Olemme siirtyneet Pohjois-Korean tyyliseen totuuden jälkeiseen aikaan

Tätä ajanjaksoa leimaa erilaisten idealististen konstruktioiden kokoelma, jotka perustuvat jollekin ylevälle unelmalle mutta eivät toimi reaalitodellisuudessa lainkaan. Näitä haihattelun tuloksena syntyneitä ideoita palvotaan ja ne nostetaan johtaviksi periaatteiksi kaikessa - myös niissä konteksteissa joihin ne eivät lainkaan sovi.

Esimerkkeinä tästä ovat esim. "monikulttuuri", "jokainen on yhtä arvokas", "p4k 0laisista saamme hyvää työvoimaa karjuvaan työvoimapulaan", "kaikki kulttuurit ja uskonnot ovat yhtä hyviä" jne. Vähän kärjistäen voisi sanoa, että monia näistä vois verrata ismiin, jonka mukaan paska on hyvää. Jokainen tietää ettei se pidä paikkaansa mutta virallisen liturgian mukaan sen pitää olla totta, minkä vuoksi valtaeliitti joutuu tekemään melkoista mentaalista akrobatiaa ja luettelemaan käsittämättömiä valheita joihin he eivät edes itse usko.

Tämä post-factual maailma johtaa asenteiden ja mielipiteiden kärjistymiseen ja kun edustuksellinen demokratia ei tarjoa kansalaisille riittävää keinoa muuttaa tätä kehityskulua tarpeeksi nopeasti, alkaa syntyä kaikenlaista epätoivottavaa yhteiskunnallista levottomuutta.

Lääke tähän hulluuteen on se, että asioista on voitava puhua asioina faktapohjaisesti riippumatta siitä kuinka järkyttäviä ne joillekin ihmisille tunnesyistä saattavat olla. Aidossa demokratiassa pitää voida esittää mitä mielipiteitä ja ajatuksia tahansa, koska muuten tuloksena on yhden totuuden fasistidiktatuuri joka tuhoaa itsensä vihollisten nauraessa vieressä.