Onko aloja/ammatteja, joissa lapsiperheellisyys on etu?

Miehelle on etua. Perinteiset alat lakimies, finanssiala ym. jossa perhe nähdään näytöksi jykevästä heteroudesta ja perinteisistä luotettavista arvoista

Perhepäivähoitaja

Miehillä vaimo ja lapset on aina etu. Jostain kumman syystä. Osoittaa kait jotain normaaliutta?

Lapsiperheellinen koetaan luotettavaksi ja vastuulliseksi. Suurimmalla osalla on joka tapauksessa lapsia, joten samassa veneessä ollaan.

Satiaisfarmin hoitaja

Miksi kätilö tarkalleen ottaen tarvitsee oman kokemuksen synnytyksestä? Aika kauheelta kuulostaa sellainen ammatillisuus, että "kyllä mä tiedän, miltä susta tuntuu, kun oon itsekin synnyttänyt"/"ei toi nyt vielä niin kovin rankkaa ollut niin tuskin sinustakaan".

Vierailija kirjoitti:

Miehillä vaimo ja lapset on aina etu. Jostain kumman syystä. Osoittaa kait jotain normaaliutta?

Mitä se naisella sitten osoittaa? Eli ajatteleeko työnantajat, että mies ei tietenkään jää isyysvapaille eikä hoida sairaita lapsia kotona?

Lastentarhanopettaja tai peruskoulun ala-asteen opettaja, sillä jos kotona on pieniä lapsia, niin kaipa se auttaa noissa työtehtävissäkin.  Lasten- ja nuortenkirjailijoiden kuvittelisi myös saavan helpommin ideoita, jos on omia lapsia, joita voi ajatella samalla koeyleisönä.

Vierailija kirjoitti:

Miksi kätilö tarkalleen ottaen tarvitsee oman kokemuksen synnytyksestä? Aika kauheelta kuulostaa sellainen ammatillisuus, että "kyllä mä tiedän, miltä susta tuntuu, kun oon itsekin synnyttänyt"/"ei toi nyt vielä niin kovin rankkaa ollut niin tuskin sinustakaan".

Ai meinaat niin kuin armeijassa, jonne hakeutuu kaikkein sadistisimmat mulk*t simputtamaan toisia? (tai ainakin ennen oli niin).

Voi se olla myös päin vastoin. Kätilö tietää ne tuskat, ja on vaan tyytyväinen, ettei itse ole siinä synnyttäjänä.

Ei lastenhoitajalla ole väliä, onko lapsia vai ei. Äitiys ei automaattisesti tee hyväksi kasvattajaksi 😂

Vierailija kirjoitti:

Ei lastenhoitajalla ole väliä, onko lapsia vai ei. Äitiys ei automaattisesti tee hyväksi kasvattajaksi 😂

Ja omat vanhemmat ne suurimmat kiukuttelut aina kuitenkin saa lapsiltaan.

Opettajan työ. En kylläkään koe, että olisin lapsien myötä saanut mitään lisää ammatilliseen osaamiseen, mutta koen kuitenkin perheellisyyden eduksi. Alle 30-vuotiaana ja lapsettomana opena koin nimittäin välillä huoltajien kohtaamisen ikäväksi. Jotkut suhtautuivat minuun kuin hupsuun tyttöseen, joka ei voi tajuta lapsista mitään. Koska synnyttäminenhän tunnetusti pätevöittää paremmin kuin kasvatustieteen maisterin paperit ja viiden vuoden työkokemus.

Itse sosiaalialalla lapsettomana ja tuntuu, että vanhemmuus on tässä työssä vain miinus. Jotenkin tuntuu, että monet lapsiperheelliset työkaverit, erityisesti ne, joilla on matala koulutus, yleistävät asioita omista lapsistaan ja vanhemmuudestaan lähtien. Että koska meidän Aku ei koskaan tehnyt tuota, ei tuo ole normaalia, tai toisaalta koska itse tein noin, niin on ihan tavallista ja hyvää vanhemmuutta tehdä asiaa X. Itse on pakko mennä tutkimustiedon varassa - mikä on siis hommassani hyvä asia! - kun ei voi vertailla omiin lapsiin. 

Kolmen teinin äitinä ja yläkouluopena ymmärrän niin paljon paremmin murrosikäisen huoltajaa kuin aikoinaan urani alussa lapsettomana. Voin nyökytellä ymmärtäväisesti: mä niin tiedän, mistä sä puhut.

Vierailija kirjoitti:

Kolmen teinin äitinä ja yläkouluopena ymmärrän niin paljon paremmin murrosikäisen huoltajaa kuin aikoinaan urani alussa lapsettomana. Voin nyökytellä ymmärtäväisesti: mä niin tiedän, mistä sä puhut.

Murrosiän kauheuksista aina puhutaan. Onko se oikeasti niin paha kuin pienet lapset, jotka kiukuttelevat milloin mistäkin, eivätkä edes ymmärrä olevansa täysin riippuvaisia vanhemmistaan? Murrosikäinen voi keksiä pahojakin tempauksia, mutta silti hän kykenee jo jollain tasolla pitämään huolta itsestään ja tajuaa olevansa vastuussa teoistaan. Joku pikkulapsi ei ymmärrä vastuusta yhtään mitään ja järkipuhe on ihan turhaa. Kiukuttelut on vaan kestettävä ja kaikki tehtävä itse lapsen puolesta, vaikka tulisi mitä kuraa niskaan.

Vierailija kirjoitti:

Miksi kätilö tarkalleen ottaen tarvitsee oman kokemuksen synnytyksestä? Aika kauheelta kuulostaa sellainen ammatillisuus, että "kyllä mä tiedän, miltä susta tuntuu, kun oon itsekin synnyttänyt"/"ei toi nyt vielä niin kovin rankkaa ollut niin tuskin sinustakaan".

Kyllä sillä on merkitystä. Toki on yksilöitä, joiden kohdalla ei päde, mutta yleensä kyllä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kolmen teinin äitinä ja yläkouluopena ymmärrän niin paljon paremmin murrosikäisen huoltajaa kuin aikoinaan urani alussa lapsettomana. Voin nyökytellä ymmärtäväisesti: mä niin tiedän, mistä sä puhut.

Murrosiän kauheuksista aina puhutaan. Onko se oikeasti niin paha kuin pienet lapset, jotka kiukuttelevat milloin mistäkin, eivätkä edes ymmärrä olevansa täysin riippuvaisia vanhemmistaan? Murrosikäinen voi keksiä pahojakin tempauksia, mutta silti hän kykenee jo jollain tasolla pitämään huolta itsestään ja tajuaa olevansa vastuussa teoistaan. Joku pikkulapsi ei ymmärrä vastuusta yhtään mitään ja järkipuhe on ihan turhaa. Kiukuttelut on vaan kestettävä ja kaikki tehtävä itse lapsen puolesta, vaikka tulisi mitä kuraa niskaan.

Heh. Murrosikäinen kykenee pitämään huolta itsestään ja tajuaa olevansa vastuussa teoistaan? Juu, useimmat, mutta eivät kaikki. Järkipuhe tehoaa teiniin? Olet ihan pihalla.