaan tilanteen. Kuvittele, että sinulla ei ole lupaa löytää kumppania koko ikänäsi. Miten muuttaisit elämääsi, kun sinun olisi tehtävä onnelliseksi itsesi eikä ketään muuta? Mitkä harrastukset ja ajanviettotavat saavat sinut viihtymään? Rakenna elämäsi sellaiseksi, että sinulla itselläsi on siinä kivaa. Jos sitten joku löytyykin, hän näkee sinussa ihmisen, joka tuntee itsensä ja viihtyy nahoissaan. Se ei ole koskaan negatiivinen piirre.
(Voisi kuvitella, että vaikka kymmenen vuoden kumppaninlöytämiskielto riittäisi, mutta siinä on se vaara, että itsensä näköisen olotilan rakentamisesta tuleekin kumppanin odottamista eli mikään ei muutu.)
Sinkkuuden vatvominen on huono tapa elää. Saatat langeta vaikka huolimaan jonkun ihan sen vuoksi, ettei tarvitse olla yksin. Olen vuosien varrella hämmästellyt sitä, kuinka pieniä tekosyitä sekä miehet että naiset keksivät sille, että ovat tyytyneet johonkuhun esimerkiksi sen vuoksi, että olisi niin kiva käydä jonkun kanssa festareilla tai että ei vain jaksa enää yhtään viikonloppua yksin. Tai sen vuoksi, että muillakin on.
Ehkä nämä asiat valkenevat vasta vuosikymmenien kuluttua. Tai sitten, kun on kumppani löydetty eikä olekaan niin mukavaa kuin piti olla. Mutta ehkä silti kannattaa miettiä tältäkin kannalta.
Kannattaa keksiä itselleen tekemistä.
Itse haen lääkikseen, koska ei ole muutakaan elinpiirissäni näkyvissä.
Kaikenlainen harrastaminen on hyvä myös ja vapaaehtoistyö.
En ole koskaan seurustellut ja näyttää siltä, etten koskaan saa myöskään lapsia.
N33
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa keksiä itselleen tekemistä.
Itse haen lääkikseen, koska ei ole muutakaan elinpiirissäni näkyvissä.Kaikenlainen harrastaminen on hyvä myös ja vapaaehtoistyö.
En ole koskaan seurustellut ja näyttää siltä, etten koskaan saa myöskään lapsia.
N33
Jep, yritän kyllä pitää itseni mahd. aktiivisena aina, mutta näin loma-aikoina heti vain tajuaa, miten helpompaa ja mukavampaa olisi, kun vierellä olisi joku. Huomenna paluu arkeen joten eiköhän se olotila sillä lähde, mutta tavallaan olen onnellinen siitä, että saan kuitenkin tehdä työtä mistä tykkään, ja opiskella alalla mistä nautin. Tilannetta vaan mutkistaa vanhempien suhtautuminen: varsinkin äiti jo haaveilee isoäitiydestä niin fanaattisesti (olen siis ainut lapsi) ja yrittää väenvängällä löytää minulle kumppania aina kun tavataan, että on alkanut itseäkin hirvittää tämä, tuntuu kuin väkisin pitäisi löytää joku suhde.
-AP
Alue: Aihe vapaa
Ole oma suihkusi.