Mistä kertoo jatkuva hinku opiskella?

-jatkuva halu oppia uutta, kohdata haasteita ja kehittää itseään

-nauttii opiskelusta, harrastaa sitä ilokseen

-työelämä vaativaa ja kehittymistä tarvitaan

-kokee olevansa väärällä alalla tai liian vaikeassa tehtävässä, kaipaa apua nykyisiin tehtäviinsä tai jotain muuta, ei oikein tiedä mitä

-kilpailu jonkun toisen kanssa

-on saanut lapsuudessaan tai toivoi saavansa arvostusta ja hyväksyntää suorittamalla ja koulunumeroilla, jatkaa samaa tahtia







-

olen aikanani (melkein 10v sitten) suorittanut maisterintutkinnon. Se oli vielä laajempi kuin sinun (280ov) ja siinä oli kaksi laudaturia. Sen jälkeen olen tehnyt väitöskirjan ja vielä yhden erillisen perus-ja aineopintojen laajuisen lisäkoulutuskokonaisuuden. Koko ajan mietin, kehtaisinko vielä lähteä opiskelemaan jotain muuta.



minulla ei ole mitään lapsuuden traumoja, en ostanut yhyväksyntää arvosanoilla ja vanhempani koko ajan huolestuneena hokivat että ymmärränhän minä nyt varmasti että vähän vähempikin riittäisi. Ei ole sisaruskateutta. VÄhän huono itsetunto on joskus ollut, olin aina vähän erilainen kuin muut ja kuvittelin, että se on sama kuin huonompi. Siitäkin on päästy eroon, mutta opinhalu ei vaan katoa.



minä luule, että tämä johtuu pääasiassa siitä, että opiskelu on mukavaa. Siinä saa oppiia uusia asioita MUTTA lisäksi siinä saa "leikkiä" niillä asioilla, tehdä opinto- ja tutkimustehtäviä (rakastan pienistä tutkielmistä koostuvia opintokokoonaisuuksia) vähän kuin lapset puuhalehtiä, ja on valmiiksi järjestetty malli, jonka mukaan edetä. Ei niin, että sitä opinto-ohjelmaa sellaisenaanaina noudattaisi, mutta on kuitenkin sellainen, jos sattuu ettei itse keksi mitään vielä mielenkiintoisempaa. Opiskelu on yksinkertaisesti mukavaa ajanvietettä. Vielä kun siihen riittäisivät rahat.

olen aikanani (melkein 10v sitten) suorittanut maisterintutkinnon. Se oli vielä laajempi kuin sinun (280ov) ja siinä oli kaksi laudaturia. Sen jälkeen olen tehnyt väitöskirjan ja vielä yhden erillisen perus-ja aineopintojen laajuisen lisäkoulutuskokonaisuuden. Koko ajan mietin, kehtaisinko vielä lähteä opiskelemaan jotain muuta.



minulla ei ole mitään lapsuuden traumoja, en ostanut yhyväksyntää arvosanoilla ja vanhempani koko ajan huolestuneena hokivat että ymmärränhän minä nyt varmasti että vähän vähempikin riittäisi. Ei ole sisaruskateutta. VÄhän huono itsetunto on joskus ollut, olin aina vähän erilainen kuin muut ja kuvittelin, että se on sama kuin huonompi. Siitäkin on päästy eroon, mutta opinhalu ei vaan katoa.



minä luule, että tämä johtuu pääasiassa siitä, että opiskelu on mukavaa. Siinä saa oppiia uusia asioita MUTTA lisäksi siinä saa "leikkiä" niillä asioilla, tehdä opinto- ja tutkimustehtäviä (rakastan pienistä tutkielmistä koostuvia opintokokoonaisuuksia) vähän kuin lapset puuhalehtiä, ja on valmiiksi järjestetty malli, jonka mukaan edetä. Ei niin, että sitä opinto-ohjelmaa sellaisenaanaina noudattaisi, mutta on kuitenkin sellainen, jos sattuu ettei itse keksi mitään vielä mielenkiintoisempaa. Opiskelu on yksinkertaisesti mukavaa ajanvietettä. Vielä kun siihen riittäisivät rahat.

olen aikanani (melkein 10v sitten) suorittanut maisterintutkinnon. Se oli vielä laajempi kuin sinun (280ov) ja siinä oli kaksi laudaturia. Sen jälkeen olen tehnyt väitöskirjan ja vielä yhden erillisen perus-ja aineopintojen laajuisen lisäkoulutuskokonaisuuden. Koko ajan mietin, kehtaisinko vielä lähteä opiskelemaan jotain muuta.



minulla ei ole mitään lapsuuden traumoja, en ostanut yhyväksyntää arvosanoilla ja vanhempani koko ajan huolestuneena hokivat että ymmärränhän minä nyt varmasti että vähän vähempikin riittäisi. Ei ole sisaruskateutta. VÄhän huono itsetunto on joskus ollut, olin aina vähän erilainen kuin muut ja kuvittelin, että se on sama kuin huonompi. Siitäkin on päästy eroon, mutta opinhalu ei vaan katoa.



minä luule, että tämä johtuu pääasiassa siitä, että opiskelu on mukavaa. Siinä saa oppiia uusia asioita MUTTA lisäksi siinä saa "leikkiä" niillä asioilla, tehdä opinto- ja tutkimustehtäviä (rakastan pienistä tutkielmistä koostuvia opintokokoonaisuuksia) vähän kuin lapset puuhalehtiä, ja on valmiiksi järjestetty malli, jonka mukaan edetä. Ei niin, että sitä opinto-ohjelmaa sellaisenaanaina noudattaisi, mutta on kuitenkin sellainen, jos sattuu ettei itse keksi mitään vielä mielenkiintoisempaa. Opiskelu on yksinkertaisesti mukavaa ajanvietettä. Vielä kun siihen riittäisivät rahat.

Opiskellessahan on vastuussa onnistumisesta ainoastaan itselleen. Työelämässä, jos haluaa tehdä yhtään haastavampia tehtäviä, epäonnistumisen paine on paljon kovempi ja epäonnistuminen vaikuttaa aina laajemmalle kuin tekijän omiin tuntemuksiin.

olen aikanani (melkein 10v sitten) suorittanut maisterintutkinnon. Se oli vielä laajempi kuin sinun (280ov) ja siinä oli kaksi laudaturia. Sen jälkeen olen tehnyt väitöskirjan ja vielä yhden erillisen perus-ja aineopintojen laajuisen lisäkoulutuskokonaisuuden. Koko ajan mietin, kehtaisinko vielä lähteä opiskelemaan jotain muuta.



minulla ei ole mitään lapsuuden traumoja, en ostanut yhyväksyntää arvosanoilla ja vanhempani koko ajan huolestuneena hokivat että ymmärränhän minä nyt varmasti että vähän vähempikin riittäisi. Ei ole sisaruskateutta. VÄhän huono itsetunto on joskus ollut, olin aina vähän erilainen kuin muut ja kuvittelin, että se on sama kuin huonompi. Siitäkin on päästy eroon, mutta opinhalu ei vaan katoa.



minä luule, että tämä johtuu pääasiassa siitä, että opiskelu on mukavaa. Siinä saa oppiia uusia asioita MUTTA lisäksi siinä saa "leikkiä" niillä asioilla, tehdä opinto- ja tutkimustehtäviä (rakastan pienistä tutkielmistä koostuvia opintokokoonaisuuksia) vähän kuin lapset puuhalehtiä, ja on valmiiksi järjestetty malli, jonka mukaan edetä. Ei niin, että sitä opinto-ohjelmaa sellaisenaanaina noudattaisi, mutta on kuitenkin sellainen, jos sattuu ettei itse keksi mitään vielä mielenkiintoisempaa. Opiskelu on yksinkertaisesti mukavaa ajanvietettä. Vielä kun siihen riittäisivät rahat.

olla keittiöpsykologeja tai samaa potevia paikalla?

Toisaalta olen ajatellut, että johtuisiko se kilpailusta siskoani kohtaa ja haluan näyttää tutuille mihin pystyn (ovat aina vähän pitäneet "tyhmempänä") joten en ole hyväksynyt sitä vaan on pitänyt suorittaa tutkintoja sitten muidenkin edestä.

Ja luulen että se on sitä itsensä kehittämisen tarvetta, luulee että tippuu kärryiltä, jos ei itseään koko ajan pidä ajantasalla.

Ja minuun on vaikuttanut myös se että haluan itselleni jotain omaa "pääomaa".

Olen halunnut käyttää hyödyksi ajan, jolloin olen ollut äitiyslomalla/hoitovapaalla, en ole halunnut "haaskata" hyvää aikaa hukkaan. Joten kai nämäkin on tälläisiä luonteenpiirteitä.

MInua ei ole pidetty lapsena tyhmänä enkä ole ainakaan muissa asioissa kilpailuhenkinen. Luen kyllä kaikesta kaiken, minkä käsiini saan. Jos lähden matkalle, luen paljon matkaoppaita, historiaa jne.



Saattaa tämä johtua siitäkin, etten koe olevani täysin kotonani työssäni.