Itsensä ja muiden rakastaminen

Arvostan ja pidän itsestäni ja minun on hyvin helppo arvostaa ja pitää myös muista ihmisistä. Olen saanut erittäin upean lapsuuden tasapainoisten vanhempieni luona ja tiedän sen asian näkyvän minussa aina, samoin siskossani. Isäni kanssa tästä juuri puhuimmekin, sillä hänen lapsuutensa sodan jaloissa ja sen jälkeen on ollut todella karua. Hän oli päättänyt jo nuorena, että jos joskus lapsia saa, niin heidän lapsuus on erilaista. Sama juttu oli myös äidilläni, hän oli ison perheen nuorimpia ja elämä oli maaseudulla aika hankalaa.

Mammonaa meillä ei lapsuuden kodissani ollut, mutta turvallinen rakastava tasapainoinen koti ja ympäristö, jossa kaikki välittivät toisistaan oli. Sieltä oli hyvä lähteä maailmalle.

N44

Ihmettelen näitä naiiveja jotka ajattelevat että itsensä rakastaminen ja toisennrakastaminen eivät ole korrelaatiossa keskenään. Kyllä ihminen joka on työstänyt haavojaan ja näin eheytynyt on myös PALJON alttiimpi ja valmis rakastamaan muita. Oletteko huomanneet....jos on tuomitseva muita kohtaan, sama piirre löytyy sisältä. Sama asia rakastamisen kanssa. Kyllä esim lapsen itsekkäistä (esim "pelastetaan parisuhde") tarpeista käsin tehnyt varmsti rakastaa lastaan, mutta kyky olla tasapainoinen aikuinen on heikentynyt todella monella.

Ja itsensä rakastaminen ei ole sama asia kuin narsismi, tai egoilu. Miten parisuhteessa voi olla hyvä ja rakastava kumppani, jos inhoaa itseään? Kuka sellaista ihmistä jaksaa olla koko ajan korjaamassa? Hirveä taakka kumppanille "rakastaa toinen ehjäksi".

P.s kaikilla on työstettävää mutta perusta itsestä välittämiselle on tärkeä pohja toisen rakastamiselle