Tänään haluan kertoa, millaista on kuuman naisen elämä sinkkuna
Kuten tiedätte, minulla on jatkuvasti miekkosia kierroksessa. Mutta HYVIN harvalla on 🥚a tehdä eteeni edes jotain. Rumilla miekkosilla on vähän liikaakin itsevarmuutta (ja harhoja), kun lähestyvät minua vaikka olemme täysin eri planeetoilta.
Niille hieman järkevämmin ajatteleville yksilöille minun täytyy aina tehdä aloite. Minun täytyy kysyä jatkuvasti jotain, tai muuten keskustelu loppuu siihen kun minä en yhden kerran kysy mitään. Koettu on, MONTA kertaa.
Minulle tutustuminen ja keskustelu tarkoittaa molemminpuolista kyselyä ja kommentoimista, mutta miekkoset ottavat vihjeenä heti kun yksi viesti ei sisällä kysymystä.
Vinkki: silloin odotan että miekkonen näkee vaivaa ja osoittaa olevansa kiinnostunut. Ovat kuitenkin todenneet helpommaksi vain kadota, ettei tarvitse ottaa riskiä.
Miekkosia saan jatkuvalla syötöllä, mutta hyvin harva pysyy vierellä. En alennu syyttelemään itseäni. Tiedän että olen ihana ja kohtelias. Nauravainen. Eikä tämä ole mikään yhtäkkiä tapahtunut muutos.
Tätä elämäni on ollut ihan aina.
Tällä hetkellä juttelen kolmen miekkosen kanssa (ja vastaanotan yksipuolisia viestejä rumiluksilta), tosin jälleen kerran eräs oli lukenut viestini (jossa ei ollut kysymystä) eikä ollut vastannut. Ei edes yllätä. Katsellaan, ehkä hän sanoo myöhemmin jotain. Tuskin.
Kommentit (11)
Minulla on tuo sama ongelma. Miehiä olisi joka sormelle ja varpaallekin. Olen myös ”hot”.
Luonnonvalinta saa hoitaa homman. Minun ei tarvitse kuin odotella, ja olla tietysti saatavilla ja helposti lähestyttävä. Käyn kirjeenvaihtoa myös muutaman kanssa tällä palstalla, kiitos av.
Lopputulos tulee olemaan tosi hyvä.
Miksi miehet ovat sinulle miekkosia?
Taidat olla miekkonen itse, sanavalinnoista päätellen yli 50-vuotias.
En ihmettele lainkaan, että olet edelleen sinkku.
Retostelet pitäväsi useampaa miestä jatkuvasti kierrossa, koska tiedät olevasi "ihana ja kohtelias, nauravainen". Sinusta todennäköisesti huokuu jo kauas ylitsepursuava itserakkaus, jonka läpi on lähes mahdoton nähdä oletko aidon keskustelun arvoinen vai et. Samaan hengenvetoon kategorisoit toiset "rumiluksiksi", joille et vastaa.
"...Ovat kuitenkin todenneet helpommaksi vain kadota, ettei tarvitse ottaa riskiä."
Tai todenneet, ettet ole lainkaan tutustumisen arvoinen ihminen.
Vaikuttaa vahvasti siltä, että olet vain yksi tyhjä kuori muiden joukossa vailla mitään aitoa sisältöä. Jatkuvien epäonnistuneiden pariutusmisyritysten jälkeen olet luonut itsellesi mielikuvan itsestäsi, että vika on lähtökohtaisesti aina keskustelukumppanissa suojellaksesi omaa heikkoa itsetuntoasi. Jos koko elämäsi on toistanut samaa kaavaa, löytyy vika peilistä.
Vierailija kirjoitti:

Tietysti yhtenä ongelmana on myös ihmisten (naisten lähinnä) kateus. Tässä yllä olevassa viestissä saimme hyvän esimerkin siitä :D
Minulla on ok itsetunto nykyään ja olen sattumoisin huomannut, että minun täytyy jatkuvasti kysellä ja viedä keskustelua eteenpäin tai muuten siitä ei tule mitään.
Vierailija kirjoitti:
Miksi miehet ovat sinulle miekkosia?
Taidat olla miekkonen itse, sanavalinnoista päätellen yli 50-vuotias.
Viisikymppisiin on kymmeniä vuosia aikaa ja olen ihan nainen edelleen XDDD.
Vierailija kirjoitti:
Voi jeesus mitä paskaa.
Miksi olet niin kateellinen? Ap
Sulla on siis kuumetta ja hourailet nyt ?
Voi ei, nyt miekkos-tyyppi on tullut av-puolelta tännekin!!
Vierailija kirjoitti:
Kuten tiedätte, minulla on jatkuvasti miekkosia kierroksessa. Mutta HYVIN harvalla on 🥚a tehdä eteeni edes jotain. Rumilla miekkosilla on vähän liikaakin itsevarmuutta (ja harhoja), kun lähestyvät minua vaikka olemme täysin eri planeetoilta.
Sama juttu täällä, vaikka itsekin olen ruma miekkonen. Voisimmeko tavata ja miekkostella yhdessä?
-ap
Nyt täytyy kyllä myöntää etten jaksanut lukea ollenkaan ja veikkaan ongelmasi olevan jotain täyttä hevonvitunpaskaa.
Mene suihkuun ja nukkumaan. Huomenna töihin. Muuta neuvoa ei tule.